Raivottaren tarina

Pääsin ihanaiseen Leenaelinaan lepuuttamaan hermojani viime perjantaiksi ja lauantaiksi. Koko viikko oli ollut yhtä aamuheräämistä (kello viiden herätys on ehkä pahinta mitä tiedän) ja kiukuttelua, joten tuuraaminen Leenaelinassa oli virkistävää tavaroiden hiplailua ja myyjättärenä oloa.

Mutta vielä siihen aamuheräämiseen. Miten sen voisi edes oppia? Olen niinkin hölmö ihmislapsi, että iltaisin en malta mennä nukkumaan, oli herätys milloin tahansa. Maapallomme sorsii illanvirkkuja! En voi olla ainoa ihminen tässä maailmassa, jonka mieli ja keho vain eivät pysty toimimaan aiemmassa rytmissä. Noustaan vastarintaan! Nukutaan pommiin! Mennään yökkäreissä töihin ja virastoihin osoittamaan kapinaamme! Ja kolistellaan illat läpeensä keittiössä, pestään pyykkiä ja imuroidaan! Laulaakin saa, pianon soitosta puhumattakaan! Ja vessan vetämistä suosittelen erityisesti kerrostalossa asustaville!

No niin. Olen kaiketi vieläkin hieman kiukkuinen ja raivona. Joskus raivo pakkautuu yhteen päivään tai viikkoon. Paha tuuli ei ota lähteäkseen ja kaikki ärsyttää. Miksi taas niin?

Ajattelin paneutua itseni tutkimiseen oikein toden teolla. Koska olen perusluonteeltani iloinen, niin eihän se hymyn kare voi totaalisesti naamavärkistäni kadota? Mihin se siis on mennyt? Ja mikä ilon pois ajanut? Olen suurten kysymysten äärellä. Toivon, että kiukkuni johtuu vain rahasta, eikä mistään suuremmasta huolesta, joka piileskelee sisuksissa. Haluan ajatella, että raha ei määrittele minua ja olotilaani ikuisesti. Ainainen tavaran tavoittelu onkin laskenut "listallani" (määrittelemätön sana, jonka ehkä tajuatte) huomattavan alas, huomaan tarvitsevani vähemmän, haluavani mieluummin vanhaa kuin uutta. Mutta ne laskut. Nekin pitäisi maksaa.

Ihanainen ukkelini puurtaa merillä ja on antanut minulle vapauden "toteuttaa itseäni" (kuulostaa huovuttamiselta). Koska laskupino lankeaa armottomasti hänen harteilleen, koen sekä suurta kiitollisuutta, mutta myös syyllisyyttä. Olen aina ollut kova tekemään töitä ja osallistumaan tasapuolisesti kaikkiin kuluihimme. Voiko se, että olen ikään kuin altavastaaja, olla osasyy kiukkuuni? Kun ajattelen, että minun pitää todistella kaikille tekemisieni tärkeyttä, joita vielä ei voi rahassa mitata? Miksi mietin niin? Miksi juuri itse syyllistyn rahan kautta ajattelemiseen, enkä ole vain kiitollinen tästä mahdollisuudesta? Joskus tilanne toivottavasti on vielä toisinkin päin ja ukkelini saa soitella kitaraansa mielin määrin minun ansaitessa elantomme.

Huh, tulipa avauduttua. Mutta nyt niitä Leenaelinassa napsimiani kuvia! Käykää, hyvät ihmiset siellä! Putiikki löytyy Maariankadulta!

-annu-

 

I have had such a hard time! I have been so angry and I have been wondering why. Is it because I had to wake up last week at five on every morning? It was absolutely awful, I hate early mornings. But I think my anger comes from somewhere else. 
My dear husband let's me to make my dream's come true. That means he has to earn allmost all of our money. I feel grateful but also underdog. I like to work and to share all our bills, but now it is kind of impossible. So why can't I just relax and do my best? Hopefully my dreams will grow and give us our living so my husband can also relax and make music. 
Go to visit Leenaelina! It is the cuties shop in Maariankatu! All of the picture's are from there, when I had a chance to work there for two days!
-annu-

Hyveitä ja paheita Joensuussa

Kaväisin muutama viikko sitten Pohjois-Karjalassa työmatkalla. Olen joskun lukioikäisenä viettänyt viikonlopun Kesälahdella kaverin mökillä, mutta sen enempää en ollut Karjalaa ennen tätä visiittiä nähnyt ja kokenut. Reissattua tuli Joensuussa, Nurmeksessa ja Outokummussakin ja mielelläni olisin jäänyt tutkimaan seutua enemmänkin. Parasta ja ehdottomasti omaleimaisinta Pohjois-Karjalassa olivat ihmiset – kaikki paikalliset olivat ystävällisiä, lämpimiä ja vieraanvaraisia. Tunnelma oli ihanan ihmisläheinen, pohjoiskarjalaiset todella pitävät huolta toisistaan ja auttavat aina kun voivat. Ihastuttavan leppoisa murre lisää osaltaansympaattista ilmapiiriä. Osaisin kuvitella viihtyväni pohjoiskarjalaisissa maisemissa pitkäänkin!

Ensimmäisenä päivänä kävimme lounaalla Joensuun keskustan kävelykadulla sijaitsevassa Hyve & Pahe -kahvilassa. Tunnelmallisessa yläkerrassa toimi lounaskahvila (ilmeisesti se hyve-puoli), jossa oli tarjolla keittoa sekä wokkia ja salaattia buffetpöydän antimista. Wokkiin sai kauhoa kasvikset seisovasta pöydästä mielensä mukaan, mikä oivallus! Salaatti punnittiin ja maksettiin painon mukaan. Valinnanvaraa oli paljon ja raaka-aineet herkullisia. Suosittelen lounaalle tai alkuillan ruokapaikaksi, täältä saa myös viiniä!

Alakerran kahvila oli vastuussa paheellisuudesta. Koreat kakut, muhkeat piiraat, kookkaat keksit, seudun jäätelöt, kahvit, teet, kaakaot ja muut herkut houkuttelivat tiskille. Valitettavasti en ehtinyt makeita makupaloja kahvilassa maistaa, mutta kun seuraavan kerran Joensuuhun päädyn, aion varmasti korjata tilanteen.

Lisää pohjoiskarajalaisia tunnelmia luvassa. Aurinkoista sunnuntai-iltaa murut!

I visited North Karelia recently, and boy did I enjoy my time there! The best part were the people – North Karelians are genuinely friendly, inviting, helpful and lovely. I'm pretty sure I'd enjoy staying in the East for a longer time. On my first day I had lunch at Hyve & Pahe cafe (the name means virtue & vice) in the center of Joensuu. Upstairs served food: soup, salad or wok. The buffet table was amazing and the food was great! Downstairs was a traditional cafe with cakes, pies, cookies, coffee, tee, hot chocolate etc. Everything looked delicious, but unfortunately I didn't get a chance to try them out. Next time, definitely! Stay tuned for more North Karelian goodness!


-ioanna-

Herttoniemen pihakirppis

Helsingin Herttoniemessä järjestettiin edellisviikonloppuna jokavuotinen pihakirppispäivä ja tällä kertaa pääsin jopa paikan päälle. Ilma oli upea ja tunnelma ihastuttava! Liikkeellä oli todella paljon ihmisiä ja paikalliset olivat pystyttäneet myyntipisteitä, kahvioita ja grillejä pitkin poikin vanhaa Herttoniemeä. Penkoessa pöytiä ja rekkejä sai samalla ihailla pihoja ja taloja, kuulla tarinoita kaupunginosasta ja nauttia livemusiikista! Ensi lauantaina Helsingissä järjestetäänkin Siivouspäivä-tapahtuma, joka tekee koko kaupungista pihakirppiksen, viikonloppuna kannattaa siis ehdottomasti olla liikkeellä jos pääkaupungissa sattuu silloin luuraamaan. Näitä lisää!

Tällä pihalla myytiin vaatteita ja asusteita.

Grillillä kävi vilske.

Vappu oli keksinyt loistavan bisnesidean.

Äiti tekee löytöjä.

Bändi viihdytti shoppailijoita.

Koira säesti saksofonia ulisemalla.

Perheautossa oli kaksi turvaistuinta.

Lasten kahvilalla oli pitkä jono, aamukahvi kävi kaupaksi. 

Herttoniemessä oli paljon sympaattisia taloja.

Herttoniemi arranged their yearly yard sale day a few weeks back. The weather was lovely and there were a lot of people selling old stuff, holding cafes, playing music and walking the streets. It was wonderful! Old Herttoniemi is really idyllic and it was great to meet new people, hear stories and do some treasure hunting in the sunshine. Helsinki is holding Cleaning Day – a yard sale across the city –next Saturday, so if you're there, you should definitely take a stroll!

-ioanna-

Vappu!

Vappupiknik on yksi vuoden kohokohdista. Se on kevään juhlaa ja ystävien. Silloin kymmenet kaverit kerääntyvät Turun Vartiovuorenmäelle herkuttelemaan ja viettämään upeaa kevätpäivää hyvässä seurassa. Me Annun kanssa yleensä vietämme vappuaaton keittiössä, sillä vappupäivän piknik on koko juhlan juju. Seurueemme on jopa kruunattu Vartiovuorenmäen parhaaksi piknikiksi kahdesti, valitettavasti tänä vuonna tuomaristo ei koskaan edes vieraillut vilteillämme. Niinpä julistimme itse itsemme voittajiksi ja juhlimme kuplivalla! Poks! Tässä ihanan Paun nappaamia vapputunnelmia, tänä vuonna teemamme oli meri. Kenties ensi vuonna näemme mäellä?

One of the highlights of my year is always May Day (Finnish Labour day). It's a celebration of spring and good friends. It's when all our friends gather at Turku's Vartiovuorenmäki to eat and drink and spend the lovely spring day in great company. On April 30th Annu and I usually spend the evening in the kitchen because as far as we're concerned, the May 1st picnic is the whole point of the celebration. Actually, our party has won Best Picnic twice! Unfortunately this year the jury never even visited our blanket. But we didn't let that bother us, instead we declared ourself winners and popped the sparkling wine! So here are some pictures of our day taken by the lovely Pau. Maybe we'll meet you at Vartiovuorenmäki next year?

-ioanna-

Best of huhtikuu

Kuva / Photo

Ehdin vihdoin uppoutua Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjaan. Pidin Hossainin edellisestä kirjasta Leijapojasta todella paljon, niinpä odotukset olivat aika korkealla. Ei huolta, saatoin pitää tästä kirjasta vielä enemmän kuin ensimmäisestä. Molemmat kirjat sijoittuvat Afganistaniin, Leijapoika kertoo isistä ja pojista, Tuhat loistavaa aurinkoa taas äideistä, tyttäristä ja vaimoista. Vaikkeivät kirjojen aiheet tai hahmojen kohtalot ole kevyitä, teksti on ihanan puhdasta ja riisuttua. Sanat tuntuvat vilpittömiltä ja aidoilta, ne ajavat lukemaan vielä yhden luvun ja sitten vielä yhden. Suosittelen molempia kirjoja, ne ovat kauniita ja koskettavia ja kaikessa surullisuudessaan silti toiveikkaita. Jos Hosseini joskus kirjoja vielä kirjoittaa, aion ehdottomasti lukea niistä jokaisen.

Huhtikuun paras tunnelma oli pitkäperjantain kynttiläkulkueessa Ateenassa. Voit lukea siitä ja kreikkalaisesta pääsiäisestä yleensä täältä.

Huhtikuussa talvi siirtyi kevään tieltä, vaikka hetkittäin siitä ei meinattu päästä eroon millään. Kevään määritelmähän on se, että tarkenee ihan hyvin ilman sukkia. Ja kyllä tarkenee! Kuun viimeisenä viikonloppuna luovuin sukistani ja ai että nyt on kevyt olo! Kumitossut, balleriinat ja sandaalit, täältä tullaan!

Kuva / Photo

Vihreä Maili (The Green Mile) oli jostain syystä jäänyt katsomatta, kenties siksi, että se kestää ruhtinaaliset 189 minuuttia. Huhtikuussa sain onneksi tilanteen korjattua ja sepä vasta mukava kokemus olikin. En nimittäin muista koska olisin viimeksi nähnyt niin hyvän elokuvan. Ja arvaapas mitä? Se ei edes tuntunut pitkältä. Elokuva perustuu Stephen Kingin kirjaan ja se kertoo kuolemaantuomituista vankilassa 1930-luvulla. Siinä on sopivasti taikaa, loistava tarina ja yksi suloinen hiiri. Jos et siis vielä ole elokuvaa nähnyt, käy vuokraamassa se heti! Frank Darabont voisi tehdä lisää vankilaleffoja, tämän pätkän ohella myös Rita Hayworth – Avain pakoon (The Shawshank Redemption) kuuluu suosikkileffoihini (ja inhokki nimikäännöksiini).

Pääsin viime viikolla vierailemaan Outokummussa, Vuonoksen jäätelön kotitilalla. Tilan emäntä Sari valmistaa jäätelöt (sekä jogurtit) Harri-isännän lypsämästä maidosta. Makuja on vaikka kuinka paljon, kaikkea kookoksesta viskiin ja mintusta Baileysiin. Sorbetvalikoimaan kuuluvat mm. punaherukka sekä uutuutena raparperi, jossa käytetään emännän itsensä kasvattamia kasveja. Maistoin jäätelötäpinöissäni kuutta makua, joista mustikkainen piimäjäätelö oli ehdottomasti parasta. Slurps!

Spring is finally here! the best things about April were Khaled Hosseini's A Thousand Splendid Suns, the candle procession in Athens on Holy Friday, being able to discard my socks for the next five months, The Green Mile and ice cream by Vuonoksen jäätelö. What were your favourite moments in April?

-ioanna-

Koirat kupilla

Kotiseuturakkauteni pääsi taas aivan uudelle tasolle, kun lähdin koiruuden kanssa päiväretkelle Tampereelle. Kyseessä oli mitä hauskin juttukeikka ja kohteena tamperelainen koirakahvila Vainu. Että voikin pirkanmaalaisilla koirilla olla paremmin kuin muilla haukuilla kaiketi koko valtakunnassamme! Oma kahvila! Ja siellä oma piskien tiski täynnä herkkuja! Vilja oli automatkasta hieman stressaantunut, mutta koiramuonien äärellä oli jo hauskempaa. Uusia tuttavuuksiakin tuli, joivat vettä samasta kupista.

Jännitystä ilmassa ja askelissa. Oi, Tampere!

Naureskelen helposti ja hieman liikaakin, joten olihan se tällaiselle humoristille huvittavaa hommaa seurata nelistäjiä tiskillä ja asiakastiloissa. Koirat nuuskivat toisiaan ja omistajatkin rupattelivat, tunnelma oli mukavalla tavalla välitön. Mitä kaikkea voisimmekaan oppia lapsilta ja elukoilta! Vilpitöntä uteliaisuutta ilman sen suurempaa kyräilyä!

Mä otan ton ja ton ja ton, Vilja valkkasi kielellä.

Seinässä oli koira.

Ja vessassa myös.

Koruja, takkeja, pesuaineita, huiveja.. Me ostimme pikkarit.

Matkalla kahvilalta takaisin auton luo tuli vastaamme mitä mielenkiintoisin yllätys; koirankakkapussivehje! Eli peltinen pömpeli, mistä unohtaja-Ulla saa napata pussin koiransa jätöksiä varten. Nerokasta! Pussin unohtaneen ei enää tarvitse noukkia häpeänpuna kasvoillaan sontaa millä tahansa paperirutulla, joka taskusta löytyy. Tai siis, Turussa täytyy, mutta Tampereella ei. Mikä vääryys ja katkeruuden sointi!
Koirakahvilaa ja pussipömpeliä kaivaten,
annu

 

I went to Tampere with my little dog. We wanted to visit a new dogcafe, Vainu. It was such a funny place! Full of dogs and things to eat, for humans as well as for dogs. We ate lot's of goodies and felt happy. Hopefully we are going to have our own doggycafe in Turku as well.