Kotikutoisen kakun kaipuu

Olen kaivannut Mansikkapaikkaa. Ja toisinaan omaa Bossaliinaanikin. Ja juurikin siksi, koska niissä oli omanlainen tunnelma, hyvin poikkeava muihin turkulaisiin kahviloihin verrattuna. Mielestäni kahviloissa pitää lojua ja viettää vaikka pari tuntia, hakea lisää teetä, ottaa suolaisen perään makeaa ja vain olla. Mutta jytkytysmusiikkia huudattavat, meluisat paikat eivät tue tätä ajattelua tippaakaan. Vauhti kiihtyy, kahvi on hetken päästä väärässä kurkussa ja ennen kuin huomaatkaan, on naamasi sininen ja univormuun pukeutunut työntekijä hakkaa sinua selkään pelastamisen toivossa.

Ja sitten ne tuotteet. Minä haluan itsetehtyä. En pakasteroinaa. Tai muuta lisäaineilla turvotettua, pullaa muistuttavaa supermöhkälettä. Kakun tulee olla itsetehdyn näköinen, ei mikään liukuhihnalta puskettu, täydellinen luomus. Haluan vinoa kakkua! Valuvia päällisiä!

Nyt olen löytänyt uuden paikan, täältä Turusta. He tekevät kakkunsa ja muut tuotteensa itse. Vain sämpylät tulevat jostakin muualta. Kyseessä on Fabbes Cafe, joka majailee samaisella kadulla missä Mansikkapaikkakin oli. Tila on suloinen ja kotoisa, pihalle on tuotu pöytiä ja tuoleja. Ja ne syömingit! Söimme Ioannan kanssa parsakaali-kurkkusoppaa lounaaksi. Lounas oli hyvin huokea, siihen sisältyi myös salaatti, leipä sekä kahvi tai tee. Toisella käyntikerralla otimme kahta eri kakkua. Erityisesti porkkanakakkua oli maittavaa.

Kuva Ioannasta, joka kuvaa ötökkää.

Jos kaipaat mummolaa, haluat rauhallisen lounas- tai kahvihetken tai vain haluat hemmotella itseäsi kotitekoisilla herkuilla, niin suuntaa Fabbesiin. Ehkä näemme siellä?

-annu-

We found a new cafe, Fabbes cafe. It is on the same street where Mansikkapaikka used to be. All the cakes and soups are homemade and oh boy are they good! If you ever want to relax for couple of hours in a peaceful place, go to Fabbes! Maybe we'll meet there! :)

Bansku on pop!

Törmäsin Pinterestissä banana pop -reseptiin ja laitoin sen äkkiä talteen. Soitin saman tien äidille:
– Moi!
– Hei pentuseni!
– Kuule, sattuisko sulla olemaan jäätelötikkuja?
– Joo. Vintissä on laatikollinen.
Toki. Kenelläpä ei olisi sadoittain jäätelötikkuja varastossa? Noh, mamma laittoi jätskitikut postiin ja ne saapuivat tällä viikolla. Joten nyt banana popsien tekoon!

Tarvitset banaaneja, jätskitikkuja (tai muita vastaavia tikkuja), suklaata (minä käytin tummaa, maitosuklaakin passaa) sekä lisukkeita (tässä kookoshiutaleita ja hasselpähkinärouhetta mutta esim. valkosuklaa- tai turkinpippurirouhekin sopisi!)

1. Puolita banaani ja sujauta siihen tikku.
2. Sulata suklaa.
3. Dippaa banskut ensin suklaaseen ja pyörittele niitä sitten lisukkeissa.
4. Pakasta!

Muutaman tunnin päästä, banskun jäädyttyä, herkku on valmis! Ja arvaa mitä? Se oli parempaa kuin osasin kuvitellakaan! Jäätyneen banaanin koostumus on kermamainen, eikä ollenkaan rakeinen. Tämä sopii loistavasti pieneksi makeaksi välipalaksi, jälkkäriksi tai vaikkapa lastenkutsuille. Ja vegaanit ja maitoallergikot: tässä teille oiva jätskin korvike!

 

I found a recipe for banana pops on Pinterest and I absolutely had to try it out. Just cut a banana in half, stick a popsicle in it, dip it in melted chocolate and nuts or shredded coconut and freeze! In about three hours, you can go ahead and enjoy these lovely, creamy and delicious pops! Great for dessert, party treats or anyone who doesn't eat dairy. Yum!

-ioanna-

Saako olla lisää kahvia?

Ravintolapäivä on mitä parhain keksintö miesmuistiin. Voiko olla mikään niin mukavaa, kuin suhata pyörällä pitkin poikin kotikaupunkia ja hypätä välillä haukkaamaan mitä erilaisimpia herkkuja? No ei salettiin voi!

Luin kieli pitkällä Turun tarjontaa viime sunnuntain ravintolapäivälle. Oli falafelmuonaa, Portsassa lipstikkakeittoa, suklaakahvilaa, tuhansien tarinoiden kahvilaa, senegalilaista ruokaa ja vaikka mitä. Mutta tällä kertaa emme päässeet nautiskelemaan syömingeistä laisinkaan, sillä minä, Ioanna ja Mertta halusimme olla itse homman ytimessä, eli toteuttamassa päivään sisältöä. Valitsimme Bossaliina-resepteistämme keksivaihtoehdot ja leivoimme monia erilaisia pipareita (ja niitä brownieseja tietysti) kolmeen pekkaan. Merttahan oli meillä Bossaliinassa töissä, joten bossisteema oli luonnollinen vaihtoehto päivälle. Ja tokihan halusimme tarjota taas niitä maankuuluja Bossaliina-keksejämme ja muita herkkujamme, koska kovin moni on niiden perään itkenyt.

Kahvilan kyhäsimme Retrobotiin, kuinkas muutenkaan. Takahuoneemme toimi keittiönä, mistä ravasin hakemaan kahvia, teetä ja jääteetä. Mertta myi ovensuun eteen laitetun pöydän äärestä herkkuja. Ioanna taas emännöi putiikin puolella. Meillä oli niin mukavaa, voi maailma sentään!

Ja oli meillä ohjelmaakin! Bossaliinassakin esiintynyt Olga tuli viihdyttämään asiakkaitamme koko nelituntiseksi ajaksi. Olgalla on ihanan persoonallinen, suloinen ääni ja olemus. Olen Ioannalle erään kerran sanonutkin, että jos joskus saan tyttölapsen, haluaisin siitä kasvavan samanlaisen kuin Olga. Niin on ihailtavalla tavalla oman tiensä kulkija ja syvällinen, mutta silti nauravainen ja rutistettava.

Kiitos kaikille teille muruille, jotka pääsitte paikalle! Oli mukavaa olla taas kaatamassa kahvia, pitkästä aikaa.

-annu-

We made our own café on restaurant day. We had different kind of cookies, brownies, coffee, tea and icetea. All recipe's from Bossaliina. Olga was performing to our customers for all four hours,  such a beautiful and talented young girl! 
We had so much fun, thank you for everyone who were able to visit our café!

Go with the Flow

Kesän kolmannet ja viimeiset (huh!) festarini veivät Suvilahteen. Olen aiemmin ollut Flowssa kerran, kuumeisena itkuisen Lily Allenin keikalla vuonna 2009. Kivaa oli silloinkin, mutta aika moni asia on kolmessa vuodessa muuttunut. Alue ja yleisö ovat levinneet moninkertaiseksi ja samalla tunnelma on vaihtunut pienestä ja kotikutoisesta suureen ja brändättyyn. Jeesussandaaleista Converseihin. En sanoisi, että ennen asiat olivat paremmin tai huonommin, eri lailla vain. Sitä paitsi Flow on edelleen tapahtuma, jossa saa korianteria hampurilaiseensa, voi löhöillä riippukeinussa,  ihmiset ovat todella herkullisesti pukeutuneita ja meininki on loppuillastakin vielä hyväntuulinen ja siisti. Ja siitä Flowssa on minun mielestäni kyse.

Esiintyjistä odotin eniten Black Keysiä, olinhan kuunnellut Brothers-levyä koko kevään. Mutta Yann Tiersen, Lykke Li, Feist, Frank Ocean ja Björk vakuuttivat minut hankkimaan kolmen päivän lipun. Ja kyllä kannatti! Black Keys ei pettänyt, hypin ja pompin ja lauloin ja huidoin hikipäissäni koko keikan. Ja Dan Auerbach'han näyttää hieman rokimmalta Ryan Goslingilta, erityisesti plussaa myös siitä. Yann Tiersen oli ihana, vaikka paikaksi olisi sopinut paremmin teltta. Frank Ocean perui – buu! Lykke Li oli vaisu eikä ottanut kontaktia yleisöön lainkaan. Feist oli hyvä, paikkani vain ei ollut ihan paras. Mutta Björk, voi Björk, minkä teit! En ole aivan vieläkään toipunut siitä spektaakkelista. Upeaa musiikkia, hieno lavashow screeneineen ja mieletön tunnelma. Ehdottomasti yksi parhaimpia ellei jopa paras konsertti, jonka minä olen saanut kokea. Jos sitä nyt voi edes konsertiksi kutsua. Vau. Uusista tuttavuuksista Kindness kolahti, Baba Zula nauratti.

Ja ne vaatteet! Värejä, kuoseja, hattuja, ponchoja, designia, kirpparia, lyhyttä, pitkää, kreisiä, hillittyä, fiiniä, retskaa, naurettavaa, mummoa, kasaria, lapsellista, hippiä, punkkia, rumaa ja kaikkea siltä väliltä. Mutta harkitusti. Sitä on ilo katsella. Ja kuvata salaa.

Festarialue oli iloinen, rento ja ihanasti valaistu. Yhdessä paikassa oli riippukeinuja ja vanhoja nojatuoleja, toisaalla saattoi kuunnella artistien puheenvuoroja ja makoilla hernesäkeillä. Tai hörppiä virvokkeita valosarjojen alla. Miten tunnelmallista! Harmi vain, että illan hämärtyessä hampaat alkoivat kalista. Oi elokuun helleyöt, missä oikein luurasitte?

Näin vanhemmalla iällä osaa myös arvostaa siisteyttä ja käytöstapoja. Sitä että tyypit ei oksenna pitkin poikin, haasta riitaa idioottipäissään, pidä helikopteriesityksiä tai käyttäydy muutenkaan älyvapaiden paviaanien tavoin. Flown väki on kyllä siinä mahtavaa porukkaa, että tunnelma säilyy hilpeänä ja hyväntuulisena alusta loppuun. Festarialueella oli panostettu siisteyteen aivan erityisesti, siistijiä näkyi joka puolella ja bajamajaosastollakin oli setä, joka täytti ja siivosi ja ohjasi kaiken aikaa. Mahtia!

Kiitos Flow, rakkaat ystävät ja erityisesti Björk. Niin kauan kuin esiintyjälista on hyvä taidan kyllä suunnistaa Suvilahteen festaroimaan jatkossakin. Sunnuntai-iltana lähtiessäni sisäänkäynnin viereisellä ABC:llä bileet jatkuivat: joku soitti haitarilla Katy Perryä ja iloinen festarikansa tanssi yötä pois bensapumppujen lomassa. Kesää parhaimmillaan.

I went to Flow festival this year. My favourite was Björk, her performance was absolutely amazing. The Black Keys were also great, they really made me dance my butt off! I also love looking at the imaginative outfits people wear, it's inspiring! The area is really cool and cute with hammocks and old armchairs to chill on. I also have to award extra points for cleanliness and decency – the whole area was really tidy and thankfully the Flow crowd is happy and easygoing to the end, so I didn't have to witness any fights, vomiting, flashing or drunken grossness. As I left on Sunday someone was playing Katy Perry songs on an accordion at the gas station right outside the festival area and people were dancing and singing amongst the gas pumps. Summer at its best I say.

-ioanna-

Onnellisten markkinat

Turku on parhaimmillaan Port Arthurin kaupunginosassa. Ja kyllä, minulla on oma lehmä ojassa väittäessäni niin, sillä asun tämän ihanan puutaloalueen laitamilla, puutalossa itsekin. Portsa on kuin pikkuruinen kylä. Jos saisimme tänne vielä postin, pienen terveysaseman ja apteekin, en lähtisi kaiketi moneen päivään muille kulmille hoitamaan asioitani. Ja koska moni muukin täällä asuva on selkeästi samaa mieltä, tulevat tutut kasvot vastaan jos ei joka päivä, niin ainakin kerran viikossa. Hetken päästä tervehditään, vaihdetaan pari lausetta ja jossakin vaiheessa ollaan jo ylimmät ystävät. Olen ryystänyt lähikauppamme kahvipisteen äärellä monen monta sumppia juoruten portsalaisten kanssa niitä näitä. Jos pysähdyit edellisen lauseen kahvipiste-kohtaan toviksi, niin saanen kertoa, että lähikaupassamme on aina kahvitarjoilu. Jos on jokin juhlan aihe, niin kahvin kanssa saa kakkuakin. Kahvi-ihmisenä olen enemmän kuin mielissäni! Kyllä kaikkia elintarvikkeita tuijottelee paljon mieluummin kahvin kanssa kuin ilman.

Niin, täällä Portsassa oli markkinat. Kaupunginosamme pihat täyttyivät kirpputorivilteistä, yksi jos toinenkin oli myymässä omia tarpeettomia vaatteitaan ja tavaroitaan. Ja minäkin olin siellä, tietysti! Ystäväni ja koirani kera pujahdimme pihoille katselemaan myyntiantia. Kuulimme vanhojen setien hanurin soittoa, tapasimme tuttuja ja koiruuskin pääsi osalliseksi rapsutuksista ja uusista koiratuttavuuksista.

Olen kuullut kerrottavan, että puutaloissa asuvat ihmiset ovat onnellisimpia. Asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kivitalossa, enkä voi väittää olleeni silloin mitenkään surullisempi tapaus kuin nyt, laihempi tosin. Mutta ehkä syön enemmän, koska olen niin onnellinen? Tai ehkä aineenvaihduntani on vain hidastunut, kuten elossa yleensä käy. Minua ei haittaa se, että kotimme on pieni. Huonekorkeus on onneksi huikea, se tuo mukavasti tilaa hengittää vaikka olemmekin tavaroinemme sumpussa. Ehkä tämä kertoo onnellisuudesta tai ainakin rakkaudesta ja lempeydestä puutaloamme kohtaan. Ahdasta on, mutta oi niin mukavaa!

Himoitsin tätä liinaa. Mutta sinne se jäi, narulle.

Koska koirani on harvinaisen innokas tapaus ja haluaa huomiota jokaiselta näkemältään ihmiseltä ja nelistäjältä, en pystynyt tutustumaan kaikkien kirppistavaroihin haluamallani tavalla. Mutta sain minä muutaman jutun hankittua. Ostin kukallisen, leveälahkeisen haalarin, valkoisen neuletakin ja sinivalkoruudullisen kauluspaidan. Vähistä ostoksista huolimatta oli niin mahdottoman mukavaa! Aijai!

-annu-

I live in Port Arthur. It is a neighbourhood, which is full of wooden houses. It was market day here last sunday, people were selling their own stuff outside. It was so much fun to go to backyards and see what people were offering. I found a few clothes. But I couldn't stop for more than few minutes at a table, because my dog is little bit too eager to get to know everyone. Anyway, it was such a great way to spend Sunday morning!

Olympiapäissään

En juurikaan välitä urheilusta, ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan (ja miksi ei oltais), en oikeastaan pidä liikunnasta laisinkaan. Uiminen ja vesijuoksu ovat ihan mukavia lajeja kyllä, mutta luulenpa että pidän siitä vedessä olemisesta enemmän kuin itse liikkumisesta. Myös tanssiminen on kivaa, etenkin jos musiikki on loistavaa, seura iloista ja välillä voi hörppiä Sol-pullosta. Mutta minulle se, että jokin on liikuntaa, pilaa sen vähänkin huvin mitä lajista muuten saattaisin kokea. Mielummin pyöräilen matkani jonnekin, kävelen kylään, siivoan ja järjestelen poskeni punaiseksi, pelaan Twisteriä tai joraan tanssilattialla kuin menen harrastamaan liikuntaa. Fyysistä tekemistä en siis vierasta, sitä "liikuntaa" vain (vaikka koskaan pilatestunnin jälkeen ei ole harmittanut). Yritän kyllä säännöllisesti jumppailla, mutta ei hikoilemaan ole koskaan kiva lähteä. Siksi ne vesilajit varmaan viehättävätkin, kun altaassa ei juurikaan tunne hikoilevansa.

Näin se vain on, päässäni on asennevamma. En ole siitä ylpeä ja mielelläni menisin vaikka hypnoosiin typeryyteni korjaamaan, olisihan elämä liikuntamielisenä todennäköisesti mukavampaa. No mutta takaisin siihen urheiluun: en seuraa mitään lajeja. Suurten kisojen aikana huuma kyllä saavuttaa minutkin (viimeistään finaalivaiheessa), olen katsokaas melko innostuvaa sorttia. Ja niin kävi nytkin. Viime viikot olen istunut iltaisin sohvalla silmät liimautuneena telkkariruutuun ja jännitänyt voittaako Unkari moukarin olympiakultaa (– voitti se!).

Olympialaiset peittoavat kyllä mitkä tahansa muut kisat. Ensinnäkin, paikalla on edustajia vaikka mistä maista. Koska muistat viimeksi kuulleesi uutisia Cookin Saarilta, Bhutanista, Surinamista, Andorrasta tai Burundista? Nyt kun Palaun Keesha Keane kilpailee naisten 50 metrin vapaauinnissa, tiedän, että tänään siellä päin maapalloa, tänään puhutaan hänestä. Tekee ihan hyvää, että aika ajoin muistaa kaiken maailman Lesothojen ja Yemenien olemassaolon. Siinä samalla tajuaa, että meitä on tällä planeetalla ihan älyttömästi ja oman elämän pikkuneuroottisuudet ovat loppujen lopuksi todella triviaaleja.

Parasta olympialaisissa ovat kaikki ne lajit, joista ei koskaan muuten kuule mitään. Seurasin puolitoista tuntia aivan hypnotisoituneena miesten synkronoitua uimahyppyä. Se on ihan mieletöntä. Miten se on edes mahdollista? Tai trampoliinivoimistelu! Televisiosta voi yhtäkkiä katsoa koskimelontaa ja miekkailua, tuntikaupalla. Yhtäkkiä olen kiinnostunut maahockeysta ja taitouinnista. Vieraat lajit ovat kaikessa outoudessaan jotenkin kiehtovia. "Hei noihan kuviokelluu ihan mielettömän hyvin!" huomaan ajattelevani. Ja "Oli kyllä hiukan haparoiva tuo alastulo". Ihan kuin muka ymmärtäisin jostain nojapuilla voimistelusta mitään. Kaikkea älytöntä ihminen onkin keksinyt tehdä kilpailuhengessä.

Olympialaisiin kuuluvat myös erilaiset olympiatarinat. Ja minä rakastan tarinoita ihan valtavasti. Parhaiden tarinoiden sankari eli urheilija on ylittänyt itsensä esteistä huolimatta. Kuulostaa Disney-elokuvalta, mutta kuvittele, että kisojen ensimmäisen maailmanennätyksen teki sokeaksi todettu eteläkorealainen jousiampuja Im Dong-Huyn. Malesialainen 29-vuotias Nur Suryani Mohammed Taibi puolestaan osallistui 10 metrin ilmakiväärikilpailuun, vaikka on kahdeksannella kuulla raskaana. Ja 400 metrin välierissä juoksi eteläafrikkalainen Oscar Pistorius, jolla ei ole jalkoja. Oikeasti. Ei minkäänlaisia. Ollenkaan. Kaikkeen se ihminen pystyykin, kun oikein tahtoo ja päättää.

Yksi lempitarinoistani on Togon Adzo Kpossi, 13-vuotias uimari, joka kilpaili naisten 50 metrin vapaauinnissa. Togossa ei nähkääs ole uimahalleja laisinkaan. Kpossi, olympialaisten nuorin kilpailija, on onnekseen saanut luvan kahden eri hotellin omistajalta, että hän saa harjoitella hotellin altaassa ilmaiseksi. Hotellit sijaitsevat 12 kilometrin päässä ja joka päivä koulun jälkeen Kpossin valmentajaisä ajaa hänet jommalle kummalle hotellille harjoittelemaan. Togon olympiakomitea onneksi maksaa matkat, sillä polttoaine on kallista. Kun Kpossi tuli heinäkuussa Lontooseen, hän sairastui malariaan ja vietti kolme päivää sairaalassa. Kaikesta huolimatta, kun Kpossi pääsi kisoissa kunnon altaaseen pulikoimaan, paransi hän omaa ennätystään 6,65 sekunnilla ja Togon ennätystä sitäkin enemmän. (Hänen aikansa oli 37,55 ja sijoitus 72, mutta sillä ei ole merkitystä.)

Olympialaiset herättävät myös mielettömän kysymysten tulvan. Tunnen oloni taas lapseksi, mutta kiusaan äidin sijaan miesparkaani. Mitä synkronoidun uimahypyn selostaja tekee loput 3 vuotta ja 11 kuukautta? Miten joku tietää, että olisi hyvä seiväshyppääjä? Miksi jalkapallossa on outo ikärajasääntö? Miksi miesten 100 metrin juoksu on niin tärkeä laji? Ohjelmoidaanko yleisurheilurataa kiertävä kamera aina tiettyyn vauhtiin lajista riippuen? Miten voimistelutuomarit voivat huomata kaikki pikkuseikat, kuten varpaan asennon kieputuksen aikana? Elättääkö joku oikeasti itsensä moukarinheitolla? Missä olympiatuli on ja kuka sitä hoitaa kisojen välillä? Miten yleisurheilua voi edes seurata stadionin hattuhyllyltä, kun kentällä juostaan, viskellään, loikitaan, hypitään ja seivästetään samaan aikaan? Miksi juuri jamaikalaiset ovat niin nopeita juoksemaan ja etiopialaiset hyviä juoksemaan pitkiä matkoja?

Onneksi seuraaviin kisoihin on neljä vuotta aikaa. Eihän tästä muuten tulisi mitään.

I'm not really a sports person, but I was completely sucked into the Olympics. Suddenly my eyes were glued to the TV-screen watching synchronized diving. And there's athletes from countries I'd forgotten even exist doing amazing things like pole volting or doing triple jumps on a trampoline. And all those amazing stories like this one about the Togoan 13-year old swimmer! Because I don't know much about sports, the Olympics also raise a lot of questions. Like what do ping pong commentators do between the Olympics, does someone really make a living playing shot put or why are Jamaicans really fast runners and Ethiopians great at running long distances? Thankfully the next Olympic games are four years away so I can rest my sports-racking brain for a while.

-ioanna-

Kaikki kuvat täältä / all pictures from here

Rai, rai, raidallinen!

Olenko koskaan aikaisemmin kertonut rakastavani raitoja? Päälläni on raitaa tuon tuosta. Kotona makoilen raitaviltin alla, rahani kaivelen raidallisesta pussukasta. Oi, raita! En kyllästy siihen ehkä koskaan!

Mielessäni oli mustavalkoraidallinen maximekko jo ennen kesää. Jos haluaa jonkun tietynlaisen vaatteen, sitä ei taatusti löydy yhdestäkään luuhatuista kaupoista. Mielenterveys on koetuksella ja yöllä ei tahdo saada unta. Mutta! Koska olen toisinaan harvinaisen viisas, jätin kauppojen vaaterekit heti alkuunsa penkomatta ja kirjoitin koneeni osoitekenttään www.asos.com.

Asos on taivas! Ja helppo! Minun ei tarvinnut kuin määritellä millaista vaatetta etsin. Raidallinen, klik. Maximekko, klik. Plim, siinä se oli! Juuri se päässäni muhinut vaatekappale! Ja mikä parasta, vaate lennätetään minulle toiselta puolelta maapalloa ilmaiseksi. Postikulut siis nolla euroa.

Kirkaskasvoinen Annu tässä, moikkuli!

Pahoittelen kuvien laatua, itseään on hankala kuvata kännykällä. Tai oikeastaan yhtään millään kameralla. Mutta ymmärrätte kaiketi mekon luonteen näidenkin suttuisten kuvien kautta. Se on päällä niin pehmoinen, kuin kulkisi alvariinsa yökkärissä. Kesäni pelastus!

Olen tämän viikonlopun leskenä. Mieheni luuhaa merillä, merimies kun on. Ja ystävät, niistä suurin osa kemuttaa Flowssa, yksi luottoseurastani mökkeilee, toinen on kavunnut Ouluun asti. Leskeytymiseen kuuluu itsensä hemmottelu, varsinkin jos se on vain väliaikaista. Katson turhia sarjoja ja elokuvia, syön herkkuja ja lojun raitamekossani. Mukavaa sekin, siis! Tai sitten saan puhelun joltakin muruistani, joka kaipaa seuraani ja lähden raidoissani viilettämään ties minne! Huoletonta!

Mukavaa viikonloppua, ihanat!
-annu-

I love stripes! Very early in the spring I had a vision of a dress I would like to have. With stripes, of course. Well, I found perfect dress from www.asos.com It's maybe the best webshop ever! Easy to use and not too expencive. This weekend I'm gonna just relax, because my husband is working (he is a sailor) and my friend's are in Flow. Have a great weekend, dears!