Junassa

Olen viime viikkoina istunut melkoisesti junissa. Neljä tuntia tuonne, kaksi tänne, kuusi kotiin. Mutta se on oikeastaan ollut ihan mukavaa. Junassa osaan nimittäin olla. Kotona keksin kaiken aikaa tekemistä enkä oikein malta vain lojua. En ole hetkeen saanut luetua kirjojakaan, koska sehän vaatisi keskittymistä ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan.

Mutta laiskottelu, oleminen ja ainoastaan omien ajatustensa kanssa keskustelu on ehdottoman tärkeää (jopa silloin kun kallonsisäinen rupattelutuokio käydään vaunutoverin huonosta tupeesta). Junassa en kykene harhauttamaan itseäni mietteiltäni kovin tehokkaasti. Pelaan pasianssia puhelimellani hetken, haen pahvimukillisen teetä, plärään kalenteriani. Yritän tutkia Twitteriä, Facebookia ja Pinterestiä, mutta hidas mobiiliyhteys tekee siitä sietämätöntä. Ehkä onneksi.

Junassa on aivan oma tunnelmansa. Siellä on aidosti rauhallista (no ei ehkä lasten vaunussa tai matkustaessa ruotsinlaivajengin kanssa, mutta noin muuten). Junan puksutus ja kiskojen kolina muodostavat turruttavan äänimaiseman, jonka keskeyttää silloin tällöin ainoastaan äidillinen kuuluttajaääni. Kaikki ovat hissukseen, paikoillaan, omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Lillumme ikään kuin yhteisessä välitilassa, limbossa matkalla jostain jonnekin. Eikä kellään juuri sillä hetkellä ole kiire – olemmehan voimattomia itse matkanteon suhteen.

Niinpä eräänä päivänä junaillesani kuuntelin Regina Spektorin Begin to Hope -levyn alusta loppuun tekemättä mitään muuta. Opettelin taas lukemaan Hunter S- Thompsonin Rommipäiväkirjan avuin. Luin Hesarista kokonaisia uutisia ja artikkeleja enkä ainoastaan selannut provosoivia otsikoita. Piirtelin ja kirjoittelin vihkooni ja tajusin, etten ole aikoihin kuvittanut ajatuksiani. Kuuntelin vaunussa käytäviä keskusteluja ja annoin murteiden kipitellä korvakanavissani. Ihastelin maisemia, tuumin kuka tuolla asuu ja mitä tuolla ladossa onkaan tapahtunut. Ihastelin Suomen syksyä vesipisaroiden rientäessä ikkunalasin yhdestä laidasta toiseen. Olin vaan, vaikka vauhtia oli 160 kilometriä tunnissa. Virkistävää vaihtelua.



I've spent a lot of time in trains lately. But it's actually been good for me. At home I'm constantly doing something, being productive, doing five things at once. Relaxing, just laying on the couch, not doing anything has been impossible. But aboard a train, I can't really distract myself too much. I play solitaire on my phone for a while, get some tea, look through my calendar. One thing at a time. And that's good for me, to just be. To be forced to have a conversation with my mind, even if it is about the sad toupee a fellow traveller's sporting. So on one of my recent journeys I listened to Regina Spector's entire Begin to Hope album. Just listened. I also learned to read again (I've been feeling too restless to concentrate on a book lately), it was Hunter S. Thompson's The Rum Diary that did it for me. I spent time with a newspaper and actually read whole articles instead of skimming through provokative headlines. I listened to conversations in funny accents, enjoyed the scenery and watched rain drops race accross the window. And I relaxed my butt off at 160 kilometers an hour. How very refreshing.

-ioanna-

Karpalojuoma

Ostin torilta puoli litraa karpaloita, popsin niitä muutaman sellaisenaan naama irvessä ja sitten ihmettelin pari päivää, mitä niille pitäisi tehdä. Lopuksi keksin keittää niistä limpparisiirappia ja nyt litkin karpalojuomaa useita litroja päivässä, niin hyvä se vain on. Tämä ohjeen lopputulos on kirpakka, joten jos suosit makeaa, lisää toki sokerin määrää.

Karpalojuoma

4 dl karpaloita
3 dl vettä
2,5 dl sokeria
+ kivennäisvettä maun mukaan

Kuumenna marjat, vesi ja sokeri kattilassa koko ajan hämmentäen, kunnes sokeri on liuennut. Survo marjat seokseen haarukalla tai nuijalla (näin jälkiviisaana suosittelen tekemään tämän tiskialtaassa, sillä marjat poksahtelevat muuten seinille, vaatteille ja naamalle). Sihtaa kuoret pois lävikön avulla ja siirappi on valmista. Valmista juoma sekoittamalla siirappia ja kivennäisvettä haluamassasi suhteessä. Jos et pidä kuplista, voit tehdä mehua sekoittamalla siirapin veteen. Kippis!

I bought some cranberries but they were way too sour to snack on. Luckily I had an epiphany: cranberry drink! It's strangely addictive and super easy to make. For the syrup just measure 4 dl cranberries, 3 dl water and 2,5 dl sugar into a pan and heat the mixture up until the sugar has dissolved. Mash the berries and sift out the rest of the berry bits. Then mix yourself a drink from the syrup and some soda and voilà!

-ioanna-

Valoa pimeään

Muista heijastin! Omani sain ihanalta Mimmiltä, joka on Helmikuu Designin emo. Tutustu Mimmin heijastimiin ja koruihin täällä! Mukavaa päivää, murut!

-annu-

It is very dark outside so remember to use a safety reflector! I got mine from Mimmi, the lady behind Helmikuu Design. Go and check out her beautiful jewelry! Have a nice day!

Rakkaudesta näköpuhelimeen

Teininä vietin useita tunteja päivässä puhelimessa. En koskaan saanut puhelinta omaan huoneeseeni, mutta hätätilanteessa eteisen puhelimen johdon sai vedettyä niin tiukalle, että luuri juuri ja juuri ylettyi huoneeni oven taakse. Siinä lattialla selkä seinää vasten kelpasi sitten juoruta tärkeistä asioista kuten siitä, mitä pukea päälle Annikan bileisiin (ästeeceen farkut ja paita) tai mitä Mika oli kirjoitellut Sallan ruutuvihkon kulmaan mantsan tunnilla (en enää muista mutta se oli jotain tosi diippii).

Puhelinkeskustelut eivät enää toimi kuten ennen. Harvoin kukaan keskittyy puheluun ja sen sisältöön, sillä yleensä ollaan aina matkalla jonnekin, höpötellään puhelin korvan ja olkapään välillä puristuksissa keskellä risoton hämmennystä, kauppaostoksia tai vaipan vaihtoa. Siksi kai suurin osa puheluista on lähinnä tiedusteluja: Missä oot, mikä se juttu olikaan, miten se homma toimi jne.

 

Tänä syksynä me rakkaan ystäväni kanssa kyllästyimme ikävään. Kaipasimme toisiamme arjessa. Sitä että voisimme vain löhötä sohvalla yhdessä ja jutella New Girlin Nickistä, lihapullataikinasta tai BB-voiteesta. Niinpä päätimme, että jatkossa teemme juurikin niin, joka viikko sovittuun aikaan. Keskiviikkoiltaisin kello yhdeksän keitän itselleni kupin teetä, otan mukavan asennon nojatuolista ja avaan Skypen. Kohta se muru siellä jo vilkuttelee viinilasi kädessään ja pääsemme puimaan elämän tarkoitusta sekä Greyn Anatomian viimeistä jaksoa, uuden juhlamekon helmanpituutta ja yksinkertaisen tekstiviestin "todellista" merkitystä.

 

Ei se Skype mikään uusi juttu ole, eivätkä tv-lääkäreiden parisuhteet ole oleellisia. Tietenkään. Mutta niiden rakkaimpien kanssa oleminen on tärkeää. Odotan aina innolla yhteistä hengailuhetkeämme ja vaikka olemme sitä joutuneet usein siirtämään, toistaiseksi treffit ovat olleet menestys. Mietin jopa, onnistuisiko leffan katsominen yhdessä näin virtuaalisesti? Pakko myöntää: vaikka toisaalta kaipaan jotain yksinkertaisempaa aikakautta, on tässä nykyajassakin puolensa. Illan treffejä odotellessa!

Applen iPhone prototyyppi vuodelta 1983.

When I was young I used to spend hours on the phone, but now a days talking is the last thing I use my phone for. I think it's because we don't really concentrate on our phone conversations anymore, everyone's always so busy that you just stick your phone between your ear and shoulder and carry on multitasking. I have a dear friend who lives in Helsinki who I really miss being part of my everyday life, so recently we decided to aart hanging out again once a week, virtually. We now have a set time each week when we skype eachother and just hang out for a while talking about the last episode of Grey's Anatomy or decrypting a text message. And even though the subjects of our conversations aren't important, spending time together really is. I wonder if we could watch a movie together this way?

-ioanna-

Sunnuntaiharhailua

  

Sunnuntai valui tällä kertaa hukkaan. Nukuin pitkään ja sitten siirryin sohvalle tuijottamaan komediasarjaputkia. Jääkaappi kaipasi täydennystä, joten ei auttanut kuin pukeutua oikeisiin vaatteisiin ja lähteä ihmisten ilmoille. 

 

Koska ulkona oli niin ankeaa, ohjasin kinttuni saman tien keskustan valoja ja jouluosastoja kohti punaisen piristysruiskeen toivossa. Kävelykadun ylle oli ripustettu jouluvalot, mutta siinä marraskuun ankeudessa ne näyttivät vain jotenkin surullisilta. Kenties sisällä olisi iloisempaa?

Stockan jouluosasto oli karmea: kimaltava ja kultainen räjähdys. Muovista krääsää kaikkialla ja tyhjä paketointipiste. Mikä pettymys. Onneksi Indiskassa tuntui oikeasti lämpimältä ja aidosti jouluiselta. Nuo maapallokoristeet olivat ihania.

One Wayssä soi Oasis, joten jalat veivät sinne. Harhailin pitkin käytäviä lauleskellen tuubihuiviini. Some Might Say ja toppatakit, Cast No Shadow koruosastolla ja She's Electric teinitrikoiden luona. Nuo raitahaalarit naurattivat. Unihattu mukaan niin Daltonien joulun yöasu olisi ollut siinä!

Siinä puolisen tuntia harhailtuani olin jo ihan uupunut. Matelin Herkkuun, keräilin hedelmähalloumisalaatin ainekset koriini (ne ja yhden suuren köntin tuhkajuustoa) ja löntystelin takaisin kotiin. Pikku-Torren viereisen liiketilan ikkunat oli kääritty paperiin ja sisällä häärättiin. Kyltti kertoi, että pian siihen avataan konditoria-kahvila Enni. Toistaiseksi odotan sitä enemmän kuin joulua – olisiko siinä tuleva kulmakahvilani?

Sunday was kind of a failure. I was tired and lazy and it was miserable outside. I tried to cheer myself up by taking a stroll in all the christmassy shops, but the glittery plastic junk just depressed me more. Thankfully one shop was playing Oasis so I lingered between the aisles for the duration of a few songs. By the end of it I was tired and missed my couch so I bought some groceries and headed back home. On the way I notised a sign on a shop window near my house: there's a cafe opening there soon! Now that's something to look foreward to. 

-ioanna-

Kippis, kirppislöytöni

Vaikka olenkin toitottanut tavaran turhuudesta, tarttui kirpputorilta mukaan muutama uusi kipponen. Kaihoavalle merimiehen vaimolle pari merihenkistä mukia ja kauhean suloinen vaaka.
Uusien juttujen ostaminen kirppareilta hivelee sieluani paljon enemmän kuin markettiroinan haaliminen. Metsästysviettini on ylimmillään ja tavaroilla on tarinoita, ne ovat kuuluneet jo jollekin muulle ennen minua. Ja ne hinnat tietysti! Mahtia!

Olen löytänyt pari uutta kirpparia täältä Turusta. Tai, uusia minulle. Ne ovatkin osoittautuneet aarreaitoiksi. Ehkä juurikin siksi, koska kun niissä ei ole ollut aiemmin, ovat silmät paljon valppaampina penkoessa. Mene ja tiedä. Haluaisin hurauttaa Turun lähikuntiin kirppisreissulle. Kaikki kirppispaikkavinkit otetaan avosylin vastaan!

-annu-

I found some nice things at the flea market. It's always fun to buy old stuff. Each piece has its own story. If you know any good flea markets outside Turku, let me know! I'd like to take a roadtrip out to the countryside and find new old things.

Taikaleipä

Näetkö tuon upean leivän tuossa yläpuolella? Tuon upean luomuksen, jossa on kova rapea kuori? Ei, se ei ole leipomosta eikä Stockan Herkusta, vaan MINUN KEITTIÖSTÄNI!

Törmäsin verkossa tähän ohjeeseen. Se on erikoinen ja jännä: siinä nostatetaan taikinaa 12 tuntia ja kypsennetään leipä padassa. Lopputulos näytti mielettömältä. Epäilin, että tässä on takana jotain taikaa. Oli pakko kokeilla.

Leipä oli todella helppo tehdä. Taikina valmistuu muutamassa minuutissa ja sitten vaan annetaan möykyn kohota päivän tai yön verran. Kypsentäminenkin on helppoa, mutta se vaatii hiukan aikaa. Suosittelen valmistamaan taikinan heti aamulla ja paistamaan leivän iltateelle tai sitten pyöräyttämään taikinan viikonloppuiltana ja kypsentämään leipäsen lauantain tai sunnuntain aamiais- tai brunssipöytään.

Taikaleipä

3,5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sämpyläjauhoja
1,5 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa. Mittaa joukkoon vesi ja sekoita taikina tasaiseksi käsin. Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan nousta 12–18 tuntia. Lämmitä uuni 225 °C ja laita tyhjä pata uuniin puoleksi tunniksi. Padan kerätessä lämpöä nosta taikina kulhosta jauhotetulle pöydälle ja muotoile siitä pallo. Kääri taikinapallo kelmuun padan lämpenemistä odotellessa. Poista pata uunista varoen (suosittelen tuplapatalappuja, jottet polta peukaloasi kuten minä). Tiputa taikinapallo padan pohjalle, laita kansi päälle ja pistä pata takaisin uuniin puoleksi tunniksi. Sitten poista padan kansi ja anna leivän kypsyä vielä 15 minuuttia. Nosta pata uunista ja leipä padasta. Anna leivän jäähtyä ritilällä, tämän ajan voit käyttää ihasteluun, kuoren kopsauttelemiseen, kuvien ottamiseen tai muunlaiseen täydellisen leivän tunnelmointiin.

I stumbled upon this amazing recipe. It's easy and the bread turns out amazing – crusty and moist. Bread in a pot. Magical. Try it out for evening tea or save it for Sunday morning breakfast or brunch. Trust me, it's super easy and rediculously yummy. Like I said, magical.

-ioanna-