Rukkaset

Kirkkaan siniset poronahkaiset Paccas-kintaat kutsuivat minua Matkamessujen Kokkolan messualueen laidalla. Nahka on pehmeää kuin voi ja sisus lempeä kuin pilvenhattara. Nyt tassut pysyvät tyylikkäästi lämpiminä hirmupakkasillakin.

I fell in love with these bright blue raindeer leather mittens at the Nordic Travel Fair. Now I can go out without freezing my hands, even if the temperature drops to -25°C again!

-ioanna-

Mikä on perhe?

Kuva täältä.

Mitä tarkoittaa perhe?

Sana pisti miettimään, kun Ioannan kanssa asiasta keskusteltiin. Kun meillä sana perhe käsitetään yleensä koostuvan kahden ihmisen parisuhteesta ja heidän mahdollisista jälkeläisistään, on englanniksi sanalla family paljon laajempi käsitys.

Perhe pitää sisällään kourallisen ihmisiä. Mutta myös suurimman osan henkilökohtaisista asioista. Perheen kesken voidaan pohtia tulevia yt-neuvotteluja ja rahahuolia ja sairauksia, mutta auta armias, jos joku perheen ulkopuolinen kehtaa kysyä näistä asioista.

Naapuria lähestytään joko muutamalla sanasella tai yhteisten sääntöjen puitteissa. Kerrostaloissa yleensä negatiivisuuden kautta. Että kuka on taas pitänyt liikaa mekkalaa. Ja kuka on porannut seinää viisi minuuttia yli sallitun kellonajan.

Kuva täältä.

90-luvun lama nosti esiin julkisen häpeän peittelemisen. Kun oli tullut potkut töistä, lähdettiin silti mukamas paiskimaan hommia kuten aina ennenkin, jotta kukaan puolituttu ei huomaisi, että nyt menee vähän huonosti.

Sosiaalinen media huokuu yli-innokasta elämäniloa. Mitä on saavuttanut, kuinka paljon jaksanut urheilla, kuinka onnellinen sitä onkaan. On minä ja minun onneni, ei muulla mitään väliä.

Kuva täältä.

Tämä on toki hyvin mustavalkoista. En peräänkuuluta sitä, että meidän kaikkien tulisi kuin taikaiskusta jakaa kaikki mahdollinen ikävä elämästämme jokaiselle tutulle. Tai puhua tunteista ja suruista ja peloista. Tai tutustua naapurin Penaan vaikka ei yhtään kiinnosta. Minäkin olen kovin usein suomalainen tuppisuu. Pidän siitä, että voin valita välillä hiljaisuuden ja oman rauhani.

On huolia ja huolia. Oikeita, kipeää tekeviä asioita ja niitä, joille emme ehkä voi mitään, mutta jotka puolittuisivat vain siten, että oma asenne olisi edes hitusen positiivisempi. Se, että pystyisin kertomaan selvemmin oikeista surkuisista asioistani lähipiirilleni ja katsomaan elämää muuten positiivisempien lasien läpi, olisi minulle jo hyvä askel kohti parempaa huomista. Saisin jaettua taakkaani, mutta jättää sellaiset turhuudet päästäni niille sijoilleen, jotka eivät muutu minun murehtimisellani. Tällä tarkoitan sitä, kulkeeko naapuri kotonaan yhdeltä yöllä tömistellen vai ei. Tuleeko ulkona räntää vai ei. Häiriintyykö elämäni tosiaan sillä, että kuulen, kun seinän takana asuu joku? Ja taivaalta valuva lumisohjo on toki kaikin puolin ällöä, mutta miksi antaa sen imeä minusta kaiken hyvän tuulen? Kuka silloin voittaa? 

Kuva täältä.

Se suu, joka kysyy mitä elämääni kuuluu ja ne korvat, jotka oikeasti haluavat kuulla totuuden. Ne saavat olla minun perhettäni. Tai toisin; ne joutuvat olemaan perhettäni. Riisuttuna ihmisparkana näyttää usein karun rumalta. Mutta sitä se elämä on. Morsiusparille toitotettava käsky olla toistensa tukena niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Sama pätee perheeseenkin. Tulkoon hyvää tai pahaa - kun niitä molempia kuitenkin aina tulee - tulkoon perhekin vahvemmaksi.  

Jos vain pysyisi nöyränä ja muistaisi, että toisen tuomitseminen ei ole oma tehtävä. Neuvoa voi, kovinkin, mutta rakkaudella. Olemme kaikki kuitenkin samalla viivalla loppujen lopuksi. Aito itsensä ja muiden rakastaminen on se, joka voi sattuakin. Mutta se on myös se, joka parantaa.

Menipä siirappiseksi. Tällaista tänään. Pus. 

-annu- 

I'm thinking about family, what it is exactly. Is it just me and my husband? When we let our loved ones know our troubles and worries, they become our family. It is so important to have people around you who really care for you, in good and in bad. Love, it can hurt, but it definitely also heals!

Matkamessuilla

Kokkolan piste oli oma suosikkini kotimaan osastoista. 

Kävin Matkamessuilla rentoutumassa korealaisessa käsihieronnassa, hypistelemässä kokkolalaisia käsitöitä, tunnelmoimassa pohjois-karjalaisessa kauppa-autossa, ihastelemassa suklaisia hedelmävartaita, tutkimassa kivikautista ompelutekniikkaa, haaveilemassa sukeltelusta, maistelemassa oikeita oliiveja ja kuvittelemassa, millaista olisi kenialaisella safarilla. Aikamoinen tämä maailma. Jokin päivä tutustun sinuun paremmin Maapallo, sen lupaan.

Kivikautiset käsityövehkeet.

Suklaachili!

Tuusulan kartassa oli vettä. 

Safarille Afrikkaan?

Laitesukellus houkutteli, ehkä ensi vuonna?

I visited the Nordic Travel Fair last weekend. What a wondeful world. One day I’ll make the effort to get to know you better Earth, I promis.

-ioanna-

DIY: maailman helpoin huivi

Ei tarvitse olla maailman näppärin ja nokkelin tehdäkseen itse jotakin uutta vanhasta. On siis turha mollata omia sormiaan tumpeloiksi ja siksi väistää näpräämisen ilo! Et edes tarvitse ompelukonetta. Varaa vain viisitoista minuuttia, vanha t-paita, sakset, kuminauha, neula ja lankaa. Kohta hilpaiset jo pakkasessa uusi luomus kaulassa!

Lacosteen suuri miesten t-paita sai uuden mahdollisuuden sen sijaan, että olisi joutunut kirppiskasaan. Naps, leikkaa paita kahtia kainaloiden alta.

Avaa paidan helmakäännettä hieman, jotta saat hakaneulaan sujautetun kuminauhan mahtumaan kujaan. Leikkaa kuminauhasta tarpeeksi pitkä, jotta huivi menee pään yli kepeästi, mutta tarpeeksi lyhyt, jotta huivi pysyy aloillaan. Ompele kuminauha päistään kiinni.

T-paidan yläreuna saa jäädä ilman käännettä. Leikkaa viidentoista sentin pituisia suiruja vieri viereen. Venytä jokaista leikattua narua, jolloin ne ottavat pyöreämpää muotoa.

Valmis! Ulos siis!

-annu-

Make scarf from old t-shirt. It needs only fifteen minutes, scissors, rubber band, needle and thread. Easy and fun!

Kirjamatkalla

Sain äidiltäni joululahjaksi kasan kirjoja. Pääasiassa pakettiin oli päätynyt Roald Dahlin tuotantoa (niistä lisää joskus toiste) ja sitten tämä: Sibella Courtin Nomad. Se on reissaajan sisustuskirja, joka hakee inspiraationsa Japanista, Italiasta, Intiasta, Syyriasta ja Meksikosta.

Court on rakentanut upeita tiloja ja mielikuvia herättäviä installaatioita matkoilaan näkemänsä ja kokemansa pohjalta. Kuvat ovat runsaita, usein minun makuuni liian sekaisiakin, mutta ne ovat täyttä tavaraa. Huoneita maistelee silmillään hetken jos toisenkin. Tuota voisin kokeilla, onpa loistava idea, ihan kuin Italiassa!

Kirjan kaksi ja puolisaataa sivua on sullottu täyteen yksityiskohtia, materiaaleja, upeita värimaailmoja, kohteen henkeen tuunattuja perusesineitä, mielikuvituksellisia esillepanoja, nippelitietoa, vinkejä ja tunnelmointia. Herkulliset kuvat herättävät muutkin aistit – yhtäkkiä kuulen basaarin hälinän, tunnen pellavan päivettynyttä ihoani vasten ja haistan meren. 

 

My Mom got me Sibella Court's Nomad for Christmas. It's an interior design book inspired by travels to Japan, Italy, India, Syria and Mexico. I absolutely love the flavorful pictures dripping with colour, atmosphere and delicious details. I can almost smell the sea, hear the bustle of a bazaar and feel the linen on my skin.

-ioanna-

Ruusukaalilisuke

Ennen...

Joulukuussa syöpöttely meni melko överiksi, joten kuten tuhannet muutkin olen alkuvuodesta koettanut hiukan keventää. Salaatit ovat ihania, mutta kylmällä ilmalla kaipaan lämmintä ja pehmeää ruokaa, kuten patoja ja soseita ja muusseja ja vuokia. Ne lämmittävät sisältä päin.

Niinpä rosamundat vaihtuivat ruusuukaalipussiin ja karjalanpaisti sai uuden kaverin.
Ohje on mitä yksinkertaisin: kaada ruusukaalit uunivuokaan, lorauta päälle oliiviöljyä, ripottele joukkoon merisuolaa sekä pippuria, sekoita ja paista uunissa 200°C 45–60 minuuttia välillä pari kertaa sekoittaen. Mitä pidempään kaaliset ovat uunissa, sitä pehmeimmiksi (ja värittömämmiksi) ne muuttuvat.

Like most people, I overdid it in December and now it's definately time to try and eat a bit lighter. Here's an easy and delicious side to go with your chicken, steak or pot roast: roasted brussel sprouts.

Just place the sprouts in an oven dish, drizzle with olive oil, sprinkle with sea salt and crushed black pepper and bake for 45 to 60 minutes in 200°C. You might want to shuffle them around with a spoon a few times just to make sure they cook evenly. The longer you roast them for the softer they'll be. It's the perfect light comfort food. Yum.

-ioanna-

Kuuden euron kaiho

Olen erittäin tuohtunut siitä, että ihmiset eivät voi nukkua talviunta. Söisin mielelläni vatsani täyteen havuja ja laskisin ruumiinlämpöni alas ja painuisin pehkuihin. Mutta ei! Pakko olla hereillä vaikka koko luonto on kuin pystyyn kuollut aave!

Mutta! Enää pari kuukautta ja päivä on yhtä pitkä kuin yö. Ja sen jälkeen auringon keskipiste siirtyy tänne pohjolaan joka päivä aina enemmän ja enemmän. Yritän muistaa tämän pienen toivonrippeen aamuisin, kun herään pilkkopimeästä kodistani. Jännää on se, että vaikka muhin kotonani talvisin harvinaisen paljon, se ei muutu yhtään viihtyisämmäksi paikaksi. Päinvastoin, sotken ja rötväilen niin paljon, että joka nurkka muistuttaa mielentilaani. Tässä teen itselleni vain karhunpalveluksen. Jos koti olisi viihtyisä, tulisin taatusti tyytyväisemmäksi talvesta riippumatta.

Päätin pistää päälleni muuta kuin lökärit ja astua kodista ulos. Suuntasin Käsityöläismuseoon. Aivan yksin. Harhailin autioilla pihoilla ja astuin avoimista ovista sisään. Joissakin taloissa oli katettu joulupöytä ja nurkassa seisoi pahaa aavistamattoman asiakkaan päälle inforyöpyn kaatava esittelijä. Sain kuulla tauottoman monologin niin merimiehen kuin taiteilijankin jouluista.

Näinkin pienen kartan kanssa VOI eksyä.  Arvostaisin ennen kaikkea opasteita. Tästä oikealle, jos haluat ulos! Kävele pihaan seuraavan nurkan takaa!

Talvi ei kestä ikuisesti. Mikään ei ole juuri nyt lopullista. Talvi tekee aina mielelleni tenän ja kyseenalaistan kaiken. Ja pelkään, että olen menettänyt kaiken. Mutta pah, kaikki on mahdollista niin kauan kuin henki tässä kehossa pihisee! Toivo, tule taas ja ota pääni!

-annu-

I wish I could sleep through the winter. Everything is so still and gloomy in the winter, it seems like all hope is gone during these months. But spring is coming! Only two months until day is as long as night! I wanted to do something instead of sitting inside and feeling sorry for myself, so I went to the Craftsman Museum for a stroll on my own. You know, to air out my head. It'll be fine, I know, the sun will shine again. Soon.