Leimasin

Kaipasin erästä projektia varten sydänleimasinta. Kaikenlaisia tyyliteltyjä erikoisversioita löytyi, mutta kaipaamaani simppeliä perussydäntä ei ollut kellään tarjota. Niinpä tein sellaisen itse. Ostin askarteluliikkeestä vaahtomuovia, leikkasin siitä sydämen ja liimasin vaahtomuovimuodon pieneen puupalaan. Tadaa!

Lisää sydänleimasimesta ja sen tarkoituksesta tuonnempana...

I made my own stamp from some foam. Just cut out whatever shape you want out of the foam and glue it onto a base (I used a piece of wood). Then stamp on! More about my heart stamp and what I needed it for coming up...

-ioanna-

Elokuvamuistoja

Minulla on muistolaatikko, tai itse asiassa -matkalaukku. Eräänä sunnuntaina otin asiakseni käydä sen sisällön läpi ja vierähtihän siinä muutama tunti. Voi mitä muistoja! Kasa päiväkirjoja poikahuolista, koulussa kirjoiteltuja lappusia, valokuvia, lehtijuttuja, entisten työpaikkojen nimikylttejä ja huimasti leffalippuja.

Olen aina rakastanut elokuvia ja käynyt paljon leffassa. Pidän elokuvasalin tunnelmasta: popkornin tuoksusta, pehmeistä penkeistä, pimeydestä ja siitä, että voin jakaa elokuvakokemukseni tuntemattoman ihmisjoukon kanssa. Opiskeluaikoina työskentelin Kinopalatsissa ja kävin katsomassa suurimman osan tarjonnasta. Jostain syystä olen säästänyt lippuja jo yläasteelta lähtien ja hyvä niin – lappuset kutittelivat muistonystyröitä tehokkaasti.

Osa teinivuosien leffakäynneistä koitui kohtaloksi. Cluelessin jälkeen "as if" ja "whatever" kuuluivat vakiosanastooni (isäni jaksaa siitä aina muistutella). Ystävänpäivänä -96 nähty Seitsemän oli niin vangitseva, etten malttanut riisua takkiani tai avata karkkipussiani (minulle Kevin Spacey on yhä se sicko, joka tappoi Brad Pittin vaimon). Romeo ja Julia -elokuvan nähtyäni luin angstipäissäni Shakespearea, keräsin Leon kuvia seinälleni, lukitsin itseni huoneeseeni, pakahduin pakahtumistani ja sitten kävin katsomassa elokuvan uudelleen. En ole koskaan itkenyt elokuvassa niin paljon kuin Titanicin ensi-illassa. Moulin Rouge taas vakuutti minut siitä, että haluan puuhastella ammatikseni jotain luovan puoleista.

Osa lipuista muistuttaa elokuvatutkimuksen opinnoista, osa ystäväni kanssa lintsatuista luennoista, osa Kinopalatsin jengistä. Olin unohtanut, että vein veljeäni joskus ahkerasti elokuviin, milloin Spice Girls -leffaan milloin Painajainen ennen joulua -spektaakkeliin jouluostosten päätteeksi. Isäni kanssa jaoin Kreikkalaisen naimakaupan (kategorisoimme sen dokumentiksi) ja Troijan (joka oli täynnä asiavirheitä!). Sekaisin Marista oli ensimmäinen treffileffani.

Joistain lipuista muistuu kokonaisia päiviä. Amélie kuului ihanaan kesäpäivään entisen kämppikseni kanssa. Aamu alkoi toriaamiaisella, ajautui Suomenlinnan uimarannalle, jatkui Tuomiokirkon kautta Bio Rexiin ja päätyi auringon nousun ihasteluun parvekkeeltamme.

 Taidan jatkaa lippujen säästämistä. Juuri torstaina purkkiin päätyi todiste Piin elämästä.

I've always loved going to the movies. When I worked at the local theater I went to see most of our films. Luckily I've saved my tickets since middle school and now I have a pile reminding me of my first movie date, skipping class with my best friend, taking my little brother to see the Spice Girls movie, studying British film at uni, watching Big Fat Greek Wedding with my dad, going a little crazy after William Shakespeare's Romeo & Juliet, crying more than I thought ever possible at the Titanic premier, adopting "whatever" and "as if" into my vocabulary from Clueless and so on. I quite enjoy going through the tickets so I think I'll keep saving them up.

-ioanna-

Ankkakannet

Ostin muutaman lasipurkin, liimasin kansiin muovieläimet ja spraymaalasin kannet sekä elukat kahteen otteeseen. Tuloksena hieman hauskemmat säilytyspurkit, helposti ja nopeasti!

-annu-

I bought three jars. I wanted to make them little bit funnier so I glued some plastic animals on the covers, painted them twice and let the paint to dry. Ready! Easy and fun!

Kuutti Lavosen taidokkaat vedot

Jofel (2012) kuva / photo

Lauantaina käyskentelin laiskasti Wäinö Aaltosen museon huoneista toisiin. Katselin Kuutti Lavosen ensemble│yhdessä -näyttelyn kasvoja, kallistin opitusti päätäni, hiivin ihan lähelle taulua tutkimaan vahakynän jälkeä ja harpoin askelia kauemmaksi hahmottaakseni kokonaisuuksia.

Lavosen kasvoja oli ilo tuijotella. Olipa naama herkkä ja kaunis tai ronski ja ruma, muotokuvat oli rakennettu niin satumanvaraisesti ja toisaalta niin harkitusti, että jopa teokset joista en erityisesti pitänyt kiehtoivat minua.

Ihastuin Lavosen viivoihin. Viehätyin niistä tärisevin käsin vedetyistä ohkasista nauhoista ja hullaannuin paksuista törkeistä siveltimenjäljistä. Miten yksi viiva saattoikaan tehdä teoksesta kokonaisen, vaikka se olisi jossain nurkassa eikä edes liittynyt kuvatun kasvon muotoihin? Nerokasta.

Jo toisen taulun kohdalla aloin kaivata piirtämistä, maalaamista ja sotkemista; jonkin luomista ilman minkäänlaista käyttötarkoitusta. Ja siitäkin, innostumisesta, kai taiteessa on kyse. Joten mene museoon! Mutta jos tahdot ihastella Lavosen suttuisia naamoja, kiirehdi – näyttely on avoinna 24.2. saakka.

Parisiana (2012) kuva / photo

I went to see Kuuti Lavonen's exhibition ensemble│yhdessä at the Wäinö Aaltonen Museum and felt thoroughly inspired by his cavalcade of thin, fat, messy, controlled, random and calculated lines that came together to form faces, some ugly others voulnerable, sad, attractive, expressive or empty. It really made me want to to draw, paint, create something with no practical use. To just let my hands make something intuitively. And that hasn't happened in a long time. How refreshing! So go look at lines and faces but hurry, the exhibition is open until the 27th of February.

-ioanna-

Pääväri hukassa

 

Tämän värisissä karvoissa vietin lapsuuteni. En ollut se pellavapäisin mukula tienoolla, mutta en kuitenkaan edes ruskeatukkainen. Hieman punervaan häilyvästi taittuva hiekka olisi kai vaikeasti sanottuna lähinnä silloista kuontaloani. Mutta mitä siitä! Olen jo miljoona vuotta vanhempi ja vaikka omaa juurikasvuani näenkin värjäyksien välissä, en oikeastaan tiedä mikä on oman pääni väri nyt.

Mikä mysteeri.

Jossakin vaiheessa (eli teini-iän hennasekoilun jälkeen) innostuin tummasta tukasta ja jäin sille tielle moneksi vuodeksi. Kas näin.

Mutta sitten, vastoin kaikkea uhoamistani siitä, että en koskaan haluaisi olla mitään muuta kuin tumma, lähdin vaalennuksen tielle. Ja voi pojat, se oli pitkä. Koska luonteeseeni kuuluu saada haluamani asia suhteellisen nopeasti, oli vaalennusprosessi lähinnä kidutusta. Mutta parempi kai niin, että ikuisuuden mustassa väriliemessä lillunut pehkoni vaalennettiin hitaasti ja hartaasti, muuten olisin kaiketi näyttänyt kaksikarvaiselta akalta.

Ei enää pikimusta..

Vielä vähän matkaa vaaleaan..

Ja sitten! Vaalea kuontalo! Se oli vihdoin minun!

Mutta kuten meillä täällä länsimaissa on tapana, pitää ongelmia elämäänsä nyhtää tyhjästäkin. Nyt, kun olin vaalea, aloinkin taas kaihota jotakin muuta. Punainen? Takaisin mustaan? Ruskea? Pinkki? Platina?

Miksi sitä ei vain voi olla tovin ihan tyytyväinen? Tai no, olinkin ja olen nytkin, mutta silti. Oi voi.

Olen alkanut muhia ajatusta kaivaa oman tyvikasvuni esiin ja kokeilla sitä kautta linjan. Se olisi ikään kuin paluu lapsuuteen tai johonkin "aitoon" oikeaan. Värjäyskierre loppuisi ja saisin antaa lopullisen tuomioni siitä, että sopiiko Luojan minulle valkkaama väri värkkiini paremmin kuin mikään muu.

Suomalainen hiirenharmaa on alkanut ottaa jalansijaa ja nostaa egoaan. Ja miksi vähätellä sitä moisella nimellä? Ikään kuin se olisi kirottu heti alkuunsa.

Kun pian istun taas kampaajani tuoliin, ehkä uskallan ehdottaa oman värini kaivamista esiin. Tämä on vielä hyvin, hyvin vahva ehkä, sillä en tiedä onko minusta kantamaan jotakin muuta kuin selkeää ja voimakasta väriä. Jännää. Ehkä voisin uskaltaa. Lapsenakin menin tukka tanassa ihan tyytyväisenä.

-annu-

I've been colouring my hair for a long, long time. First I had black hair for about ten years. Then I decided to go blond. But now I'm thinking about finding my own, true hair colour. I don't even know exactly what it's like. Scary and exiting at the same time! Maybe I'll find it out... maybe...

Alkukodissa

Vanhempieni asunnossa tuntuu aina kodilta. Vaikka lapsuudenkotini oli toisaalla, tutut tavarat ja muistot ovat kantautuneet muuton mukana, onneksi. Äidin taidekirjat, kasvit ja vanhat suomalaiset muistoesineet. Isän levyt, maalaukset ja gabrielgarcíamárquezit. Veljeni puutyötunnilla väkertämä kello ja minun värikäs kukkamaalaukseni.

Alkukodissa syödään paljon hedelmiä sekä äidin tekemiä voileipiä (ne maistuvat aivan erityiseltä). Keittiön astiakaappi on sinivalkoinen pyyhkeitä myöten ja olohuoneen arkun päällä lepää rivillinen roudarinteipillä korjattuja kaukosäätimiä. Nuo lakanat otin mukaan leirikouluun, tuo hymypatsas kannettiin kotiin toisen luokan päätöspäivänä, tuonne lokerikkoon isä piilotti aina Jenkki Spearmint -purkkansa.

Vaikka Napakymppi on vaihtunut Voice of Finlandiin, Hanna-tädin kakut brie-juustoon ja

pikkuveljen tuttipullo oluttölkkiin, on kaikki kuin ennenkin. Äidin sohvalla kaikki on hyvin.

Onneksi.

Although my parents don’t live in my chidhood home anymore, wherever they live will always feel like true home. Mom’s plants and art books, dad’s albums and paintings, the clock my brother made at school and my flower drawings. Some things never change. And one thing’s for sure – on my mom’s couch everything is just fine. Thank God for that.

-ioanna-

Paahdetut kikherneet

Kikherneistä saa oivallisen vaihtoehdon suolapähkinöille, kunhan palkokasveihin sekoittelee hiukan öljyä sekä mausteita ja paahtaa ne sitten uunissa. Makuvariaatioita saa öljyjä ja mausteita vaihtamalla. Kikherkuista taitaakin tulla uusi leffailtavakioni.

Paahdetut kikherneet

1 prk säilöttyjä kikherneitä
n. 2 rkl oliiviöljyä
2,5 rkl chilijauhetta
1 tl merisuolaa

Valuta herneet ja levitä ne leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Kaada öljy ja ripottele mausteet kikkien päälle. Sekoittele, jotta kaikki herneet maustuvat tasaisesti. Paahda 200 asteessa n. 40 minuuttia, kunnes herneet ovat kuivia ja kullanruskeita. Nauti lämpimänä ja maltillisesti, jotta herkkua riittää alkukohtauksen jälkeenkin.



Roasted chickpeas are my new favourite movie night snack. You can vary the flavour by trying different oils and spices. I mixed together 1 can of drained chickpeas, 2 tbsp olive oil, 2,5 tbsp chilipowder and 1 ts sea salt, and roasted them in the oven in 200°C for about 40 minutes. Then I made my self comfy on the couch, pressed play and dug in.

-ioanna-