Sadepäivän turvapaita

Ulkona sataa vettä. Pisarat putsaavat katuja pölystä ja sulattavat likaisia lumikasoja. Kotoisa ropina asettaa rauhallisen tunnelman. Se muistuttaa lapsuuden sadepäivän leikestä, kun rakennettiin sohvatyynyistä majoja, esitettiin varjoteatteria ja piirrettiin jännittäviä maailmoja lattialla lojuten kuuntelukasettien kertoessa Kalle Blomqvistin seikkailuista.

Sellaisena päivänä sopii vetää ylleen pehmeä, mukava ja sopivan pöhkö neule. Semmoinen, johon on kudottu vaikkapa sinertävä satuhevonen, jonka hihat on koristeltu palleroilla ja selkämys kruunattu, noh, kruunulla.

Kaiken maailman säihkyturvat jäävät uljaan ratsuni seurassa ihan kakkosiksi. 

Pallerot hihoissa, kruunu selässä.

It's raining today. The pitter patter of rain drops reminds me of those cosy indoor days as a kid, when we'd build a fort out of sofa cushions or perform shadow hand puppet theatre. Days like these call for a soft, comfy and somewhat silly jumper, say something with a bluish horse.

-ioanna-

Tirkistelin lapsuuteeni

En tiedä, mitä tässä juhlitaan, mutta ainakin olen pukeutunut juhlavasti.

Vietimme veljeni kanssa pääsiäistä vanhempiemme luona. Sunnuntaina isä kurotti kätensä puuarkkumme syövereihin 80-luvulle saakka ja nosti sieltä 15-kiloisen videokameran sekä kasan kuvanauhoja. Asetuimme vieri viereen sohvalle ja odotimme jännityksellä, mitä nauhoista paljastuu.

Ensimmäisessä nauhassa veljeni on kolme ja hän laulaa kameralle. Ensireaktioni on ihmetys: "Tuoltako sä kuulostit?". En tiedä mitä odotin. Örisevä ääni taaperolla olisi sekin varmasti hämmentänyt, mutta sellaiselthan veljeni kuulostaa. Nykyään. Kesti jonkin aikaa uskoa, että se todella oli hänen äänensä eikä huonon dubbauksen tulosta.

Äiti järkkäsi melkoiset synttärit!

Isi hoiti onginnan mm. ilmastointiteipin avulla. Meillä sitä tosin kutsuttiin roudarinteipiksi.

Seuraavalla kasetilla oli perheemme ensimmäiset kotivideot eli ne, missä isä testaa zoomia ja minä 6 v. esitän jotain popbiisiä tanssikuvioneen rusetit hiuksissa liehuen (kameran edessähän kuuluu esiintyä). Sitten jokellan jotain englanniksi oudolla korostuksella – tuoltako minä todella kuulostin lapsena? Seuraavaksi kuvataan Tukholmankatua olohuoneen ikkunalasin takaa. Oranssi ratikka. Kasariautoja. Todella vähän liikennettä. Valintatalon vaaleanpunaisia muovipusseja. En ymmärrä, miksi isä kuvaa ankeaa katukuvaa, kun hän voisi katsella linssin kautta myös minua. Protestoin julistamalla "It's stupid outside," vaikka maaliskuinen maisema oli keväinen. Ennen ainakin keväällä oli kevät.

Oli kummallista nähdä videokuvaa lapsuudestaan ulkopuolelta. Katselin kolmikymppisiä vanhempani ihmisinä ja se oli huojentavaa nähtävää. Eivät he olleetkaan viisaita aikuisia, kuten silloin kuvittelin, vaan samanlaisia suuria lapsia kuin me nyt. Suuria lapsia, joilla oli valtavat silmälasit ja isot olkatoppaukset. Eikä niitä muuten pidetty mitenkään ironisesti, vaan ihan tosissaan.

Iime-tädillä oli komea tukka.

Musahommia.

Sää on asennekysymys. Loskassa on näköjään ihan mukavaa, kunhan on rusetti päässä.

Serkkujeni kesämökillä kuvattu aineisto oli herkullista. Isä kuvasi ensin vartin grillillä wokkaamista, sitten hetken kanan grillausta ja nauha päättyi makkaran kärventämiseen nuotiolla. Ruokaa on siis todistetusti kuvattu ennen Instagramia.

Aikuisten valmistellessa aterioita neljä lasta hyöri siinä ympärillä leikkimässä, tutkimassa ja ilakoimassa milloin kiven päältä löytyneestä toukasta milloin laiturilta hypätystä pommista. Vaikka neljän aikuisen ja neljän lapsen yhteiselo oli vilkasta, vallitsi rauha, sillä olimme vain siinä hetkessä ja paikassa. Kukaan ei maininnutkaan mökin ulkopuolista maailmaa, sillä vailla puhelimia, nettiyhteyksiä ja telkkaria eihän meillä ollut sinne minkäänlaista kanavaakaan.

Kummitädin huoneessa oli satiinilakanat ja Princen julisteita.

Hyvää synttäriä isi!

Huiveja ei koskaan voi olla liikaa.

Itseään on mielenkiintoista tarkkailla vuosia myöhemmin. Olin lapsena ihan hurjan iloinen! En ollut isän tylyistä käskyistä moksiskaan, sillä osasin olla ottamatta hänen ärtymystään henkilökohtaisesti. Ja kun 8-vuotiaana vietin veljeni 3-vuotissyntymäpäiviä, olin aidosti todella iloinen ja innoissaan hänen puolestaan. Pikkuveljeni vuoksi tein kaikkeni, en koskaan mollannut poloista vaan autoin minkä saatoin. Olin alati vauhdissa ja aina yhtä intona, viihdytinpä itseäni värikynillä tai räpylöillä.

Siinä sohvalla lapsiminääni seuratessa muistin yhtäkkiä miten mukavaa elämä oli tuollaisena välittömänä perhosena. Myönteinen ja innostunut asenne on vuosikymmenten saatossa valjuuntunut melkoisesti. Sinä pääsiäissunnuntaina taisin ottaa opikseni – tai ainakin hoksasin, että kannattaisi.

My brother and I spent Easter at my parents' house and we spent Sunday watching old family videos. It was so strange seeing us as kids, hearing our childish voices. Not to mention my parents! As kids they were always the wise old ones, but watching them as thirtysomethings now was refreshing – they were just as out of it as we are! I also realised how happy and lively I was as a kid and I remembered how nice life was that way. I still consider myself positive and excitable but with reserve. I think I could really learn something from my childhood self.

-ioanna- 

Kahden letin kokeilu ja talven taittuminen

Kaksi lettiä! Ilmeestäni huolimatta en ole lumesta moksiskaan!

Paluu talvimonoihin. Lunta tulee tasaisesti, suurina hiutaleina. Enkä ole ollenkaan vihainen.

Kokeilin kahta lettiä vierekkäin, tykästyin. Odotan, että niskavillani ovat niin pitkät, että saan vaivatta letin ympäri päätäni. 

Kolmen viikon päästä on vappu. Puissa on ehkä lumen sijaan silmuja. Tai no, ehkä liioittelen. Mutta mikä parasta, tämä kauan kestänyt ydintalvi vähentää kuulemma ensi kesän punkkikantaa huimasti.

Olen miettinyt näiden hankien keskellä paljon ja löytänyt pieniä, mutta minulle suuria oivalluksia. Oman itseni etsiminen on ollut raskasta ja monimutkaista, mutta usein kun asioita yksinkertaistaa, löytyy vastauksia.

Kuuntelin yhtenä yönä autoa ajaessani radiota. Toimittajan yksinpuhelu kiinnitti huomioni, kun hän selitti isovanhemmistamme ja heidän isovanhemmistaan. Sinne asti, kun omien isovanhempien isovanhemmat viimeksi talsivat tällä pallollamme, on noin sata vuotta. Heitä on yhteensä 16. Toimittaja kysyi kuinka monta näistä kuudestatoista me kukin osaamme nimetä. Itse en osannut sanoa yhtäkään nimeltä. Karua, mutta jollakin tavalla vapauttavaa. Kuka muistaa meidät runsaan sadan vuoden päästä?

En tarkoita, että olisi elämän tärkein asia tulla muistetuksi monelle sukupolvelle eteenpäin, vaan että jokainen voisi elää elämänsä niin kuin haluaa. Se, että on oma itsensä, toteuttaa unelmiaan, antaa persoonallisuutensa näkyä, jää elämään. Jos ei sadaksi vuodeksi, niin ainakin toviksi. Itse haluaisin päästä – erityisesti itseni – asettamista paineista, jotka velvoittavat minua suuntaamaan sellaisia töitä ja tekemisiä kohti, joiden luulen olevan minun ikäiselleni yhteiskunnan näkökulmasta tavoiteltavia. Miksi en tekisi sellaista työtä, joka tekee minut onnelliseksi? Kunpa voisin vain vapautua toimimaan niin! Sitä kautta oma onni poikisi ympäristössään hedelmää.

Kun lumet ovat lähteneet, olen taas rahtusen viisaampi. Sekin on jo jotain!

-annu-

I made two braids. And went out to look at the big snowflakes. Even though I don't like winter, the floating snow didn't make me angry. It made me peaceful. No matter how much it snows, spring is coming.

Nopsa palak paneer

Intialainen ja nepalilainen ovat mitä parasta talviruokaa (ja sanoipa kalenteri mitä hyvänsä, tuolla ulkona ON vielä talvi). Mausteiset mössöt täyttävät lohdullisesti, juuri niin kuin kylmällä ilmalla ruoan kuulukin. Yksi ehdottomista suosikeistani on palak paneer, pinaattikastike paneer-juustosattumin. Kunnollisen perinneruoan valmistus ei käy ihan kädenkäänteessä, mutta tämä maukas versio on herkullinen oikotie.

Nopsa palak paneer

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä (minä käytin seesamiöljyä)
1 tl garam masalaa
1/2 tl juustokuminaa
1 rkl raastettua inkivääriä
300 g pakastepinaattia
2 dl ruokakermaa
n. 200 g kotijuustoa
1/2 tl suolaa

Kuullota hienoksi silputut sipulit pannulla öljyssä. Mausta garam masalalla, juustokuminalla ja inkiväärillä. Hämmennä muutama minuutti, jotta maut pääsevät valloilleen. Lisää jäinen pinaatti ja hämmentele, kunnes pinaatti on sulanut ja ylimääräinen neste on haihtunut. Kaada joukkoon kerma ja anna kiehahtaa. Lisää kuutioitu juusto, sekoita ja mausta lopuksi suolalla. Tarjoile riisin kera (naanleivästä plussaa)!

I love palak paneer! Thankfully I found a cheat-version...

-ioanna-

Hassun hieno maapallo

Lehmityttö jättää poninsa parkkiin El Pasossa lokakuussa 1939.

Juhlavuotensa ansiosta 125-vuotias National Geographic perusti blogin, jossa se julkaisee vanhoja jostain arkistojen perältä löytyneitä kuvia. Filmille on taltioitunut niin alkuperäiskansoja, kaupunkilaisten arkea kuin luontokuviakin, ties mistä kaikkialta maailmasta. Hienoja otoksia voisi ahmia tuntikaupalla – voi millaista maapallolla on ja on ollut! Ihme pallo, ihme otuksia pullollaan. Ihanaa.

Leirillä Cinnamon Bay:ssä Neitsytsaarilla vuonna 1968.

Ulkouimala täyttyy uimareista Tonavan rannalla tammikuussa 1930.

Leijonankesyttäjä kantaa urosjellonaa Moskovassa vuonna 1966.

Turistit ratsastavat apatosaurus-patsaan ohi Etelä-Dakotan dinosauruspuistossa vuonna 1956.

National Geographic celebrates 125 years this year! Thanks to its respectable age the magazine has started a blog with old random pictures from across the years. Pictures feature anything you can imagine. And then some more. What a wonderful planet we have and have had. And what ridiculously lovely creatures inhabit it.

-ioanna-

Tänään minä kävin torilla ja mietin

Jäin bussista Kauppatorilla ja kävelin torille. Hyisestä ilmasta huolimatta nuo rakkaat kojut seisoivat siellä. Kuinka armoton työ! Koota myyntipöydät, teltat, latoa myytävät tuotteet, myydä ja palvella, kunnes on aika purkaa kaikki taas autoon, ikään kuin siellä torilla ei oltaisi koskaan käytykään. Harvassa ovat ne päivät, kun torimyyjät jäävät kotiin. Silloin pitää olla aivan hirvittävä ilma.

Niin, torille siis oli matka. Ostin kaksi kesäkurpitsaa, kaksi purjoa, litran kirsikkatomaatteja, kaksi kurkkua, neljä päärynää, kaksi omenaa, neljä mandariinia. Maksoin kuusi euroa.

Aina kun lähden torilta kantamukset kassissa, ihmettelen. Melkein täyteen ääneen. Miten siellä voi olla niin halpaa. Ja miten ihmeessä en käy siellä useammin. Se vaatii käteistä ja hieman lisäaikaa. On kaiken sen väärti.

En jaksa enää talvea. Se vain on ja on. Ei tajua lähteä. Haluaisin pyöräillä, mennä siten kuin minua huvittaa. Haluaisin nähdä jotakin vihreää, kuulla lehtipuiden suhinan, ottaa nokoset Linnan puistossa, seurata ukkosta sisältä ja mennä torille katsomaan torimyyjiä, jotka eivät paleltuisi seisaalleen.

Torin ja kevään odottamisen lisäksi editoin radiojutun, tunsin oloni kipeäksi, kaihosin ja murehdinkin. Mieluummin murehtisin t-paidassa kuin karvareunustakissani. Mieluummin en murehtisi ollenkaan. Mieluummin ottaisin ihan muunlaisen kevään kuin viime vuotinen. Mieluummin katkaisisin tämän alkaneen vuoden murheet tykkänään ja heittäisin hankeen.

-annu-

I went to the Market Square and bought lots of vegetables. I recommend it to everybody, it is so cheap. 
I am waiting for spring to come. I am sick of this winter. Hopefully spring will bring lot of good things with it. 

Dan Perjovschi

Kuva / Photo

Olen päivä päivältä vakuuttunempi siitä, ettei missään ole mitään järkeä. Katselin yksi ilta uutisia, jotka muistuttivat lähinnä Monty Pythonin sketsejä. Väittäisin, että länsimaissa meininki on mennyt monella tavalla överiksi. Saivartelemme äitiyspakkauksen seksistisestä nimeämisestä ja syömme jogurttia vähentääksemme turvotusta, joka aiheutui syömisestä. Ja niin edelleen.

Romanialaien kuvataiteilija ja pilapiirtäjä Dan Perjovschi on yksinkertaisten kuvavitsien ja sanaleikkien taituri. Hänen kököt tuherruksensa kommentoivat tätä rakentamaamme farssinomaista maailmaa ytimekkäästi, niin että katsojaa vähintäänkin hymyilyttää. Leimallista on etenkin tapa, jolla Perjovschi esittää teoksensa: hänellä on tapana tuhertaa piirroksensa näyttelytilan seinille.

Kuva / Photo

Kuva / Photo

Pääsin taannoin virnuilemaan Perjovschin töille Kiasmassa (Irti kehyksistä -näyttely 18.8. saakka). Hymähtelin piirroksille yksi toisensa jälkeen ja väänsin niskaani mielelläni nähdäkseni katonrajaa hipovat sotkut. Taiteilijan ehostamassa huoneessa oli miellyttävä tunnelma, kuvailisin sitä jopa viihtyisäksi. Vaikka aiheet ovat ajoin vakaviakin, jokin siinä lapsellisessa anarkiassa puhutteli minua. Perjovschi- kirja onkin jo hankintalistalla.

Kuva / Photo

Kuva / Photo

Kuva / Photo

I recently went to Kiasma to the Dan Perjovschi Unframed exhibition. The Romanian artist and cartoonist is known for creating his political commentary ridden drawings in museum spaces, on the walls etc. I thoroughly enjoyed his space in Kiasma and happily crammed my neck to be able to take in each one of his critiques. Although the subjects were mostly serious, the handling of the subjects was done with a kind of childish anarchy that made me smile at the absurdity of this world we live in. The exhibition is open until August 18th so make sure to check it out if you find yourself in Helsinki.

-ioanna-