Karua sushia

Kävin ystäväni kanssa tutustumassa Karu Izakayaan, uuteen japanilaiseen ravintolaan. Suomalaiset nuoret miehet ovat vastikään perustaneet tämän paikan ja täytyy sanoa, että hyvältä näytti. Minimalistinen miljöö, kauniit vaaleat huonekalut, rosoiset tummat seinät ja ikkunoista tulviva valo toivat tilaan hienoa kontrastia ja juuri sellaista Japani-fiilistä, joka on Turusta puuttunut tyystin. Tosin Yasukon Keittiö on myös kaikessa rauhallisuudessaan ihana.

Ja sitten se menu! Ensin en ymmärtänyt mitään vaikka olen sushia ahtanut itseeni luvattomankin paljon. Mutta hätää ei paikassa tarvitse kärsiä, sillä palvelu on kärsivällistä ja aulista. Saimme hyvän selonteon miten rakentaa omat annoksemme kaikesta kirjosta. Se onkin paikan erityisbonus, sillä pieniä annoksia yhdistelemällä voi kokeilla paljon erilaisia japanilaisia herkkuja.

Viinit ovat pientuottajien viinejä, mikä on sekin aina plussaa.

Kaikista köyhimmällä hetkellään en voi paikkaa suositella. Hinnat ovat ravintolahintoja ja niin kuuluu ollakin. Sillä kun syömisen makuun pääsee, ei voi olla ottamatta hieman lisää ja lisää. Kun kukkaron nyörit voi taas avata sepposen selälleen, menen varmasti uudelleen. Mutta lounaalle voi marssia sitäkin useammin, jolloin hinnat ovat peruslounashintoja.

Mieluummin vähennän ketjupaikoissa luuhaamista ja säästän hieman, että pääsen pieniin ja erityisiin paikkoihin, jotta tällaiset paikat eivät katoaisi katukuvasta. Annetaan pojille hommia!

Tutustu ravintolaan ennalta heidän sivuillaan: http://www.ravintolakaru.fi

-annu-

I went to Karu Izakaya, it is a new japanese restaurant here in Turku. It is all about sushi and I loved it! Go and try! Aurakatu 3. http://www.ravintolakaru.fi

Kesäaarre

Kävin torilla haukkaamassa aamiaista ja hakemassa kirsikoita. Torille oli lähtenyt myös pöhkö pakettiautoon nojaileva setä, joka oli tuonut mukaansa autotallillisen kiehtovaa vanhaa rojua. Ihaillessani entisiä ikkunakarmeja hän toi minulle hevosenkengän. Kesäaarre numero yksi.

I was at the market square admiring some old window frames, and the silly old man who was selling his lovely old junk brought me this horse shoe. It's my first treasure of the summer.

-ioanna-

Vesipyssynäyttelyyn!

Seikkispuistossa on elokuun kolmanteen asti avoinna vesipyssynäyttely. Armas ystäväni Janne Erkki Laine on kaksituhantisen kokoelman omistaja ja myös mainiona Soakermanina puistossa. Lapset, ja aikuisetkin, pääsevät vesipyssyradalle, josta voi saada diplomin! Mene siis, leiki vähän!

Hiiripyssy! Voiko olla hienompaa!

Pääjehu, herra Laine!

Takaraivoni rusetilla. Jätin radan tällä kertaa väliin, en kastunut.

-annu-

There's a water gun exhibition at Kupittaa's Seikkailupuisto. My friend Janne Erkki Laine has collected about 2000 water guns and is the creator of all the crazy stuff at the expo! Go and get wet!

Café Qwensel

Apteekkimuseon sisäpihalle astellessa tuoksuu terva ja puu. Fortuna-korttelin porttikonki on kuin käytävä jonnekin salaiseen paikkaan eri aikaan ja maailmaan. Kun löysin Café Qwenselin ensimmäisen kerran, kanat kipittelivät pihalla. Nykyään pöytien välissä taaperot kirmailevat ja osoittelevat milloin leppäkerttuja, milloin kärpäsiä. Ihan viihdyttäviä otuksia ne ihmislapsetkin.

Tilasin maalaissalaatin lohella ja istahdin aurinkoon odottelemaan. Aika tuntui pysähtyneen hetkeksi. Viereisen pöydän pikkuneiti ryysti pillimehua, kaivoi hiekkaa ja kieltäytyi piirakasta. Jossain kauempana eläkeläisseurue keskusteli puutarhakukista ja pikkulinut seurustelivat oksilla.

Lounassalaatti oli todella hyvää, ulkoilma on kenties paras mauste. Tällä kertaa jälkkäri odotteli torikassissa, joten Qwenselit kakut ja piiraat jäivät odottelemaan seuraavaa vierailua. Rahkamarjapiirakkaa on jo kyllä melkoinen ikävä, joten enköhän poikkea täällä pian uudelleen.

I had lunch in the courtyard of the Pharmacy Museum at Café Qwensel. It kind of feels like stepping into another world somewhere long ago. And the food's delish. I think I'll narnia my way there again soon enough.

-ioanna-

Salainen resepti vuosien takaa

Öööö... ei me kyllä mitään verta siihen laitettu. Eikä ironiaakaan – rautajauhepurkissa tosin luki IRON. Mielenkiintoiset mittayksiköt noin muutenkin.

Yksi parhaista lapsuuden ystävistäni oli serkkuni Mikko. Kesälomaan kuului aina sekä minun reissuni Kouvolaan, että Mikko-serkun visiitti Helsinkiin. Kouvolassa saatoin ostaa Pirkan päärynämehujääpuikkoja K-kaupasta. Ne maksoivat 60 penniä ja maistuivat taivaalta. Erityisesti siksi, että kotona en saanut mehujäätä, "koska se on pelkkää lisäainetta ja sokeria". Kun Mikku matkusti Helsinkiin, piti meidän ajaa raitiovaunulla Stockmannille ja käydä Eläinmuseossa.

Vaikka lomamatkoihin kuulikin ne tietyt jutut, joka kesään kuului jokin tietty juttu, johon hurahdimme täysin. Yhtänä kesänä Kouvolassa ei muuta tehtykään kuin pelattiin keinupersistä. Seuraavana vuonna keinuleikit olivat jo ihan last season ja tilalle oli tullut majojen rakentaminen. Raksahommista siirryttiinkin sitten vuoden päästä elokuvahommiin. Ja niin edelleen.

Vuoden 1990 kesäloma oli siitä erityinen, että silloin yhteinen helsinkiaika vietettiin kemistihommissa. Olin saanut Kreikan Papulta lahjaksi kemistisetin, johon kuuluivat pipetit, petri-lautaset ja koeputket sekä liuta aineita ja ohjeita erilaisia kokeita varten. Perustestien jälkeen siirryimme tekemään omia kokeiluja ja täydensimme tököttivarastoamme keittiön kaapeista.

Aikamme säädettyä tapahtui jotain todella jännittävää. Sotkemamme aine alkoi kuohua koeputkesta pöydälle ja pian sitä oli joka puolella! Kun aloimme siivota pöytää, hoksasimme, että mönjä oli kiinnittänyt papereita kiinni toisiinsa ja pöytään ja piirustusalustaan ja vaikka minne. Olimme siis kehittäneet liiman! Kirjoitimme äkkiä muistiin reseptin ja koska töhnä oli väriltään sinistä, se sai nimekseen Siniliima.

Viime viikolla siivotessani löysin valokuvieni lomasta tuon tärkeän dokumentin ja muistelin lämmöllä kesää 1990. Taitaa olla korkea aika nähdä taas Mikko-serkkua. Mitä lie keksimmekään tällä lomalla!

I recently found a treasure among my old photos: mine and my cousin Mikko's recipe for blue glue! It's something we invented on our summer holidays in 1990, when we were playing with a chemistry set my papou gave me. What fond memories.

-ioanna-

Kesälomalle brunssin saattelemana

Aulan jazzbrunssi ja DJ-pöydän takana ihana Pau. Voisiko lomaa enää paremmin alkaa? (No voisi, jos aurinko paistaisi, meillä ei alkaisi parvekeremontti ja lotossa osuisi seitsemän oikein, mutta kelpo startti tämäkin).

Pau soitti letkeitä settejä.

Annu joi paljon kahvia. Ja söi järjettömän määrän omenamurua, kuten tapaan kuuluu.

Pitahaya-siivusta tuli mieleen Irvikissan virne. 

Ryhmäkuva! Pousailuissa mukana Pau, Lotta ja Annu.

I started off my holiday in sweet company at the at Aula Café enjoying brunch and Pau's cool DJing vibes. Not bad!

-ioanna-

PS Kiitos Lotalle osasta kuvista!

Guacamole katkarapulisällä

Kesällä (ja ainakin minulle aina) maistuu kala. Sen oheen voi värkätä kylmän guacamolesoosin, mutta tuhdintaa sitä hieman katkaravuilla. Sopii minkä tahansa kalan kylkeen. Ja ilman kalaakin, suoraan lusikalla suuhun pistellen!

Avokadoa, sipulia, sitruunamehua, ripaus suolaa, chiliä ja katkarapuja. Tästä versiosta jäi tomaatti pois, lisää omaasi, jos haluat. Ohje on summittainen. Maistele teon ohessa, se on parasta!

Ioannan guacamole-ohje löytyy täältä!

Punakampelan kaverina.

-annu-

Make your own guacamole with shrimps! It is perfect with any kind of fish.