Oliko teillä lapsena kirjekavereita? Minulla oli pari lyhytaikaista kirjoittelusuhdetta, muistaakseni ne alkoivat KOP-pankin Hakki-lehden ilmoituksista ja lopahtivat kolmanteen "Hei! Mitä kuuluu? Mulle kuuluu hyvää."-kirjeeseen. Mutta kirjeissä oli kiiltokuvia ja tarroja ja olihan se välillä ihan hauska kuulla millainen ilma Porissa oli ollut ratsastusta harrastavalta Emilialta.
Kirjekavereiden ohella harrastin kiertokirjeitä! Tai yleensä ne olivat postikortteja. Silloin postikortissa oli lista ihmisten osoitteita, joista ensimmäiselle lähetettiin vaikka suklaalevy ja lisättiin oma nimi listan viimeiseksi ja lähetettiin viis korttia tutuille. Idea oli, että joskus puolen vuoden päästä postiluukusta pitäisi kolista kymmeniä suklaalevyjä kaikkialta maailmasta. En kyllä muista saaneeni ainuttakaan. Mutta niitä kortteja toki kertyi enkä pistänyt siitä pahakseni ollenkaan. Postikorteissa oli yleensä kuvia kaukaisista paikoista. Texasin kortissa oli cowboy farmillaan ("Äiti kato! Tää on niinku Dallasissa!") ja Indonesian kortissa oli paljon kukkasia. Oli hauskaa ajatella, että joku lapsi toisella puolella maailmaa on ensin valinnut ja sitten kirjoittanut juuri minulle postikortin. Tunsin oloni erityiseksi, olinhan postikortin arvoinen ihminen.
No mutta sitten tuli nykyaika ja sähköpostit ja e-kortit ja tekstiviestit ja feisbuukit ja ties mitkä. Eikä ruudulle naputeltu teksti ruudulta luettuna ole persoonallista. Ei se vaan ole. Eikä sähköisissä viesteissä ole edes jänniä postimerkkejä tai leimoja! Mälsää. Pahimmillaan posti kantoi perille vain laskua ja mainoksia, sähköpostilaatikko täyttyi laskuista ja mainoksista (jouluna personoiduista tanssiva tonttu -e-korteista) eikä kukaan jaksanut edes tekstata, kun voi heittää lehmällä Facebookissa (onneksi se loppui lyhyeen).
No sitten tutustuin Postcrossing-palveluun. Sinne kirjaudutaan ja luodaan yksinkertainen profiili. Kun tekee mieli lähettää postikortti, palvelu arpoo sinulle vastaanottajan. Sitten kirjoitat hänelle kortin! Mitä enemmän kortteja kirjoittelet, sitä enemmän kortteja vastaanotat. Kaikki vastaanottajista aikatauluihin on satunnaista, joten kortit tipahtelevat yllätyksinä. Sateinen maanantai on pelastettu, kun turhauttavan työpäivän jälkeen löytää eteisestään kortin Margitilta Hollannista ja hän kertoo juuri valinneensa uudet liljatapetit makuuhuoneeseensa. Jos kirjoittajan jutut miellyttävät oikein kovasti, voi suhteen viedä seuraavalle tasolle, eli ruveta vakituisiksi kirjekavereiksi.
Olen postcrossaillut alkuvuodesta lähtien, joskus enemmän joskus vähemmän. Osa käyttäjistä on todella innokkaita: he kuvaavat korttinsa ja kommentoivat korttien kuvia. Minun Katielle Houstoniin lähettämä Peppi Pitkätossu -kortti on saavuttanut suuren suosion ja sitä on pyydetty niin Brasiliaan kuin Japaniinkin. En vain ollenkaan muista, mistä kortti on peräisin.
Olen miettinyt, miksi tuntemattomlta saatu kortti on niin mukava asia. Harvoin niissä mitään kovin ihmeellistä kerrotaan ja suurin osa korteistakin on perinteisen rumia matkailukortteja. Suosikkini on Saksasta 60-vuotiaalta Susannelta, joka kertoi juuri istuttaneensa postikortin kuvan orvokkeja puutarhaansa. Enkä yhtään tiedä miksi juuri se kortti miellytti enemmän kuin Puolalaisen Nightwish-fanin kortti. Ehkä koska sain hetkisen olla mukana jonkun tyystin satunnaisen ihmisen arjessa. Ikään kuin kaikki maailman ihmiset olisivat suuressa lottokoneessa ja minä arvon sieltä yhden ja saan kuulla, mitä hänelle kuuluu juuri nyt. On mukavaa nauttia jonkun muun arjen pikkumurusia joskus. Samalla saa muistutuksen siitä, millaista elämä on eri puolilla maailmaa ja millaisia kohtaloita planettaapoloisemme on pullollaan. Intian tulvista kertovaa korttia lukiessa ne omat ongelmat tuntuvat usein aika pieniltä.
I joined Postcrossing a while back and I absolutely love it! When I was a kid I used to have pen pals and take part in chain letters, but thanks to modern technology the only mail I've been receiving in the past years have been ads and bills. Fortunately I found Postcrossing. It's an online service that basically raffles out a person for you to send a post card to. The more cards you send the more you'll receive. It's all really random, which is the best part! There's nothing better to cheer you up after an annoying Monday at the office than a postcard from Indonesia. I really enjoy getting to have a taste of some random person's day. It reminds me of what's going on beyond my life, my home country and even Europe. And sometimes, like when I get a card from a cheerful girl in India who's had to flee her home due to floods, it puts life nicely into perspective again. There's magic in postcards, definitely.
-ioanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti