tiistai 19. maaliskuuta 2013

Äänetönnä


Voihan A. Vogel!

Olen sairas. Räkätautinen. Yskäinen. Melkein poskiontelotäyteinen. Äänetön. Kurkkukipuinen. Enkä ole tässä hommassa ollenkaan hyvä. Tänään imuroin, tein leipää, tiskasin. Eilen pesin vessan, pyykkäsin. Vaikka sohvaamme rakastankin, on sinne pakotettuna oloni kamalan ahdinkoinen. Olen jopa toivonut korkeaa kuumetta, niin en voisi liikkua mihinkään.

Mutta, asiaan! Kävin apteekissa lekurireissun jälkeen vinkumassa, sillä kirjaimellisesti ääntä ei ollut nimeksikään. Apteekkari voivotteli ja haki lääkkeitäni. Hän vielä viimeiseksi ehdotti A. Vogelin kurkkusuihketta. "Vaikka se onkin luotaistuote." hän lisäsi. Oli kuullut asiakkailta hyvää palautetta suihkeen vaikutuksesta kurkkuun ja erityisesti ääneen. Ja kas, kyllä! Kun suihkin sitä, sain aikaiseksi hieman kuuluvamman äänen. Olen myös ollut angiina/poskiontelontulehdus-kierteessä, joten tämä desinfioiva suihke tuntui ihanan raikkaalta kurkussa. Suosittelen! Tämä voisi olla luennoitsijan perustarpeistoonkin kuuluva äänen kirkastaja.

Säälikää nyt vähän.
Tänään laitoin päähäni rusetin ja lisäsin jo punerviin poskiini poskipunaa. Jotta olisi edes hitusen tarhapöllöttömämpi olo. Pistin myös pääni ulos kattoikkunastamme ja nuuhkin, mitä nyt tukkoisen nenän kanssa voi nuuhkia, ei oikein mitään. Mutta silti. Olin onnellinen auringosta.



Älkää sairastuko! Tai jos olette jo sairastuneet, parantukaa! Ja jos olette jo parantuneita, älkää hankkiko jälkitauteja! Terveellistä päivää joka iikalle, pus!

-annu-

I am tired being sick. It is just so frustrating to stay in bed all the time. 
I bought A. Vogels throat spray. It is wonderful! Freshes your throat instantly!
Stay healthy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti