Dymokuume

Kuinka tehdä organisointihirmu onnelliseksi? Hanki Clas Ohlsonilta kympillä dymo. Sen seurauksena edellä mainittu järjestelijä viettää loppupäivän merkitsemällä jokaisen purkin ja laatikon. O-ou.

I got a label maker and am now in the process of pretty much labeling everything.

-ioanna-

Juuri nyt kannattaa...

Kuva / Photo

...lukea J.K. Rowlingin Casual Vacancy (suom. Paikka vapaana). Kirjoitustyyli on Harry Pottereista tuttu: selkeä ja rikas sekä sopivan humoristinen. Päähenkilöä kirjassa ei oikeastaan ole, joten malta jaksaa alku, vaikka välillä hahmojen paljous alkaisikin turhauttaa (itse koukutuin vasta jossain 150 sivun paikkeilla). Rowlingin vahvuudet ovat selkeästi nuoret henkilöhahmot sekä eheän moniulotteisen tarinan rakentaminen. Itse pidin melko elokuvallisestakin kirjasta todella paljon.

Kuva / Photo

... käydä Wäinö Aaltosen Museossa tutkimassa Manno Kalliomäen taidokasta ja monipuolista käden jälkeä.

Kuva / Photo

...katsoa Showtimen Masters of Sex -sarjaa, joka kertoo seksin tutkimuksen pioneereistä 1950-luvun utuisessa miljöössä. Hienoa ajankuvaa, tyylikkäitä näyttelijäsuorituksia, kiinnostavia hahmoja ja vahva käsikirjoitus. Sarjaa voi Suomessa seurata HBO Nordicilla.

Kuva / Photo

... kuunnella Arctic Monkeysin uusinta levyä. AM on raikas mutta nostalgisen rouhea.

Kuva / Photo

... sukeltaa elokuvamusiikin maailmaan mm. Danny Elfmanin, Quentin Tarantinon ja David Lynchin johdolla. BBC Radio 6 Music:in Sound of Cinema -sarja on kuunneltavissa täällä.

You should definitely read J.K. Rowling's Casual Vacancy, listen to AM by the Arctic Monleys, visit Manno Kalliomäki's exhibition at the Wäinö Aalto Museum of Art, watch Masters of Sex, and click here to enjoy BBC Radio 6 Music's Sound of Cinema series featuring Quentin Tarantino,  Danny Elfman and David Lynch.

-ioanna-

Otsatukan paluu

Sinne menivät etukutrini, nyt kurkkaan otsatukan takaa! Viime kerrasta on pari vuotta (se kuluikin lähes kokonaan edellistä otsatukkaa kastavetellessa) ja nähtäväksi jää, koska poiskasvatustaistelu alkaa taas. Mutta nyt pidän tästä. Se tuo ilmettä ja vaikken jaksaisi päälleni mitään tehdä, onpahan tukassa jokin malli. Täällä otsatukan takana olokin on turvallinen – kuontalon taakse saattaa piiloutua kuin kodikkaaseen pikku koloon. Kiitos taas Eva!

The fringe is back!

-ioanna-

Painu suolle

Tätini veivät minut keräämään karpaloita suolle. Vau. Mene ihmeessä sinäkin, jos vain suinkin saat siihen tilaisuuden. Suolla on suorastaan satumaista. Tähyilin ympärilleni nähdäkseni vilauksen menninkäisestä, keijuparvesta tai karhpennusta, mutta ne pysyivät piilossa. 

Aamulla oli vielä pakkasta, joten jäisiä palleroita sai kaivaa esiin kohmeisesta sammaleesta. Pikkuhiljaa aurinko sulatti suon horroksesta ja marjastus kävi lämpimämmissä tunnelmissa. 

My aunts took me cranberry picking. Wow! The swamp was a fairytale, I was looking around to see a goblin, swarm of fairies or a bear cub, but they stayed hidden from my view. 

-ioanna-

Kultaiset sirotinkuutiot

Ostin kirppikseltä kaksi puista sirotinta. En kuitenkaan halunnut jättää niitä sellaisikseen vaan päätin antaa kultaisen spraymaalin tehdä tehtävänsä. Suih vaan, sano!

I painted salt- and peppershakers with gold spray! 

-annu-

Trauma tässä, moi!

Kuva täältä.

Vaikka sitä onkin jo "vanha" tai ainakin ollut aikuinen hyvän tovin, niin silti tulee eteen hetkiä, jolloin taantuu takaisin lapseksi tai teiniksi. Ei alkuunkaan huomaamattaan ja erityisesti haluamattaan. Ihan kuin kutistuisi silmissä ja olisi taas se joka paikkaan epävarmuuttaan näyttävä olio.

Siellä ne silloin remuavat, sisimmässä, vanhat traumat, jotka on ajatellut olleen jo menneen talven lumia iät ja ajat. Mutta me emme ole ollenkaan junamaisia (vaikka Jenni Vartiainen niin väittää) ja kulje vain eteenpäin mistään menneestä välittämättä. Mennyt pitää takapuskurista niin lujaa kiinni, että kun viimein pysähtyy, se leviää pitkin poikin joka paikkaan rumaksi läikäksi, jota saa kauhuissaan kerätä kasaan, jotta kukaan ei nyt vain sattuisi huomaamaan.

Välillä omille traumoilleen on sokea. Silloin ne saattavat paistaa läpi vain muille ihmisille. Mutta useimmiten omat piikkinsä tietää turhankin hyvin ja niitä yrittää peitellä parhaansa mukaan.

Kuva täältä.

Minulla oli lapsena hankaluuksia olla hyvä ihminen. Äitini vei minua usein seurakuntaan, missä oli toki mukavaa. Siellä kuitenkin pidettiin sellaisia asioita, joihin minä olin erityisen mieltynyt, syntinä. Tai no, turha yleistys on väärin. Jokaiseen lahkoon mahtuu ihmisiä kaikista eri näkemystaustoista, eivät kaikki ajattele putkimaisesti samalla lailla synnistä.

Mutta minulle se oli raastavaa. Pidin tanssimisesta, vaatteista, meikeistä. Olisin halunnut harrastaa tanssia, mutta se ei ollut sopivaa. Eivät myöskään koulun diskot. Mitä pahaa niissä olisi voinut tapahtua? Eivätkö liike ja musiikki ole kuitenkin ihania asioita?

Kotona sain olla sellainen kuin olen. Ompelija-äiti teki kolttuja toisensa perään, sain maalata naamani ihan miten halusin ja katsoimme kaikki mahdolliset musiikkiohjelmat telkkarista.

Mutta kun joudun tietynlaiseen ympäristöön, tietynlaisten ihmisten kanssa (kryptistä!), oloni on vaivaantunut. Ikään kuin olisin auttamattoman syntinen ja maailman hirvein ihminen. Onnekseni olen päässyt myös sellaiseen ilmapiiriin, missä hengellisyys ja ihmisyys ovat molemmat arvostettavia asioita ja missä kukaan ei lähde osoittamaan sormella. Se ilmapiiri on lellinyt ja hoivannut syyllisyys-puoltani. Olen enää vain vähän karmea, kun joku suuri pastori tulee vastaan.

Kun vielä voisin nähdä sen naisen, joka väitti minun olevan riivattu, kun juoksin pikkulapsena ympäri seurakunnan salia. Se on mahdotonta, sillä hän on jo edesmennyt mirri. Mutta pääni sisällä voinen käydä keskustelun hänen kanssaan.
"Minä olin eläväinen lapsi ja se on ihan sallittua. Sellaiseksi minut on tehty. Ja katsos nyt, kuinka reippaasti minä osaan edelleen juosta pitkin kirkkoa."

My mom used to take me to pentacostal church when I was a child. There were some people, who thought dancing, and putting make-up is a sin. I liked those things as a child. And still do. That has caused me an idea of myself; that I am a big sinner and never enough because I like sinful things. What is wrong with dancing and music? Aren´t those very great and wonderful things in our lives? Well, anyway, I have been trying to understand, that I am what I am, I can like things I like, and thats fine. That doesn't make me any less of a person. Childhood traumas can cause us a lot of work. 

-annu-

Syksyinen huivimania

Minulle kertyi vuosien saatossa huivi jos toinenkin. Koska eteinen alkoi muistuttaa basaaria, piti osasta luopua. Se oli vaikeaa, mutta palkitsevaa, eteinen on nyt helppokulkuisempi ja seesteisempi.

Jos ei kuitenkaan saa ostaa uutta syyshuivia, niin se on jo jonkin sortin synti. Siksi siis ostin, Indiskasta. Ja voi, kuinka tykkään!

Antaa tulla talvi! Räntää, sontaa! Itken ihanaan huiviini!

I bought a new scarf. I am loving it!

-annu-

Ihmissuhdejuhlat

Kuva täältä.

Onni on päästä häihin. Ainakin minusta. Nautin siitä, että juhlinnan kohteena on kahden ihmisen vapaatahtoinen yhteen liittyminen, rakkaus. Vieraat nostavat maljan kahdelle ihmiselle, joiden soisi olevan yhdessä hamaan tappiin asti. Ilmoilla on silloin näkymätön määrä hyvää tahtoa (jos nyt ei ole ollut niin urpo, että on kutsunut oman eksänsä myrkynkeittäjäksi pahaa silmää heittämään). Ja olen myös muuten sitä mieltä, että häihin tulisi voida kutsua vain ja ainoastaan ne ihmiset, jotka ovat rakkaita ja joiden tietää olevan iloisia juhlinnan aiheesta. Me olemme täällä niin vähän aikaa, miksi pitäisi omassa suuressa juhlassaan katsella jonkun puolitutun naamaa ja olla vaivaantunut? Tai kutsua ihmisiä sukulaissyistä. Ihan urpoa, sanon minä!

On syntymäpäiviä, valmistujaisia, ristiäisiä, hautajaisia. Juhlitaan ihmistä, tilanteesta riippuen joko suurella ilolla tai haikeudella muistellen. Mutta kuitenkin. Ihmissuhdejuhlat jäävät pelkkiin häihin. Niitä ei yksinkertaisesti ole.

Kuva täältä. 

Miksi muita ihmissuhteita ei juhlita, joita on elämäänsä halunnut?

Hyvä työyhteisö on arpapeliä. Joko sellaisen saa tai ei. Oma osallisuus työpaikan tunnelmassa on tuikitärkeää, ei mikään tule eteen kuin tarjottimella. Sama pätee ystävyydessä. Jaksanko minä tehdä asioita ystäväni eteen? Olenko kuuntelemassa, kun ystävä korvaa tarvitsee? Tai juoksemassa yössä kuin ellun kana, kun ystävä haluaa irrotella? Kuunteleminen ja oman mielipiteen sanominen, hyvä tasapaino toisen hellimisessä ja kritiikin suoltajana. Ei ole helppoa olla ystävä! Mutta silti se on elämän mauste ja  sydämen täyte, jota ilman olisi puolikas. Vaikka ei ystäviä kylkiluusta kuuleman mukaan olekaan tehty. Mutta heidät on kai pilkottu omasta sielusta ja ripauksella omasta sydämestä.

Haluan ystäväjuhlat. Monet. Koska ystäviä on siunaantunut paljon. Jokaisen kanssa omanlaiset, koska ystävyyssuhteetkin ovat niin erilaisia.

Onko sinulla ollut ystäväjuhlia? Vinkkejä ystäväjuhlapöytään!

Wedding is the only celebration, where people gather together because of relationship. 
I want to celebrate my friendships! Have you ever done that with your friends?

-annu-

Brunssittelua

Kuva / Photo by Pau

Helsingissä asuessani hurahdin brunsseihin. Siksi Bossaliinaa perustaessa minulle oli päivän selvää, että kahvilassamme noutopöydät notkuisivat sunnuntaisin. Vuosikymmenen vaihteessa koko homma oli vielä melko uutta, nyt vaihtoehtoja on jo melko paljon. Minulta kysytään usein, mikä on paras Turun paras brunssipaikka ja kuka tarjoilee parhaat viikonloppuaamun sapuskat, joten tässä teille kooste omista suosikeistani.

Aulan Jazzbrunssi, lauantaisin klo 11–15, 17€
Mitä brunsseihin tulee, Aula on suosikkimiljööni. Felix ja kaverit soittavat mukavaa musiikkia ja keskiaikaisten raunioiden lomassa tunnelma on leppoinen ja rauhaisa. Kesällä saa syödä kauniilla sisäpihalla lintujen laulaessa auringonpaisteessa. Ruokakin on hyvää (ja se vihreä booli!), mutta tarjonta ei juurikaan muutu viikosta toiseen. Paikalle kannattaa tulla heti klo 11 tai sitten joskus yhden jälkeen, muuten voi joutua odottamaan paikkaa pidempääkin.

Logomo Kitchen, lauantaisin klo 11–15, 19€
Jos haluat kerätä lautasellesi hieman fiinimpää ruokaa, suosittelen Logomon brunssia. Tarjonta vaihtelee lauantaista riippuen, ja se yllättää aina positiivisesti. Itse rakastan hedelmävalikoimaa, jokirapusalaattia ja jälkiruokapöydän leivoksia, mousseja sekä jenkkipannareita. Vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta. Suuresta tilasta löytyy aina pöytä enkä ainakaan vielä ole joutunut ruokaani jonottamaan.

Blanko, sunnuntaisin klo 11–16, 18€
Blankossa on kenties paras yhdistelmä herkkuja ja tunnelmaa. Hämyinen tila on kutsuva ja noutopöydässä iskee valinnan vaikeus. Ähkyltä on hankala välttyä. Viime käyntini lemppareita olivat tuoreet mansikat, kermainen jogurtti, letut ja brownie vaniljajätskillä. DJ tuo tapahtumaan luonnetta, sillä hän ei juurikaan miksaa kappaleita ja soittolistakin on hämmentävä kollaasi vaikka mitä. Suositussa paikassa jonot ovat pitkiä, etenkin jos tulee paikalle heti klo 11.

Fontana, sunnuntaisin klo 12–16, 17€
Fontanan sunnuntaibrunssista löytyy kaikki brunssiklassikot pekonista munakokkeliin, joten jos suhtaudun brunssiin perinteitä kunnioittaen Fontana on sinua varten. Omaan makuuni Fontana on hiukan liian perus, mutta ehkä asiaan vaikuttaa myös itse paikka, jota en itse pidä erityisen viihtyisänä.

Kertun hampparibuffa, lauantaisin ja sununtaisin klo12–18, 13,80€
Krapulaisen ykkösvaihtoehto. Suolaa ja rasvaa ja hiilihappoa. Rehellistä mättöä. Röyh.

Kirjakahvila, sunnuntaisin klo 11–14, 6€ (ei sis. kahvia tai teetä)
Brinkkalan pihan kirjakahvilan brunssilla olen käynyt vain kerran vuosia sitten, joten kokemukseni ei ole aivan ajankohtainen. Brunssin hinnalla saa vegaanisen annoksen, juomat on ostettava erikseen, mutta tuohon hintaan se ei ole kauhea lisäsatsaus. Itse pidän kirjakahvilan leipomuksia hieman mauttomina, mutta kyllä se lautasellinen nälän vie (aina ei tarvitse mässäillä ähkyyn saakka). Brunssin jälkeen kahvilassa on ollut tapana esittää elokuva – voisiko parempaa jälkkäriä toivoa?

I love brunch. In Turku Aula has the best ambience, Logomo has the best food and Blanko has the best combination. Try them out!

-ioanna-

Mummo Ankan omenapiiras

Maltoin napata kuvan vasta tässä vaiheessa...

Omenat ovat vallanneet torikojut, HeVi-osastot, blogit ja lehdet. Vaikka omenapiiras on samanlainen klassikko kuin mustikkainen sisarensa, suurin osa resepteistä edustaa perus ok-linjaa. Paitsi tämä. Tämä mausteinen mestariteos on omenapiirakoiden aatelia.

Alkuperäinen ohje julkaistiin Hesarissa 2004 nimellä Amerikkalainen omenapiiras Apple Pie. Minua kannellinen muhkea leivonnainen muistuttaa Mummo Ankan leipomuksista. On suorastaan rikollista leipoa tuollainen ja olla jättämättä sitä ikkunalaudalle kiusaamaan ohikulkijoiden hajuhermoja.



Mummo Ankan omenapiiras

Taikina:
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita herneen kokoisina nokareina
1/2 dl jääkylmää vettä

Täyte:
n. 1 kg happamia omenoita
1 3/4 dl sokeria
1 tl kanelia
1/2 tl muskottia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
+ 2 rkl voita

Voiteluun ja pinnalle:
kuohukermaa, ruokosokeria

Valmista ensin taikina. Mittaa kuivat aineet kulhoon, lisää joukkoon voi ja murusta seos. Lisää joukkoon vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja laita se jääkääppiin noin puoleksi tunniksi. Tee odotellessa täyte. Kuori omenat ja leikkaa ne viipaleiksi. Sekoita kaikki paitsi voi keskenään ja sotke seos omenoiden joukkoon. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmista pyöreät levyt, hieman piirakkavuokaa suuremmat. Nosta ensimmäinen levy vuoana pohjalle. Kaada täyte keoksi keskelle piirakkaa. Vuole päälle voi. Nosta toinen taikinakiekko kanneksi. nipistele reunat kiinni, voitele kermalla ja ripottele päälle hieman ruokosokeria. Pistele haarukalla höyryaukkoja kanteen. Laita piiras uunin alimmalle tasolle 200 °C vartiksi. Tiputa sitten lämpöä 175°C ja paista vielä 45 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä täysin ennen kuin tarjoilet sen vaniljajäätelön kera. Parhaimmillaan se on seuraavana päivänä.

I love traditional American Apple Pie, you know – the kind Donald Duck's grandma would make. Especially with some smooth vanilla ice cream. 

-ioanna-

Piposta se alkaa

Vapun tienoilla heitin vanhan piponi menemään. Hattu oli nukkainen, räjähtänyt ja pahanhajuinen ja karmean talven jälkeen siitä eroon pääseminen tuntui taisteluvoitolta. Mutta kylmä tulee taas. Ja tällä kertaa sinnittelen syystakissani mahdollisimman pitkään. Ihan vain periaatteesta. Mutta takki tarvitsee rinnalleen huiveja, hanskoja ja pipon tai kaksi. Tässä hattuhyllyni uusin tulokas. Stemmaa muuten reppuun.

I have a new hat!

-ioanna-

Annulla oli syntymäpäivä

Sain tädiltäni kortin.

Olin muuttoapuna. Ystäväni sai ihanan kodin!

Ja minä sain lasillisen muutto- ja synttäriviiniä.

Katsoin Tarantinon Django Unchained-leffan ja söin siipan tarjoileman lounassalaatin.

Punasin huulet ja söimme lisää!

-annu-

Annu had a birthday!

Raakasuklaa, mukava tutustua

Sain Annulta synttärilahjaksi keväällä raakasuklaapaketin, joka sisälsi kaiken oleellisen raakasuklaan valmistusta varten. Olin unohtanut koko boksin olemaasaolon, kunnes siivosin kaappejani pari viikkoa sitten. Perjantaina pidetyn New Girl -illan kunniaksi valmistin meille jälkkäriksi raakakonvehteja.

Itse suklaan valmistus oli todella helppoa. Ensin sulatettiin kookosöljy ja sekoitettiin se agave-siirappiin. Sitten mukaan lisättiin seos, joka sisäsi lucuma-jauhetta, raakaa kaakaojauhetta, maca-jauhetta ja himalajan suolaa. Mössöä hämmennettiin vesihauteessa, kunnes aakaovoi oli sulanut ja massa oli tasaista. Sitten mönjä kaadettiin muotteihin (nekin tulivat paketissa!) ja suklaat siirrettiin jääkaappiin kovettumaan.

Pakkauksessa oli goji-marjoja ja lisäksi olin saanut Annulta kuivattuja mustikoita ja karpaloita konvehtejani varten. Kaivoin vielä kaapistani kuivattua inkivääriä muutamiin valioyksilöihin. Yhtä lailla suklaaseen voisi lisätä pähkinöitä, kookoshiutaleita tai vaikka keksipaloja.

No miltä se sitten maistui? No, ihan hyvältä. Maku oli parempi kuin osasin odottaa. Suurin ero tavalliseen suklaaseen oli koostumus. Raakasuklaa ei ole kermaista ja samettista, vaan hieman rakeista. Kun herkkupala sulaa hieman sormiin, ei se jätä jälkeensä suklaata vaan rasvaa. Raakasuklaa tuntuu suussakin erilaiselta, sillä se ei sulanut samalla lailla samettisen pehmeästi kuin aito suklaa. 

Ehkä siinä olikin suuri ero: raakasuklaata teki heti mieli purra. Kun aitoa suklaata tahtoo sulatella suussa ja nautiskella sen samettisuudesta, raakasuklaata taas haluaa maistella ja pureskella kuin leivospalaa. Parhaimmillaan raakasuklaakonvehtini olivat seuraavan päivänä iltapäiväkahvin kera.

I tried making raw chocolate for the first time! I had a ready package with all the ingredients so it was really easy. I quite liked the taste, it was actually a lot better than I expected. The texture, however, was different from real chocolate. It wasn't as creamy but kind of grainy. It also didn't melt like I'm used to and I found myself wanting to chew on it more. I had some with coffee the next day, and I preferred it like that, substituting a pastry. Chewy and chocolaty. And self-made!

-ioanna-

Kasvopesun perusteet

Kaikenlaisia naamamömmöjä on kuulkaa tullut kokeiltua. Olen seissyt lukemattomia kertoja naama kirjavana Stokkan tädin edessä kuuntelemassa monologia siitä, miten se tai tuo uusi, monen kympin puteli tuo iholleni taivaskokemuksen. Ja laittanut pennoseni auliisti tiskiin.

Niin, ihoni. Se on perusvaikea. Pinnalta kuiva, mutta silti niin sinnikäs, että jaksaa työntää näppylöitä kaiken sen koppuraisuuden läpi. Liian tuhti ja maitomainen pesuaine tekee siitä rasvaisen ja näppyläisen, liian syväpuhdistava jytky kuivattaa entisestään.

Joskus ihotautilääkärille itkiessäni ihoni ongelmia, hän kaikessa viisaudessaan ohjasi minut pois kosmeettisesta suosta seesteisille vesille. (Itse asiassa kyseessä on sama nainen, joka kertoi minulle myös rakastamistani Grimasin meikeistä. Fiksu akka!)

Nimittäin perusvoiteen ja saippuan äärelle. Ja mikään ei ole ollut enää niin kuin ennen.

Ensin pesen meikit pois Aqualan L -perusvoiteella. Rasva on tarpeeksi kevyt, mutta kuitenkin lialle ja meikille armoton. Silmämeikinpoistoainetta en ole käyttänyt miesmuistiin.

Sitten pesen kasvot vielä Sebamedin Olive Face & Bodywash -"saippualla", jonka ph-arvo on mahdollisimman hipiäystävällinen. Se on mahtavan riittoisaa, vain tippa riittää. Pesun jälkeen kasvot oikeasti tuntuvat puhtailta.

Iho ei kiristele, mutta ei ole rasvainenkaan. Se tuntuu hyvältä, normaalilta iholta. Tällä hetkellä kosteutan kasvoni lahjaksi saamallani Mary Kay intense moisturising cream -voiteella, mikä on ollut kesäkäytössä hieman liian kosteuttava. Mutta talvella se on kylmyyden ja kuivan sisäilman äärellä loistava. Toisinaan ostan mummomaista Bellavitan a-vitamiinivoidetta, joka sekin on mitä parhain kosteusvoide.

Aqualan L ja Sebamed löytyvät apteekista. Suosittelen lämpimästi!

I wash my face with Aqualan L - emollient cream and Sebamed Olive Face & Bodywash. I love those products! My skin feels great; not too dry, but not too greasy either. I haven't used eye make-up remover for ages. You'll find Aqualan L and Sebamed from the pharmacy.

-annu-