Maanantaimuusa: Autio talo, hylätty sielu

Se, että jokin tavara tai tila, joka on ollut ihmisten käytössä, on paljon surullisempi näky hylättynä kuin upouusi, vielä koskematon talo tai vehje. Ikään kuin tavarasta tai tilasta löytyisi silloin oma sielu, tai ainakin rippeitä niiden ihmisten sieluista, jotka ovat sitä joskus käyttäneet. Kuvat hylätystä huvipuistosta ovat surullisen irvokkaita. Joskus siellä naurettiin, mutta nyt ei huvita enää pätkääkään. Iloinen menneisyys tuntuu luissa ja ytimissä, tunnelman täyskäännös pelottaa. Miksi täällä ei ole enää ketään? Miksi kukaan ei halua käyttää tätä tavaraa?

Turhia kysymyksiä, myönnän. Jos surisimme jokaista hylättyä tavaraa tai tilaa, tulisimme hulluiksi, eikä aikaa jäisi enää mihinkään muuhun. Hylätyt ihmiset pitäisi priorisoida etunenään. Yksinäisen ihmisen huomaaminen onkin paljon vaikeampaa kuin hylätyn talon. Hän kulkee ihmisten keskellä, elää varsin tavallista elämää muiden mukana, mutta voi sisuksissaan olla maailman hylätyin.

Se, että menisin "pelastamaan" yksinäistä ihmispoloa, on naurettavaa. Silloin nostaisin itseni astetta ylemmäksi. Ja miksi? Koska minulla on perhe? Ja ystäviä? Toki olen maailman onnellisin läheisistäni, mutta se ei saisi tehdä minusta ketään muuta parempaa ihmistä. Olisiko minun seurani yksinäiselle ihmiselle parempi kuin hänen oma aikansa itsensä kanssa? En voi olla niin itseriittoinen, että kuvittelisin omat juttuni ja hölmöilyni toisen elämää ja ajatuksia paremmaksi.

Uuden ihmisen tapaaminen on aina jännittävää. Se on kahden kauppa, josta molemmat saavat jotakin. Molemmat voivat jakaa omasta elämästään, kertoa niistä asioista, joista he ovat rakentuneet sellaisiksi kuin ovat. Haluaisin kuulla myös tavaran taustaa, löytää ihmisen käytetyn mekon tai korun takaa. Missä elämäntilanteessa hän on tätä käyttänyt. Mihin ollut menossa, mitä ajatellut. Silloin en keskity itse fyysiseen tuotteeseen, vaan siihen sieluun, joka on antanut tavaralle merkityksen ja itselleen suojan ja ilon.

Menipä vakavaksi. Joskus maanantait ovat sellaisia.

-annu-

Hylätty majakka-parka.

Yksin nököttävä vuoristorata.

New Orleansin hiljainen huvipuisto.

Hylätyn laivan kanttiini.

Asumaton talo Detroitissa.

Abandoned houses and things make me sad. Why doesn't anyone want to use them anymore? It feels like abandoned houses or things have a soul, or a bit of someone's soul who has used it.
I know should think about abandoned people instead of things. Who is lonely? It's hard to tell. Because usually we are so focused on ourselves, that we are not capable of seeing other people outside ourselves. 
But I also shouldn't put myself in the position of a savior. Is it any better for a lonely person to listen to my stupid stories than to be alone? New people are always a gift. It's great to get to know someone, and it doesn't matter if he or she has been lonely and abandoned or not. They have their history which is always interesting. 
This is definitely a very deep Monday. 

-annu-