tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tunnelmia Kreikasta

Reissun jälkeen on tapana kysellä, millaista matkalla oli. Yleensä kysymys esitetään innostuneena ja odotetaan kuvailuja mielettömistä kokemuksista ja uskomattomista elämyksistä. Tai ainakin ihanasta ilmasta, hyvästä ruoasta ja mahtavista nähtävyyksistä. Koska reissuihin lähdetään yleensä päästäkseen pois jostain tavallisesta johonkin parempaan, on tuo olettamus varmasti ihan ymmärrettävä, olenhan itsekin syyllistynyt siihen lukuisia kertoja.

Valitettavasti tällä kertaa reissuni ei kuitenkaan ollut ihan niin ihana kuin toivoisi. Lähdin Kreikkaan ties kuinka monetta kertaa, mutta perillä odotti monella tapaa vieras maa. Tiesin jo lähtiessäni, ettei matkasta tule helppo. Rakas isoäitini, Yayani, voi huonosti ja koko maa sairastaa. Todellisuus oli silti pysäyttävä. Liiketiloja oli tyhjänä suunnilleen yhtä paljon kuin käytössä. Isoäitini kadun varrella sijaitsevaan suureen villiin puistoon (kuin Helsingin keskuspuisto pienoiskoossa) oli rakennettu pieniä asutuksia peitoista ja laudanpätkistä ja asukkaat olivat ihan tavallisia ateenalaisia. Serkkuni mies kertoi eräänä päivänä nähneensä kreikkalaisen naisen kaivamassa kadulta roskiksesta ruokaa lapsilleen. Terveyskeskuksen ajanvaraustiloissa oli varoitus varkaista, Yaya pyysi minua siellä seisomaan lähellä, sillä edellisellä visiitillä häneltä oli pihistetty lompakko.

Tämän naapurissa on Kreikan pankki.

Mansikat ovat onneksi edullisia: 2€/kg.
Valtio ottaa rahat sieltä, mistä ne helpoiten saa: eläkkeistä, julkiselta sektorilta ja veroina. Bensa maksaa nyt Ateenassa 2€/l, siitä suurin osa on veroa. Valtio keksi myös lanseerata upouuden tonttivuokran omistusasunnoille, jotka eivät sijaitse yksityisesti omistetulla maalla, joten isoäitini saa nyt maksaa 200€/kk valtiolle, koska asuu omistusasunnossa Ateenassa. Tätini, isoäitini sekä serkkuni vanhempien eläkkeitä on leikattu jo kolmanneksella ja lisää kiristyksiä on luvassa. Terveyskeskusvisiitillä yhdessä huoneessa huudettiin kilpaa, lääkäreille annettiin kuulemma juuri kenkää. Yritykset ovat ongelmissa, sillä verotus kiristyy, asiakkailla ei ole varaa maksaa laskujaan ja valtion velkojen takia vienti on vaikeutunut. Tämän johdosta hinnat nousevat ja/tai yritykset lopettavat toimintansa. Isoäitini sähkölasku on 125€/kk, satasen enemmän kuin minulla, joka lämmittää asuntonsa 30 asteen pakkasilla yli 20 asteiseksi. Sekä setäni että serkkuni miehen työpaikat lopettivat toimintansa yhtäkkiä. Kierre on pelottava ja tekee tilanteesta toivottoman. Ja vaikka monessa maailman kolkassa elämä on huomattavasti karumpaa kuin Kreikassa, on järkyttävää nähdä länsimaa, jossa kehitys on lähtenyt perääntymään. Tätä menoa kauanko Kreikkaa voi edes länsimaaksi kutsua?

Kahvilla Verdessä.

En missään nimessä puolustele sitä, miten Kreikassa on hoidettu asioita. Harva kreikkalainenkaan on koskaan sitä puolustellut. Muistan kuulleeni jo lapsena siitä, miten rikkaat mediajätit, laivanrakentajat, poliitikot ja muut mogulit ovat varastaneet julkisia rahoja, ottaneet vastaan lahjuksia, tehneet laittomia diilejä ja säätäneet ties mitä muuta sikamaista tavallisten kansalaisten kustannuksella. Ja sehän tässä raivostuttaakin: tavalliset kreikkalaiset saavat kärsiä ja eliitin elämä ei ole muuttunut miksikään. Itse asiassa he ostavat nyt pilkkahintaan yrityksiä, taloja, veneitä ja autoja ja vaikka mitä.
Serkut silloin...

... ja serkut nyt.

Mutta vaikka tilanne vaikuttaa toivottomalta ja elämä on vaikeaa, ovat kreikkalaiset yhtä ihania kuin aina. Onneksi. He ovat elämäniloisia, tanssivat, nauravat, nauttivat ruoasta, pitävät huolta toisistaan, osaavat arvostaa niitä pieniä asioita, eivät huolehdi turhasta ja ovat tyytyväisiä vähään. Isoäitini kampaaja soitti ja kyseli Yayan kuulumisia. Hän oli ihmetellyt, kun huolitellusta rouvasta ei ollut hetkeen kuulunut ja kysyi korttelin apteekkarilta mummon kuulumisia. Apteekkari kertoi Yayan joutuneen sairaalaan ja antoi kampaajalle tämän numeron, jotta huolestunut tukkatohtori saattoi soittaa isoäidilleni ja kysellä tämän vointia itse. Tuo samainen apteekkari tuo Yayan lääkkeet hänelle kotiin saakka. Joskus ovikelloa soittaa jonkin ystävättären tytär tai poika, joka tuo milloin mitäkin herkkuja heikkovointiselle mummolleni. Ihanaa, ettei hän ole ihan yksin, vaikka liian yksin onkin.
Let's dance!
Serkkuni mies ja lapset.

Vaikka matkaa varjosti euron mallinen synkkä pilvi, oli ihanaa olla kreikkalaisten keskuudessa sekä viettää aikaa rakkaiden kanssa ja jakaa heidän kanssaan vuoden suurimmat juhlapäivät. Sain leikkiä serkkuni lasten kanssa, ihastella Barbeja ja tehdä kävelyharjoituksia. Sain viettää tunteja serkkuni kanssa muistellen lapsuutemme kesiä, analysoiden sukulaisiamme ja naureskellen miehillemme. Sain hemmotella Yayaa pedikyyrillä ja manikyyrillä hänen kertoessaan minulle tarinoita suvustamme. Sain tuntea kuuluvani suureen yhteisöön pitkäperjantain kynttiläkulkueen tunnelmissa ja muistelen yhä lämmöllä niitä torimyyjien lempeitä naljailuja, kun tyydyin napsimaan heidän runsaista vihannesröykkiöistään ja kalasaaliistaan vain valokuvia.

Yaya.

Happy feet postpedicure.
Ennen matkaani kitisin sunnuntai-iltana siitä, että maanantaina on töitä. Koulutusta vastaavia vakituisia töitä, joista ihan nautin. Haluamme toteuttaa unelmamme ja vastoinkäymiset haaveiden toteuttamisen tiellä tuntuvat usein kohtuuttomilta. Samalla serkkuni on onnellinen siitä, että taloudessa edes toisella on töitä. Ihan mitä tahansa töitä. Ennen matkaa valitin, "kun on vähän viluinen olo". Ateenassa Yaya iloitsi, että murtunut selkänikama sattui torstaina ainoastaan paljon eikä valtavasti. Ennen matkaa marisin, ettei ole varaa käydä syömässä sushia ravintolassa vähän väliä. Kreikassa, vaikka kaikkien rahat ovat tiukoilla, kaikki sukulaiset ja ystävät sekä heidän sukulaisensa ja ystävänsä ovat tervetulleita pääsiäisen juhla-aterialle. Kaikki mitä on jaetaan, kyllä siitä riittää jokaiselle. Ja vakuutan, että tunnelma päihittää hienoimmankin illalliskutsujen atmosfäärin!

Joten oli miten oli, rakastan Kreikkaa. Sillä loppujen lopuksi paikassa on aina kyse ihmisistä. Toivon vain sydämeni pohjasta, että tämä sotku riko heidän sisintään.

Joku löysi isän tupakat ja tätini.
Serkkuni ja hänen siskonpoikansa huvittelevat.
Vanha kuva isoisästäni naamiaisissa. Häntä on ikävä.
My trip to Greece wasn't quite as wonderful as holidays usually are. I knew when I left that things there were a mess, I just didn't quite realise the extent of that mess. Prices, taxes and fees are rising while companies are shutting down and pentions, salaries and subsidies are being cut. I saw Greeks living in shacks in the park. My cousin's husband told me he'd seen a Greek woman look for food in the trashcan on the street.

I realise that the situation has arisen for a reason, and I don't know one Greek who'd defend their government. Actually, ever since I remember I've heard locals complain about how the rich politicians, media moguls, ship builders, business men and other members of the elite have made sour deals, taken bribes, embezzled public money etc. usually at the cost of regular people. And that's what kills me. This is killing the average Greek, but meanwhile the rich keep getting richer. They're having a feast buying companies, houses, cars and whatever they can get their hands on for a fraction of the price.

Luckily though, Greeks are still true to their nature: they love life, sing, dance, laugh, look after each other, enjoy the small things, don't complain much and refuse to worry about details. Before I left, on Sundays I'd complain about going to work the next day, meanwhile my cousin's relieved at least one person in her family has a job. Before I left, I'd moan about a possible cold. My grandma was happy her broken backbone only hurt a lot instead of immensly. Before I left, I whined about not being able to afford going out for sushi more often. Yet, although everyone's broke in Greece, every family member and friend, and all of their family members and friends, are welcome to join for Easter lunch, and whatever food there is is shared. And let me assure you, the atmosphere around the dining room table makes even the fanciest dinner party seem dull.

So no matter what, I love Greece. Because at the end of the day it's all about the people. I just pray to God this mess doesn't break their spirit.


-ioanna-


1 kommentti:

  1. Olipa hyvin kirjoitettu, ihana ja koskettava matkakertomus! Toivon perheellesi ja kaikille muillekin kreikkalaiselle suotuisia elpymisen tuulia. <3

    VastaaPoista