perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tyttö, sinä olet Tähtibaarissa

Olen mieltynyt sisustukseltaan pysähtyneisiin, mutkattomiin, yksityisiin kahviloihin. Turusta niitä löytyy minun tietääkseni kaksi, Golden Cafe Kauppiaskadulta ja Tähtibaari Puutarhakadulta. Tähti on hieman kahvilamaisuudesta huoltamompi, sieltä saavat raksamiehet, vanhukset ja minä lounasta, joka on hintansa väärti. Lautanen on ääriään myöten täynnä, kun se kipataan eteen. Reunoja on turha yrittää edes etsiä, sen kun kauhoo vain ruokaa suuhunsa.

Olin äimistynyt ruokalistan laajuudesta. Keittiössä kun näytti häärivän vain yksi henkilö ja kassalla toinen. Ohitseni kiikutettiin eri sorttisia pihvejä, kanaa, nakkisoppaa, kinkkukiusausta ja vaikka mitä muuta kotiruokaa ja lisukkeetkin sai valita mielensä mukaan. Kokopottuja, muusia, höyrytettyjä vihanneksia, kermaperunoita, ranskalaisia, salaattia. Olisin halunnut tunkea pääni luukusta, josta keittiössä touhuava nainen työnsi lautaset kuljetettavaksi pöytiin. Miten suuri keittiö hänellä siellä onkaan ja millainen työtahti, sillä ruokaa tuli luukusta hirmuista vauhtia. Huh, en saanut melkein syödyksi ihmettelyni lomasta.

Tiskiltä löytyi euron hillomunkkipusseja. Euron pussit ovat mahtavuutta! Hieman jo klöhmääntyneet ja toisiinsa tarttuneet munkit maistuvat silti vaikka eivät ole priimaa ulkonäöltään. Ruoka kiertoon ja suihin, niin kuin olisi jo!

Hurraa, Golden Cafe! Hurraa, Tähtibaari! Jaksakaa taistella tylsien, pakastepullia tarjoavien ketjukahviloiden sumassa. Älkää koskaan muuttuko. Älkää koskaan kadotko.

-annu-



Puhviverhon katveesta katselin taivasta.



I love oldfashioned, stagnant cafes. Here in Turku there are two, Golden Cafe and Tähtibaari. It feels like you are going back to the 70's or 80's. And the food is good! Also you will be served so much of it that it is impossible to see any part of the plate under it. I was amazed at how long the menu was at Tähtibaari. I wanted to sneak into the kitchen and see how fast the old lady was preparing everything. Hooray for her! And hooray for these little, funny places! I hope they will never disappear.
-annu-

2 kommenttia:

  1. Mitenkä tuollaiset on jääneet täysin kokematta itseltäni! Täytyy korjata kyllä tämä vääryys mahdollisimman pian. :D

    Blogissani on teille tunnustus. ^^

    VastaaPoista
  2. Hei Anniina! Kokeile ihmeessä, ovat kovin nostalgisia ja hassuja paikkoja! Ja oih, kiitos tunnustuksesta, pistämme kiertoon! :)
    -annu-

    VastaaPoista