sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

These are a few of my favourite things / maaliskuu


Kun on talven sirotellut ruokiinsa kuivattuja yrttejä, tuoreet maistuvat ihanan raikkailta ja voimakkailta. Sitä paitsi kauniit kasvit piristävät keittiön ilmettäkin mukavasti. Sorrin koju on tehnyt paluun Turun Kauppatorille, suosittelen ostamaan kaikki vihreälehtiset ehdottomasti heiltä. Salaatit ovat suuria ja mehukkaita ja tuuheat yrittipuskat jatkavat kasvua kotonakin, kunhan saavat hiukan valoa ja vettä. 

Kuva / photo
Shameless (US-versio) on parasta, mitä televisiolle on tapahtunut vuosiin. Se kertoo Gallagherin perheen arjesta Chicagossa, siitä miten kuusilapsinen perhe selviää ilman vanhempia, koulutusta tai juurikaan rahaa. Etenkin William H. Macyn ja Joan Cusackin roolisuoritukset ovat poikkeuksellisia, mutta lähes jokainen sarjan hahmo on mainio omalla tavallaan. Samassa jaksossa saattaa nauraa vatsansa helläksi, tirauttaa muutaman kyneleen ja järkyttyäkin sen verran, ettei lopputekstien jälkeen tiedä, miten pitäisi olla. Toistaiseksi Suomessa sarjaa on esitänyt Canal+, toinen kausi alkaa kanavalla ensi lauantaina, 7.4.  

Kuva / photo
Maaliskuun paras herkku oli epäilemättä Jannan Talvipavlova. Söimme sen kokonaan eikä omatunto soimannut ollenkaan! Aloitimme sivistyneen kokoisista viipaleista ja lopuksi ahmimme koko koreuden. Joku varmasti nuoli lautasen lopuksi, niin hyvää tuo marenkinen herkku oli.


Kevät aiheuttaa minussa välittömän kesäfiilistelytilan. Oleellisena osana siihen kuuluu festarimusiikin kuuntelu vaatekaapin sesonkisiivouksen ja kesävaatteiden kokeilun lomassa. Band of Skulls sopisi kuumaan ja tahmeaan festarimeininkiin mitä parhaiten ja siksi olenkin kuunnellut Light of the Morning -levyä lähes jokaisena maaliskuisena kevätpäivänä.


Postcrossing on verkkopalvelu, jonka kautta voi lähettää ja vastaanottaa postikortteja. Koska posti tuo nykyään vain laskuja, yllätyspostikortti yllätyshenkilöltä yllätysmaasta piristää arkea mukavasti. Kortteja voi lähettä silloin kuin haluaa, joten aktiivisuus on itsestään kiinni. Kortteihin kirjoitetaan koodi, joten kaikki lähetetyt ja vastaanotetut kortit kirjautuvat järjestelmään. Lempparikorttini tuli 60-vuotiaalta saksalaisnaiselta, joka kertoi istuttaneensa pihalleen postikortin orvokkeja.

My TOP 5 things for March are fresh herbs (buy them at the market place and grow them in your kitchen!), Shameless US (the best thing that's happened to TV for years), Janna's winter pavlova (which we devoured in its entirety and most certainly licked the plate afterwards), Band of Skulls (festival music!) and Postcrossing (a web service that connects postcard writers and has them mail each other cards across the globe). Try them out, I'm sure you'll love them too!


-ioanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti