perjantai 4. toukokuuta 2012

Best of huhtikuu


Ehdin vihdoin uppoutua Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjaan. Pidin Hossainin edellisestä kirjasta Leijapojasta todella paljon, niinpä odotukset olivat aika korkealla. Ei huolta, saatoin pitää tästä kirjasta vielä enemmän kuin ensimmäisestä. Molemmat kirjat sijoittuvat Afganistaniin, Leijapoika kertoo isistä ja pojista, Tuhat loistavaa aurinkoa taas äideistä, tyttäristä ja vaimoista. Vaikkeivät kirjojen aiheet tai hahmojen kohtalot ole kevyitä, teksti on ihanan puhdasta ja riisuttua. Sanat tuntuvat vilpittömiltä ja aidoilta, ne ajavat lukemaan vielä yhden luvun ja sitten vielä yhden. Suosittelen molempia kirjoja, ne ovat kauniita ja koskettavia ja kaikessa surullisuudessaan silti toiveikkaita. Jos Hosseini joskus kirjoja vielä kirjoittaa, aion ehdottomasti lukea niistä jokaisen.


Huhtikuun paras tunnelma oli pitkäperjantain kynttiläkulkueessa Ateenassa. Voit lukea siitä ja kreikkalaisesta pääsiäisestä yleensä täältä.


Huhtikuussa talvi siirtyi kevään tieltä, vaikka hetkittäin siitä ei meinattu päästä eroon millään. Kevään määritelmähän on se, että tarkenee ihan hyvin ilman sukkia. Ja kyllä tarkenee! Kuun viimeisenä viikonloppuna luovuin sukistani ja ai että nyt on kevyt olo! Kumitossut, balleriinat ja sandaalit, täältä tullaan!

Kuva / Photo
Vihreä Maili (The Green Mile) oli jostain syystä jäänyt katsomatta, kenties siksi, että se kestää ruhtinaaliset 189 minuuttia. Huhtikuussa sain onneksi tilanteen korjattua ja sepä vasta mukava kokemus olikin. En nimittäin muista koska olisin viimeksi nähnyt niin hyvän elokuvan. Ja arvaapas mitä? Se ei edes tuntunut pitkältä. Elokuva perustuu Stephen Kingin kirjaan ja se kertoo kuolemaantuomituista vankilassa 1930-luvulla. Siinä on sopivasti taikaa, loistava tarina ja yksi suloinen hiiri. Jos et siis vielä ole elokuvaa nähnyt, käy vuokraamassa se heti! Frank Darabont voisi tehdä lisää vankilaleffoja, tämän pätkän ohella myös Rita Hayworth – Avain pakoon (The Shawshank Redemption) kuuluu suosikkileffoihini (ja inhokki nimikäännöksiini).


Pääsin viime viikolla vierailemaan Outokummussa, Vuonoksen jäätelön kotitilalla. Tilan emäntä Sari valmistaa jäätelöt (sekä jogurtit) Harri-isännän lypsämästä maidosta. Makuja on vaikka kuinka paljon, kaikkea kookoksesta viskiin ja mintusta Baileysiin. Sorbetvalikoimaan kuuluvat mm. punaherukka sekä uutuutena raparperi, jossa käytetään emännän itsensä kasvattamia kasveja. Maistoin jäätelötäpinöissäni kuutta makua, joista mustikkainen piimäjäätelö oli ehdottomasti parasta. Slurps!


Spring is finally here! the best things about April were Khaled Hosseini's A Thousand Splendid Suns, the candle procession in Athens on Holy Friday, being able to discard my socks for the next five months, The Green Mile and ice cream by Vuonoksen jäätelö. What were your favourite moments in April?

-ioanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti