Olen erittäin tuohtunut siitä, että ihmiset eivät voi nukkua talviunta. Söisin mielelläni vatsani täyteen havuja ja laskisin ruumiinlämpöni alas ja painuisin pehkuihin. Mutta ei! Pakko olla hereillä vaikka koko luonto on kuin pystyyn kuollut aave!
Mutta! Enää pari kuukautta ja päivä on yhtä pitkä kuin yö. Ja sen jälkeen auringon keskipiste siirtyy tänne pohjolaan joka päivä aina enemmän ja enemmän. Yritän muistaa tämän pienen toivonrippeen aamuisin, kun herään pilkkopimeästä kodistani. Jännää on se, että vaikka muhin kotonani talvisin harvinaisen paljon, se ei muutu yhtään viihtyisämmäksi paikaksi. Päinvastoin, sotken ja rötväilen niin paljon, että joka nurkka muistuttaa mielentilaani. Tässä teen itselleni vain karhunpalveluksen. Jos koti olisi viihtyisä, tulisin taatusti tyytyväisemmäksi talvesta riippumatta.
Päätin pistää päälleni muuta kuin lökärit ja astua kodista ulos. Suuntasin Käsityöläismuseoon. Aivan yksin. Harhailin autioilla pihoilla ja astuin avoimista ovista sisään. Joissakin taloissa oli katettu joulupöytä ja nurkassa seisoi pahaa aavistamattoman asiakkaan päälle inforyöpyn kaatava esittelijä. Sain kuulla tauottoman monologin niin merimiehen kuin taiteilijankin jouluista.
Näinkin pienen kartan kanssa VOI eksyä. Arvostaisin ennen kaikkea opasteita. Tästä oikealle, jos haluat ulos! Kävele pihaan seuraavan nurkan takaa!
-annu-
I wish I could sleep through the winter. Everything is so still and gloomy in the winter, it seems like all hope is gone during these months. But spring is coming! Only two months until day is as long as night! I wanted to do something instead of sitting inside and feeling sorry for myself, so I went to the Craftsman Museum for a stroll on my own. You know, to air out my head. It'll be fine, I know, the sun will shine again. Soon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti