tiistai 12. maaliskuuta 2013

Epun blogihaaste: satunnaisia asioita



Ihana ystävämme Eppu haastoi meidät blogissaan kertomaan itsestämme hiukan enemmän ja jakamaan haastetta eteenpäin:

"Kertokaa siis yksitoista satunnaista asiaa itsestänne, vastatkaa kysymyksiini ja tehkää 11 kysymystä joillekin blogia pitäville."


1. Olen sairastanut vesirokon kahdesti. Kerran äitini kohdussa ja kerran 12-vuotiaana.

2. Kävin Englantilaista koulua eskarista lukioon. Seitsemännelle luokalle saakka koulua pyöritti joukko katolilaisia nunnia. Minun lempinunnani oli matematiikan opettajamme, punapäinen Sis. Claire Ann, jolla oli tapana juoda todella paljon teetä ja laulaa "Rise and shine and give God the glory". Mitäköhän hänellekin kuuluu nyt?

3. Olen lapsuudessani fanittanut mm. Michael Jacksonia ja Madonnaa (80-luvulla) sekä New Kids on the Blockia (Joe oli mun lemppari), Oasista ja Leonardo DiCapriota. Hurahdan yhä helposti sarjoihin, hahmoihin ja kinnostaviin ihmisiin. Tämän hetkisiä ihastuksen kohteitani ovat HBO:n Girls, Jennifer Lawrence sekä New Girlin Nick.

4. Luulin lukioikäiseksi saakka, että Don Quixote kertoo kuumasta aasista.

5. Poseerasin lapsena Neulelehden sivuilla (ja kannessakin!). Olin melkoinen linssilude, joten silloin tällöin äiti vei minut studiolle ja minut puettiin kiireestä kantapäähään pörrölankaluomuksiin ja sain pousailla kameran edessä tosi starana.

6. Uskon sieluun ja siihen, että kaikella on tarkoitus.

7. Höpöttelen kovasti itsekseni. Saatan harjoitella hankalaa kanssakäymistä varten tai pitää vaikkapa kiitospuhetta Oscar-gaalassa.

8. Opin juomaan kahvia vasta omassa kahvilassani.

9. Minut on nimetty isoäitini mukaan, kuten Kreikassa on tapana. Sukunimeni tarkoittaa "musta Mikael". Esi-isäni olivat kapinallisia ja murhasivat Kreikan ensimmäisen presidentin tapaisen.

10. Olen ollut töissä mm. Olympiastadionilla, Linnanmäellä, elokuvateatterissa sekä kiertävässä huvipuistossa.

11. Lapsena saatoin nukkumaan mennessä valittaa: "Äiti mulla marssii korvissa." Kukaan ei tiennyt mitä se tarkoitti, mutta aika ajoin laskiessani pääni tyynyyn kuulin korvassani marssimisääntä. Noin neljä vuotta sitten se tapahtui uudelleen ja tajusin, mistä on kyse: jos korva on sopivasti rutussa, pulssi kaikuu korvassa ja se, jos mikä, kuulostaa marssimiselta.

-ioanna-



1. Väitin lapsena, että nimeni on Jeesus. Häiritsin seurakunnassa erästä tilaisuutta ja yksi täti väitti äidilleni, että olin riivattu lapsi. Äiti oli vihainen. Ei minun nimiehdotuksestani vaan muiden härskeistä kommenteista.

2. Olen liftannut Ruotsin läpi Tanskaan kahdesti. Matkat olivat ikimuistoisia. Olen onnellinen, että olin niin uhkarohkea lähtiessäni.

3. Minulla on silmissä poimut. Siis tuossa silmien sisäkulmissa. Kenelläkään perheestäni ei ole sellaisia. Olen muutenkin paljon lättänämpi naamasta kuin muut sisaruksistani tai vanhemmistani. Heillä on kunnon klyyvaritkin, mulla vain tällainen pyörylä.

4. Rakastan Puolaa. Haluaisin joskus asua siellä. Puolalaiset melankolisine tapoineen ovat ihastuttavan synkkiä. Eivät tee numeroa itsestään.

5. Halusin lapsena kapellimestariksi. Minulla oli radion antenni tahtipuikkona. Musiikki on ollut perheellemme aina tärkeää. Kun joku uusi ihminen on syntynyt perheeseemme, on ollut iso juttu laulaako kyseinen uusi tyyppi nuotilleen vai ei.

6. Olen täti yhdelletoista ja isotäti kolmelle ihmiselle. Perheemme on siinnyt aika tavalla.

7. Pureskelen kynsiäni. Se on kamalaa ja noloa! Näin vanhana akkana!

8. Osaan meikata ja lakata kynsiä liikkuvassa pikkuautossa tai bussissa. Lapsena maalasin huulipunan toivossa huuleni kynsilakalla. En suosittele.

9. Osaan pyytää anteeksi. Joskus pyydän liiankin hanakasti. Se liittyy kiltin tytön syndroomaani.

10. Pelkään verikokeita ja neuloja. Jos vain pystyisin, haluaisin olla ambulanssin ensihoitaja. Olen hyvä kriisitilanteissa, en mene paniikkiin.

11. Kaipaan omaa tilaa. Mieheni on merimies, joten hän on paljon poissa kotoa. Liian täyteen ahdettu kalenteri ja tapaamisrysä on tuskaisaa. Mieluummin näen yhtä silloin ja toista tällöin ja voin keskittyä aidosti tapaamaani ihmiseen.

-annu-



Eppu challenged us to tell a few random facts about ourselves. Did you know that I used to think Don Quixote was about a hot donkey and Annu has hitchhiked to Denmark?

2 kommenttia:

  1. Tämmöiset postaukset ovat todella kivoja, koska niiden avulla saa tietää kivoja pikku juttuja bloggaajasta. :) Olen kyylääjäluonne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tykkäät! Katsastithan haasteen toisen osan myös? http://onceuponatimeaccidentallyonpurpose.blogspot.fi/2013/03/epun-blogihaaste-vastauksia-kysymyksiin.html
      -ioanna-

      Poista