Kasvonaamiot ovat ihania, mutta niitä ei koskaan muista käyttää. Kun spa-innostus vihdoin iskee, kylpyhuoneen peilikaapin nurkasta löytyvän putelon sisältö muistuttaa silkkisen eliksiirin sijaan kuivaa puuroa. Mutta onneksi on internet ja maustehylly! Löysin tämän mainion sivun ohjeineen ja testasin heti mahtipontisesti Miracle mask:iksi nimettyä kotihoitoa. Resepti on selkeä: sotke 2 rkl hunajaa, 1 tl kanelia ja 1 tl muskottipähkinää tasaiseksi mönjäksi ja levitä se kasvoille. Anna vaikuttaa puolisen tuntia, sitten hiero naamasi puhtaaksi lämpimällä vedellä.
Kaneli ja muskotti kuulemma rauhottavat hipiää ja pesuvaiheessa mausteet kuorivat ihoa tehokkaasti. Toimii! Iho tuntui naamioinnin jälkeen ihanan pehmeältä ja tökötti tuoksui aivan taivaalliselta. Taidan kokeilla jatkossakin...
I tried out Miracle Mask from this webpage and so should you! Basically just mix into a paste 2 tbs honey, 1 ts nutmeg and 1 ts cinnamon. Spread it on your face and let it sit for about half an hour. Then wash it off with warm waterscrubbing your face while you're at it. It left my skin feeling really soft and it smelled yummy! Perfect.
Myönnettäänkö nyt tämä. Olen kosmetiikkamyyjien armoton uhri. Erilaiset putelit ja värit ovat houkutelleet minua puoleensa paremmin kuin sonta kärpästä jo lapsesta lähtien.
Halusin pienenä tyttönä punaiset huulet. Kun punervaa huulipunaa ei kotoamme löytynyt, olin niinkin nokkela, että sudin verenpunaista kynsilakkaa huuliini. Siitä tuli sen iltainen farssi, kun äitini ja siskoni hinkkasivat huuliani minun huutaessa kuin syötävä. Mutta edes tämä katastrofaalinen kokemus ei ole tullut minun ja kosmetiikan väliin. Mitä nyt luen vähän huolellisemmin, että mihin kehoni kohtaan kutakin tököttiä tulee laittaa.
Ollessani mustatukkainen, olin paljon avarampi huulipunien värien suhteen. Vaalentuessani myös värivalikoima supistui, lähinnä kirkkaisiin punaisiin ja oranssihtaviin. Kävelimme Ioannan kanssa Stokkan kosmetiikkaosaston läpi ja kuten lähes aina, me olimme MAC:n tuotepisteellä ja hetkeä tätä myöhemmin tuote-esittelijä oli ehtinyt kokeilla jo montaa eri väriä autuaisiin huuliimme ja poskiimme.
Koska olin aiemmin laittanut 16 (!! Kyllä!) huulipunaa huulipunavarastostani pois (lähinnä niitä pinkkejä), ajattelin, että rohkenisin ostaa yhden uuden. Ja sen teinkin. Värikin oli aivan uusi, tumma luumu. Ja samaan syssyyn hankin tietenkin myös kynsilakan.
Kotona olen kuullut "Sä näytät ihan sairaalta" -kommentteja, mutta itse viihdyn tummassa punassa ja lakassa hyvin. Etenkin nyt pimeän ajan tullessa olen onnellinen kaikista puteleistani kaapissani. Sulaudun pimeneviin iltoihin synkkine huulineni.
Paitsi että kyllä se kirkkaan punainen on silti minun juttuni. Mutta tämä tumma luumu tulee hyvänä tuuraajana.
-annu-
I love cosmetics. When I had dark hair, I used to have many different kinds of lipstick colours, also pinks. But now as a blond I just use red. I went to Stockmann with Ioanna and we stopped at the MAC department. There I found this great dark plum lipstick. I also bought nail polish, of course. My husband says I look like I'm sick when I use this lipstick, but I just love the colour! It suits autumn!
Minun on pitänyt jo jonkin aikaa kokeilla jotain vihreää vihannesta leivonnassa. Lidlissä oli niin herkullisia kesäkurpitsoja, sellaisia kapeita ja pieniä niin kuin kuuluu, että ne pääsivät nyt ensimmäisenä kokeiluun. Käytin tätä reseptiä hieman muunneltuna.
Kesäkurpitsan ansiosta muffinsseista tuli herkullisen muheita ja kosteita. Muskotti ja kaneli antoivat leivonnaisille hiukan potkua, kun taas siemenet ja kuivatut karpalot tekivät niistä ruokaisia. Koska leivoin muffinssit aamu- ja väli- ja iltapalaksi, jätin sokerin vähemmälle. Jos siis kaipaat makeutta, lisää hiukan sokeria tai kuorruta kakkuset makeutetulla tuorejuustolla.
Laita uuni lämpiämään 175°C. Sekoita puuhaarukalla suuressa kulhossa sokerit ja muna. Lisää joukkoon kesäkurpitsa, öljy sekä siemenet ja karpalot (pähkinät ja muut kuivatut hedelmät käyvät myös). Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne sitten taikinaan. Sotke tasaiseksi. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista n. 20 minuuttia, kunnes ne ovat sisältä kypsiä (testaa puutikulla!). Popsi aamiaiseksi tai vaikkapa iltateen seurana.
I've been meaning to try out greens in baking so I made some zucchini muffins the other day. I used this recipe but I substituted some of the flour with spelt and threw in sunflower seeds and linseeds. Yum!
-ioanna-
Muistatteko vielä aapisen S-aukeaman? Siinä oli syksy, sieni, siili ja sade. Sen paremmin en osaa näitä sadepäiviä kuvata. Ne tuntuvat aivan aapisen S-aukeamalta.
Kaikki näyttää kauniimmalta sateessa. Jopa rumat rähjäiset ysäriautot ja pihojen nurkissa alakuloisina kyhjöttävät pallogrillit. Näyttää siltä, että ne olisi juuri maalattu paikoilleen ja värit olisivat alkamaisillaan levitä.
Maassa on keltaisia lehtiä siellä täällä, kuin ne olisi ravisteltu kaduille suuresta sirottimesta. Jossain jo punertaa. En malta odottaa kirkuvia villiviinejä.
Pidän syksystä kovasti. Tykkään villasukista ja saappaista, kanttarellisopasta ja omenapiiraasta, luonnon väreistä ja pimeistä illoista. Mutta onhan se katkeransuloista, kun kulman takana vaanii synkkä, pimeä ja kylmä, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Mutta ei ajatella sitä vielä. Hypitään hetki lätäköissä.
It's been raining a lot lately. In the rain everything looks freshly painted and vibrant. I do like autumn; the woolly socks, rain boots, mushroom soup, apple pie, colourful leaves and dark nights. But it is bittersweet, because next up is darkness, gloom and cold, the type that seem neverending. But let's not think about that just yet. Let's take a moment to jump in puddles first.
Ulla-tätini kutsui minut Wäinö Aaltosen museon Kui? IX Tekstiilitaiteen triennaalin avajaisiin, sillä esillä on myös yksi hänen työnsä. Yhteensä näyttelyyn osallistui 46 suomalaista tekstiilitaiteilijaa hyvinkin erilaisilla teoksilla. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Pelkäsin astuvani huovutuksen alttarille.
Upeita sävyjä silkillä – Malek Mazicin teoksen inspiraationa olivat kukat.
Pauliina Turakka-Purhonen valmistaa ihmishahamoja taidokkaasti tekstiilistä.
Mutta mitä vielä! Työ kerrallaan näyttely yllätti minut oivalluksilla. Materiaalit ja tekniikat olivat tässä näyttelyssä todella herkullisia. Miten hienovaraisia nyansseja langalla saakaan aikaiseksi! Tikki tuolla, lanka täällä. Ja miten taidokkaasti eri materiaaleja onkaan osattu käsitellä!
Pikkuruinen osa Ulla Sinkkosen teoksesta Lakanalta lakanalle. Kokonaisuus on valtavan hieno!
Kaija Kiurun pylväät olivat kokoelman näyttävimpiä teoksia.
Kuvat ovat maistiaisia teoksista ja näyttelystä – kokonaisuuksia varten täytyy sinun vierailla museossa. Mutta usko pois: Kui? on todellakin käynnin arvoinen! Se yllättää, naurattaa, kiinnostaa, ihmetyttää, ärsyttää, inspiroi ja viehättää. Joten kaivapa kalenterisi heti paikalla esille ja varaa sille hetki. Näyttely on avoinna 25.11. saakka.
Susanna Autio muuttaa rikkoutuneiden posliiniesineiden merkityksiä kankaalla ja langalla.
Silja Puranen maalasi Sirkusprinsessa-teoksensa matolle!
I went to the Wäinö Aaltonen Museum of Art this week to the opening of Wha'? IX Textile Triennal. My aunt invited me along because she was one of the 46 artists featured in the exhibit (Go auntie Ulla!). It's such a great display! It was amazing to see how skillfully these elaborate pieces had been crafted and how much could be done in so many different ways with a wide range of materials. Just a stich there and some string here and it made all the difference. These pictures are just small samples, you'll have to go to the museum to enjoy pieces in their entirety. Get ready to be surprised, astounded, amazed, entertained, annoyed and bemused. Wha'? is open until November 25th so jot it down in your calendar right away!
Olen aloittanut urheilun! Jo kaksi viikkoa olen rehkinyt kuin mikäkin! Käyn Pace-tunneilla riehumassa, mutta toisessa valitsemassani lajissa olen harvinaisen huono. Ja ensimmäisen kerran oma huonouteni ei lannista minua yhtään. Päinvastoin, se saa minut harrastamaan entistä ahkerammin, jotta minusta voisi tulla edes vähän parempi.
Kyseessä on jooga. Olin ennen hyvinkin skeptinen joogan suhteen, sillä joskus muinoin ollessani yhdellä joogatunnilla eräässä kuntokeskuksessa koin lajin vain todella tylsäksi. Makoilimme patjoilla ja nainen puhui niin hitaasti, että luulin hänen nukahtavan sanojen välillä. Ja minä sitten tunnin lopuksi vetelin jo sikeitä, enkä mennyt sinne sen koommin.
Mutta nyt on aivan eri ääni kellossa! Joogamaikkani on rauhallinen, mutta selkeä. Liikkeet tuntuvat luissa ja ytimissä vaikka ne ovatkin hitaita ja tehdään hengityksen tahdittamina. Aina melkein kuolen, tärisen lähes jokaisessa asennossa, taipumattomuudestani puhumattakaan. Mutta kun lähden puolentoista tunnin jälkeen kotiin, on oloni ihana. Pidän myös siitä, että kaiken rehkimisen jälkeen voin rauhoittua ja keskittyä vain itseeni. Tunnilla ei kuitenkaan mennä joogan filosofisiin asioihin, sillä niitä en kaipaa.
Ensimmäisen joogatuntini jälkeen silmäluomeni turposivat niin, että en melkein saanut niitä auki. Juoksentelin joogaopettajan perässä ja hänkin ihmetteli asiaa. Jotain vallan ihmeellistä siis tapahtui kehossani ja se on aina mielestäni harvinaisen mielenkiintoista. Toisella kerralla ei enää samaa turpoamista tapahtunut, mikä on kyllä ihan mukavaa. Olisi ikävää aloittaa jokainen viikonloppu turvonneena kuin pullataikina.
Tänään uskallauduin eri joogatunnille kuin yleensä. Ja taas vähän kuolin! Mahtavaa! Kohta yllän sormilla jo varpaisiin asti!
-annu-
Ps. Ja missäkö sitä mahtijoogaa oikein harrastan? Spartan Sport Centerissä! Samaisessa paikassa on paljon kamppailutunteja ja muun muassa jättimäisten renkaitten vetoa, joita mäiskitään rautatangoilla. Naisten suosikkilaji kuulemma. Hmm.
I have taken up yoga. It is very difficult and I am very bad at it, but I love it! It is hard, I feel like dying, but after the class I feel wonderful.It gives good balance to my life, I can relax and not worry for a while. I can honestly recommend it to everybody!
Syyskuu saapui sateineen ja tuiskuineen. Kuukausi oli vaikea ja hiukan lannistava, mutta siitä selvittiin. Se muistutti, ettei elämä aina voi olla juhannusruusuilla tanssimista ja että oikeastaan sekin on ihan hyvä. Tässä ne parhaat hetket:
Vietin ensimmäisiä rapujuhliani syyskuussa Cindyllä. Rakastan ihan kaikenlaisia rapuja, joten kummallista, etten ole aiemmin kuokkinut saksikäsien kunniaksi järjestettyjä kemuja. Ilta oli niin hauska, että jatkossa koetan ravustella ihan joka vuosi. Oli tervetullutta vaihtelua syödä käsin ja nähdä niin kovasti vaivaa ruokansa eteen. Ja muutaman paukun jälkeen helan gårkin sujui. Skål!
Suosikkiradio-ohjelmani, The Chris Moyles Show, päättyi. Olen viettänyt ohjelman juontajien parissa toistakymmentä tuntia viikossa monen vuoden ajan, joten tuntuu siltä, kuin olisin menettänyt monta rakasta ystävää kerralla. Arkeen tuli särö. Itkin. Harmittaa vielä pitkään.
Wes Anderson on yksi lempiohjaajistani. Olin odottanut uutuutta jo pitkään ja kironnut Finnkinon helvetin alimpaan luolaan, kun he vastasivat tiedusteluihini, ettei raina tule Suomessa teattereihin laisinkaan. Onneksi palautteen kirjoitti joku tietämätön harjoittelija tms., sillä Moonrise Kingdomsaapui syyskuussa. Ja se oli ihana. Kaunis ja lakoninen ja nostalginen ja rehellinen ja angstinen ja ihana.
Timo Lassy Band esiintyi loppukuusta Monkissa. Ihan uskomatonta! Miten ne sormet voivatkin liikkua noin nopeasti? Aika ajoin muusikot näyttivät itsekin hämmästyneeltä, kuin kädet olisivat liikkuneet taianomaisesti omia aikojaan. Vau.
Syyskuussa sunnuntai näytti voimansa. Ennen se ahdisti, mutta nyt sunnuntai on viikon paras päivä. Se on ensinnäkin yleensä vapaapäivä ja sunnuntaina on lupa olla rauhassa, levätä ja laiskotella niin halutessaan. Mutta sunnuntaisin voi tehdäkin paljon: menää kirpparille, käydä leffassa (tai sirkuksessa), kyläillä, vierailla museossa tai mennä pitkälle kävelylle. Ja sunnuntaisin ehtii leipoa ja laittaa ruokaa. Sekin on mukavaa. Vaalikaa sunnuntaita!
September was difficult and a bit discouraging, but life can't always be sunshine, right? Nevertheles, it had it's monets: I attended a cray fish party (yum!), cried when my favourite radio show The Chris Moyles Show ended (snif!), went to see Moonrise Kingdom (I heart Wes Anderson!), enjoyed some jazz courtesy of Timo Lassy Band (wow!) and learned to love Sundays (day off, permition to be lazy yet time to do all sorts of things!).
-ioanna-
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
