Muistatteko vielä aapisen S-aukeaman? Siinä oli syksy, sieni, siili ja sade. Sen paremmin en osaa näitä sadepäiviä kuvata. Ne tuntuvat aivan aapisen S-aukeamalta.
Kaikki näyttää kauniimmalta sateessa. Jopa rumat rähjäiset ysäriautot ja pihojen nurkissa alakuloisina kyhjöttävät pallogrillit. Näyttää siltä, että ne olisi juuri maalattu paikoilleen ja värit olisivat alkamaisillaan levitä.
Maassa on keltaisia lehtiä siellä täällä, kuin ne olisi ravisteltu kaduille suuresta sirottimesta. Jossain jo punertaa. En malta odottaa kirkuvia villiviinejä.
Pidän syksystä kovasti. Tykkään villasukista ja saappaista, kanttarellisopasta ja omenapiiraasta, luonnon väreistä ja pimeistä illoista. Mutta onhan se katkeransuloista, kun kulman takana vaanii synkkä, pimeä ja kylmä, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Mutta ei ajatella sitä vielä. Hypitään hetki lätäköissä.
It's been raining a lot lately. In the rain everything looks freshly painted and vibrant. I do like autumn; the woolly socks, rain boots, mushroom soup, apple pie, colourful leaves and dark nights. But it is bittersweet, because next up is darkness, gloom and cold, the type that seem neverending. But let's not think about that just yet. Let's take a moment to jump in puddles first.
-ioanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti