Hei, horo!

Otin auton alleni, koirani ja äitini kyytiin ja hurautin Pohjanmaalle. Ja siellä sinne, mistä äitini on kotoisin ja missä olen lapsuuteni kesät viettänyt: Teuvalle, Horonkylään. Kyllä, luit oikein.Täällä on kaiketi asustellut joku hyvin kyseenalainen henkilö, mutta kukaan ei myönnä tietävänsä nimen alkuperää tai koskaan edes kuulleensa mitään ounasteluja siitä.

Odotin Horonkylän jälleennäkemistä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla hieman ahdisti. Koska mikään ei olisi kuitenkaan niin kuin ennen, tietenkään. Ihmiset vanhenevat ja kuolevat, talot tyhjenevät ja pellot heiluttavat tuulessa viljan sijaan rikkaruohoja ja kukkia.

Perille päästyämme talsin hartain ilmein hiekkatietä, joka sekin oli mielestäni muuttunut. Se oli kapeampi ja paljon kivikkoisempi kuin ennen. Puutkin olivat suurempia. Aika jännäähän se on todeta, että puiden kasvu ei pysähdy kymmeneksi vuodeksi, jotka olen ollut poissa. Tuijotin sukulaistalon pihaa, joka rehotti villinä ja autiona. Sukulaisilleni talo on tosin kuulunut enää parikymmentä vuotta sitten ja sen jälkeen siinä on asustanut jos jonkinlaista ihmistä, mutta silti. Einarin piha! Mitähän Einari sanoisi! Keinukin jätetty pihaan talveksi! Ja mikäs tuo on, pullonkorkki! Päivittelin harvinaisen keski-ikäisesti.
Mutta päälleen pitää antaa aina yksi yö aikaa päästä suurimman muutoskammoamisen yli. Joten nukuin ja aamulla kaikki olikin jo paremmin.

Kun kävelin pitkin poikin kyläteitä, huomasin kuinka moni taloista oli hoidettu ja asutettukin. Itse asiassa kaiketi vain se sukulaisilleni muinoin kuulunut mökki oli ainoa villi ja asumaton. Muut talot ovat selvästi kesämökkikuosissa tai asutettuna läpi vuoden. Ja Horonkylässä on oma kauppa! Se, missä kävin jo lapsena! Hurraa! Ja äitini serkkujen talot ovat kuten ennenkin, somia ja hyvin pidettyjä.

Pohjanmaa on ollut minulle aina tämä pieni kylä. Paikka, missä voi piipahtaa naapuriin kylään ennalta ilmoittamatta. Missä ollaan vieraanvaraisia, mutkattomia, ei hätiköidä, mutta sanotaan suoraan, jos niikseen tulee. Kaupassakin on mukavan raukea tahti. Mutta autoilla ajetaan kuin viimeistä päivää. Olen jäädä jalkoihin, kun hissuttelen hiekkatietä eteenpäin.

Kedon keinu.

Nämä söin minä, minua söivät hyttyset.

Huulipunissani aamukahvilla. Suoristusrauta jäi, etutukka kuin ponilla.

Yksi asia oli tyystin jäänyt pois mielestä: täällä on paljon hyttysiä! Kokonainen armeija hyökkäsi kimppuuni välittömästi. Äitini selitti, että hyttyset pitävät pitkien ihmisten verestä. Mistä lienee teoriansa tempaissut, mutta hyvähän sitä on huudella puolentoista metrin korkeudelta.

Päätin, että tämän ja seuraavan käyntikerran välissä ei saa olla niin pitkää väliä kuin aiemmin. Muutenhan joudun taas samaan kauhistelukierteeseen ja yksi hyvä Horo-päivä valuu aivan hukkaan. Siis, Horonkyläni! Tulen pian takaisin!

Hyttysiä!!

I travelled with my mother to the countryside, where she is from. It is called Teuva, Horonkylä. Name means ho's village. Hmm, why that kind of name and where it is from?! Funny thing, indeed.
I used to spend my summerholidays in Horonkylä when I was a child. It was great to come to see all the old places, but also little bit sad. Everything has changed, of course. I had to take a little time to get to used to Horonkylä again. And I also decided that I have to come here more often. Then the place won't change so much and I am able to relax from the very first minute!

-annu-

Kotitekoiset suolakurkut

Rakastan suolakurkkuja, mutta jostain syystä unohdan aina ostaa niitä kotiin. Viikonloppuna suolakurkkuhimo iski jälleen. Koska kaupan tädit ja sedät kirmasivat kaikki niityillä tekemässä taikoja tai tanssimassa juhannussalon ympäri, ei auttanut kun ryhtyä itse säilömään. Onneksi suolakurkkuset eivät vaadi kummoisia aineita ja itse valmistukseen menee vaivaiset viisi minuuttia jos sitäkään. Hankalinta on jaksaa odottaa seuraavaan päivään, että kurkut ovat maustuneet. Huomasinkin poikkeavani vähän väliä kurkkaamassa jääkaappiin, miten pikkukurkkuseni voivat. Toivottavasti ensi vuonna saan viettää juhannusta flunssatta niin keksin suolakurkkupaapomista parempaa tekemistä.

Suolakurkut, 1 pieni purkillinen
(ohje täältä)

2 avomaankurkkua
kokonaisia maustepippureita

tilliä

1,25 dl vettä
1,25 dl etikkaa (itse käytin omenaviinietikkaa)
1 tl suolaa
0,5 rkl sokeria

Viipaloi kurkut ja tunge ne purkkiin maustepippurien ja tillin kera. Sekoita muut aineet keskenään, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Kaada neste purkkiin. Avot! Anna maustua ainakin yön yli jääkaapissa. Mitä pidempän kurkut säilyvät, sitä pehmeämpiä ja mausteisempia niistä tulee.

I love pickles! For some reason I just always forget to buy them. Luckily, they only require a few ingredients and are super easy to make! I used this recipe to make mine, try it out!


-ioanna-

Kotijuhannus

Vietin juhannusta tänä vuonna kotoisissa maisemissa Turussa, pääosin kotisohvalla. Perjantaina pidimme juhannuksen brunssipiknikin Turun Linnan puistossa. Söimme liikaa ja vertailimme ähkyjä auringossa köllien. Taisin nauttia kesästa kunnolla ensimmäistä kertaa. Illalla piipahdimme tuttujen juhannuksenvietossa, harjoittelin ajelua pitkästä aikaa Turku Hallin parkkipaikalla ja lopulta pakenin jokilaivalle arvostamaan humppaa, kun Kreikka–Saksa-peli alkoi tuntua henkiseltä väkivallalta.

Lauantaina heräsin kurkku torvonneena ja pää täynnä räkää, joten mökkireissut ja Katariinan Miami Vice -teemabileet vaihtuivat sohvaan. Ja niin se juhannus hujahti 30 Rock:in, Muuttuvan labyrintin, kotitekoisten suolakurkkujen, Hunger Games:in, tyynysodan, jalkapallon, manikyyrin, kirjahyllyn järjestelyn, pancake-aamiaisen, pyykkäyksen, päikkäreiden ja siivoilun parissa. Pääsin testaamaan useita herkkuja, kuten minttulimonadia, juustokakkumansikoita ja suolakurkkuja. Reseptejä seuraa varmasti lähiaikoina. Tältä se nyt kuitenkin näytti:

I celebrated Midsummer mostly in a flu at home this year watching football and 30 Rock, making pancake breakfast and pickles, pillow fighting and playing Amazing Labyrinth, cleaning the house and organizing my bookshelf, enjoying picnic brunch at the Turku Castle park and fruit salad for breakfast, reading Hunger Games and magazines, and just plain chilling. It was relaxing but I'd love to get rid of this flu soon...

-ioanna-

Äidin kumppareissa

Hyr, viluttaa.
Viime kesänä, kun helle lelli autuaasti monta kuukautta, vihasin sitä sydämeni pohjasta. Ehkä siksi, koska kaikki päivät aamuvarhaisesta iltamyöhään vietin kahvilani kuumassa keittiössä ja tiskin takana. Kesä oli minulle vain hikeä ja kalpeaa ihoa ja ainaista työn paiskimista. Töitä piisasi toki syksyllä ja talvella ja keväälläkin, mutta kesällä kaikki ne ihanasti ruskettuneet ihmiset viettivät lomiaan ja tulivat raukeina brunssille. Ja me olimme katkeria.

Ei minua viluinen kesä haittane. Tai edes sadepäivät. Olen onnellinen, kun saan nauttia tästä vuodenajasta, pysähtyä toviksi silloin tällöin. Tänäänkin, kun sade oli juuri lakannut, laitoin jalkaani äidin kumpparit (olen Nokialla pikavisiitillä), lompsin pullan ja kahvin kanssa takapihalle ja tuijottelin menemään. Vihreää, värejä, raikkautta ja aivan hurjasti lintuja! Takapihaltamme löytyy puu, missä on neljä (kyllä, neljä) linnunpönttöä. Sen puun lisäksi pönttöjä on myös muissa puissa ja räystään alla ja etupihalla pajun kätkössä ja ties missä. Kirjosiepon poikaset huusivat vaativasti lähimmästä pöntöstä ja emo lensi pihan poikki milloin mikäkin muona suussa. Vaativaa jälkikasvua.

Kahvia ja pullaa!

Vilja vihreällä.

Aurinko on armas.

Sitä kun lapsena tottui suureen pihaan ja takapihan portista avautuvaan metsäkaistaleeseen, on hankala sopeutua pihattomaan elämään enää koskaan. Tai ehkä olen vain liian hankala, mutta niin se vain nyt on. Portsassa meillä toki on yhteispiha muiden puutaloasukkaiden kanssa, mutta olisi ihanaa, jos minulla olisi oma plänttini. Onneksi lähellä kotiamme on kuitenkin Turun Linnan puisto, mikä on lempipaikkani. Siellä on lääniä levittäytyä pitkäkseen ilman, että joku ventovieras urpo tulee viltin viereen syömään eväitään.

Aidan takaa aukeaa metsäkaistale. Siellä olivat majat ja leikit.

Maailman piskuisin etana.

Kunhan kypsytte, niin olen teitä noukkimassa.

Kesäotsis!

Neljän pöntön puu.

Toivoisin muutamaa hellepäivää, jotta pääsisin Ruissaloon ja mereen uimaan. Mutta mikä kiire tässä on. Ehtiihän sitä heinäkuussa tai elokuussakin. Satoi tai paistoi, ihanaa silti! Kesä!

-annu-

Last summer was awful. We were working all the time in our café and we weren't able to enjoy any lovely summerdays. But now it is different. I have time to relax and just hang around. I don't mind whether it rains or shines. Finnish summer is always beautiful, lots of colours, lots of light. 
I was sitting in my parent's backyard with a cup of coffee and a bun. It had just stopped raining so everything was wet, the air was very fresh. I really enjoyed that moment. Didn't even care that it was little bit cold. Summer, after a long time I am in love with you! Hope you all have time to love it too! Kisses!
-annu-

Sadepäivän puolukka-kookosmuffinssit

Täällä Turussa on satanut eilisillasta lähtien. Kun tulin töistä kotiin asetuin makuulle sohvalle kullan kanssa katsomaan Avaraa luontoa. En muista koska olisin viimeksi ollut niin ihmeissäni näkemästäni! Sadepisaroiden ropistessa ikkunaan fiilistelimme sammakoita, liskoja, rupikonnia ja käärmeitä (tai minä kauhistelin noita viimeisempiä, mutta kuitenkin). Vaikka ohjelma oli jännittävä (Kuinka nuijapäille oikein käy? Kuoleeko puhveli? Selviääkö pikkuruinen sammakko suuresta pudotuksesta?) Jarmo Heikkisen tuttu ja rauhallinen ääni johdatteli meidät kotoisaan ja pehmeään sunnuntaitunnelmaan jo lauantaina.

Koska lauantai-ilta tuli vietettyä löhöillen, päätin sunnuntaina pistää hösseliksi. Sade ja sunnuntai suorastaan vaativat vispilään tarttumista, joten nappasin hyllystä Leila Lindholmin leivontakirjan Pala kakkua – ja paljon muuta ja aloin mittailla aineksia muffinssitaikinaa varten. Tuo Leilan kirja on paras omistamani leivontakirja. Ohjeet ovat yksinkertaisia ja selkeitä ja perusohjeesta on monta variaatiota. Kirjoissa on myös kiinnittetty erityishuomiota ulkoasuun: kuvat ovat herkullisia ja taitto todella tyylikäs.

Mutta takaisin niihin muffinsseihin. Käytin pohjana Leilan perusohjetta, mutta korvasin osan vehnäjauhoista kaurahiutaleilla ja ruisjauhoilla. Maustoin taikinani pellavan siemenillä, puolukoilla ja kookoshiutaleilla, mutta näihin voi oikeastan laittaa mitä hyvänsä. Ai että oli muuten hyvää taikinaa!

Puolukka-kookosmuffinssit (12 suurta)

100 g voita

2 dl maitoa

1 pestyn luomusitruunan raastettu kuori

2 munaa

1,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1 dl ruisjauhoja

2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 rkl pellavan siemeniä

2 dl puolukoita

0,5 dl kookoshiutaleita

Sulata voi ja sekoita joukkoon maito ja sitruunankuoriraaste. Vaahdota kananmunat ja sokerit kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon haalea neste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne taikinaan. Mittaa mukaan marjat, siemenet ja kookos ja sekoita ne kevyesti taikinaan. Asettele muffinssivuoat muffinssipellille ja kaada kupit 3/4 täyteen taikinaa. Voit ripotella myös kookoshiutaleita taikinan päälle koristeeksi (itse hoksasin liian myöhään heittäneeni kaikki omani taikinaan). Paista pieniä muffinsseja 10–15 min 200°C ja suuria n. 20 min 175 °C. Ja ei kun iltapäiväkahvia keittelemään...

It's been rainy and gray here all weekend so I decided to bake! The recipe is from Leila Lindholm's book A Piece of Cake, but I changed it around a bit and used lingon berries, flaxseeds and shredded coconut. They turned out really yummy!

You'll need: 100g unsalted butter, 2 dl milk, zest of 1 organic lemon, 2 eggs, 1,5 dl caster sugar, 1 teaspoon vanilla sugar, 2 dl plain flour, 1 dl oats, 1 dl rye flour, 2 teaspoons baking powder, 1 pinch of salt, 2 tbsp flaxseeds, 2 dl lingonberries, 0,5 dl shredded coconut.

Melt the butter and mix in the milk and lemon zest. Beat together the eggs, sugar and vanilla sugar until pale and fluffy, blend with the cooled butter mixture. In a separate bowl mix together the flours, oats and baking powder. Carefully blend the mixture into the dough. Carefully blend in the berries, coconut and flaxseeds. Place paper cases into a muffin tin, measure each case 3/4 full with dough. For small muffins bake 10–15 min in 200°C, for larger ones 20 min in 175°C. Enjoy!

-ioanna-