Hei, horo!

Otin auton alleni, koirani ja äitini kyytiin ja hurautin Pohjanmaalle. Ja siellä sinne, mistä äitini on kotoisin ja missä olen lapsuuteni kesät viettänyt: Teuvalle, Horonkylään. Kyllä, luit oikein.Täällä on kaiketi asustellut joku hyvin kyseenalainen henkilö, mutta kukaan ei myönnä tietävänsä nimen alkuperää tai koskaan edes kuulleensa mitään ounasteluja siitä.

Odotin Horonkylän jälleennäkemistä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla hieman ahdisti. Koska mikään ei olisi kuitenkaan niin kuin ennen, tietenkään. Ihmiset vanhenevat ja kuolevat, talot tyhjenevät ja pellot heiluttavat tuulessa viljan sijaan rikkaruohoja ja kukkia.

Perille päästyämme talsin hartain ilmein hiekkatietä, joka sekin oli mielestäni muuttunut. Se oli kapeampi ja paljon kivikkoisempi kuin ennen. Puutkin olivat suurempia. Aika jännäähän se on todeta, että puiden kasvu ei pysähdy kymmeneksi vuodeksi, jotka olen ollut poissa. Tuijotin sukulaistalon pihaa, joka rehotti villinä ja autiona. Sukulaisilleni talo on tosin kuulunut enää parikymmentä vuotta sitten ja sen jälkeen siinä on asustanut jos jonkinlaista ihmistä, mutta silti. Einarin piha! Mitähän Einari sanoisi! Keinukin jätetty pihaan talveksi! Ja mikäs tuo on, pullonkorkki! Päivittelin harvinaisen keski-ikäisesti.
Mutta päälleen pitää antaa aina yksi yö aikaa päästä suurimman muutoskammoamisen yli. Joten nukuin ja aamulla kaikki olikin jo paremmin.

Kun kävelin pitkin poikin kyläteitä, huomasin kuinka moni taloista oli hoidettu ja asutettukin. Itse asiassa kaiketi vain se sukulaisilleni muinoin kuulunut mökki oli ainoa villi ja asumaton. Muut talot ovat selvästi kesämökkikuosissa tai asutettuna läpi vuoden. Ja Horonkylässä on oma kauppa! Se, missä kävin jo lapsena! Hurraa! Ja äitini serkkujen talot ovat kuten ennenkin, somia ja hyvin pidettyjä.

Pohjanmaa on ollut minulle aina tämä pieni kylä. Paikka, missä voi piipahtaa naapuriin kylään ennalta ilmoittamatta. Missä ollaan vieraanvaraisia, mutkattomia, ei hätiköidä, mutta sanotaan suoraan, jos niikseen tulee. Kaupassakin on mukavan raukea tahti. Mutta autoilla ajetaan kuin viimeistä päivää. Olen jäädä jalkoihin, kun hissuttelen hiekkatietä eteenpäin.

Kedon keinu.

Nämä söin minä, minua söivät hyttyset.

Huulipunissani aamukahvilla. Suoristusrauta jäi, etutukka kuin ponilla.

Yksi asia oli tyystin jäänyt pois mielestä: täällä on paljon hyttysiä! Kokonainen armeija hyökkäsi kimppuuni välittömästi. Äitini selitti, että hyttyset pitävät pitkien ihmisten verestä. Mistä lienee teoriansa tempaissut, mutta hyvähän sitä on huudella puolentoista metrin korkeudelta.

Päätin, että tämän ja seuraavan käyntikerran välissä ei saa olla niin pitkää väliä kuin aiemmin. Muutenhan joudun taas samaan kauhistelukierteeseen ja yksi hyvä Horo-päivä valuu aivan hukkaan. Siis, Horonkyläni! Tulen pian takaisin!

Hyttysiä!!

I travelled with my mother to the countryside, where she is from. It is called Teuva, Horonkylä. Name means ho's village. Hmm, why that kind of name and where it is from?! Funny thing, indeed.
I used to spend my summerholidays in Horonkylä when I was a child. It was great to come to see all the old places, but also little bit sad. Everything has changed, of course. I had to take a little time to get to used to Horonkylä again. And I also decided that I have to come here more often. Then the place won't change so much and I am able to relax from the very first minute!

-annu-