keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kuutti Lavosen taidokkaat vedot

Jofel (2012) kuva / photo
Lauantaina käyskentelin laiskasti Wäinö Aaltosen museon huoneista toisiin. Katselin Kuutti Lavosen ensemble│yhdessä -näyttelyn kasvoja, kallistin opitusti päätäni, hiivin ihan lähelle taulua tutkimaan vahakynän jälkeä ja harpoin askelia kauemmaksi hahmottaakseni kokonaisuuksia.

Lavosen kasvoja oli ilo tuijotella. Olipa naama herkkä ja kaunis tai ronski ja ruma, muotokuvat oli rakennettu niin satumanvaraisesti ja toisaalta niin harkitusti, että jopa teokset joista en erityisesti pitänyt kiehtoivat minua.

Ihastuin Lavosen viivoihin. Viehätyin niistä tärisevin käsin vedetyistä ohkasista nauhoista ja hullaannuin paksuista törkeistä siveltimenjäljistä. Miten yksi viiva saattoikaan tehdä teoksesta kokonaisen, vaikka se olisi jossain nurkassa eikä edes liittynyt kuvatun kasvon muotoihin? Nerokasta.

Jo toisen taulun kohdalla aloin kaivata piirtämistä, maalaamista ja sotkemista; jonkin luomista ilman minkäänlaista käyttötarkoitusta. Ja siitäkin, innostumisesta, kai taiteessa on kyse. Joten mene museoon! Mutta jos tahdot ihastella Lavosen suttuisia naamoja, kiirehdi – näyttely on avoinna 24.2. saakka.

Parisiana (2012) kuva / photo
I went to see Kuuti Lavonen's exhibition ensemble│yhdessä at the Wäinö Aaltonen Museum and felt thoroughly inspired by his cavalcade of thin, fat, messy, controlled, random and calculated lines that came together to form faces, some ugly others voulnerable, sad, attractive, expressive or empty. It really made me want to to draw, paint, create something with no practical use. To just let my hands make something intuitively. And that hasn't happened in a long time. How refreshing! So go look at lines and faces but hurry, the exhibition is open until the 27th of February.

-ioanna-

2 kommenttia:

  1. Toi Kuutti on valtavan hyvä. Itekkii tykkään sen töistä ihan kauheesti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Kuutti oli suht uus tuttavuus, mutta erittäin tervetullut! Jospa viikonloppuna ehtisin kokeilla itsekin piirtelyä pitkästä aikaa...
      -i-

      Poista