Pääväri hukassa

 

Tämän värisissä karvoissa vietin lapsuuteni. En ollut se pellavapäisin mukula tienoolla, mutta en kuitenkaan edes ruskeatukkainen. Hieman punervaan häilyvästi taittuva hiekka olisi kai vaikeasti sanottuna lähinnä silloista kuontaloani. Mutta mitä siitä! Olen jo miljoona vuotta vanhempi ja vaikka omaa juurikasvuani näenkin värjäyksien välissä, en oikeastaan tiedä mikä on oman pääni väri nyt.

Mikä mysteeri.

Jossakin vaiheessa (eli teini-iän hennasekoilun jälkeen) innostuin tummasta tukasta ja jäin sille tielle moneksi vuodeksi. Kas näin.

Mutta sitten, vastoin kaikkea uhoamistani siitä, että en koskaan haluaisi olla mitään muuta kuin tumma, lähdin vaalennuksen tielle. Ja voi pojat, se oli pitkä. Koska luonteeseeni kuuluu saada haluamani asia suhteellisen nopeasti, oli vaalennusprosessi lähinnä kidutusta. Mutta parempi kai niin, että ikuisuuden mustassa väriliemessä lillunut pehkoni vaalennettiin hitaasti ja hartaasti, muuten olisin kaiketi näyttänyt kaksikarvaiselta akalta.

Ei enää pikimusta..

Vielä vähän matkaa vaaleaan..

Ja sitten! Vaalea kuontalo! Se oli vihdoin minun!

Mutta kuten meillä täällä länsimaissa on tapana, pitää ongelmia elämäänsä nyhtää tyhjästäkin. Nyt, kun olin vaalea, aloinkin taas kaihota jotakin muuta. Punainen? Takaisin mustaan? Ruskea? Pinkki? Platina?

Miksi sitä ei vain voi olla tovin ihan tyytyväinen? Tai no, olinkin ja olen nytkin, mutta silti. Oi voi.

Olen alkanut muhia ajatusta kaivaa oman tyvikasvuni esiin ja kokeilla sitä kautta linjan. Se olisi ikään kuin paluu lapsuuteen tai johonkin "aitoon" oikeaan. Värjäyskierre loppuisi ja saisin antaa lopullisen tuomioni siitä, että sopiiko Luojan minulle valkkaama väri värkkiini paremmin kuin mikään muu.

Suomalainen hiirenharmaa on alkanut ottaa jalansijaa ja nostaa egoaan. Ja miksi vähätellä sitä moisella nimellä? Ikään kuin se olisi kirottu heti alkuunsa.

Kun pian istun taas kampaajani tuoliin, ehkä uskallan ehdottaa oman värini kaivamista esiin. Tämä on vielä hyvin, hyvin vahva ehkä, sillä en tiedä onko minusta kantamaan jotakin muuta kuin selkeää ja voimakasta väriä. Jännää. Ehkä voisin uskaltaa. Lapsenakin menin tukka tanassa ihan tyytyväisenä.

-annu-

I've been colouring my hair for a long, long time. First I had black hair for about ten years. Then I decided to go blond. But now I'm thinking about finding my own, true hair colour. I don't even know exactly what it's like. Scary and exiting at the same time! Maybe I'll find it out... maybe...