Herkkuja vapun viettoon

Ihan justkohtpian on vappu ja mikä parasta – vappupiknik! Siitä se kesä sitten pikkuhiljaa hiipii ympärillemme. Ja oli kyllä aikakin. Tässä muutamia blogissamme aikaisemmin julkaistuja herkkuja, jotka sopivat mainiosti myös vappuaaton pirskeisiin tai juhlapäivän piknikkattaukseen.

Skumpan kylkeen sopii ihanasti pirskahteleva limonadi...

 ...tai poreileva karpalojuoma (kokeile myös muilla marjoilla!).

Padassa kypsennettävä taikaleipä nousee juhlakuntoon kätevästi yön aikana, joten saat helposti tuoretta limppua brunssipöytään.

Suolaista ja raikasta sormiruokaa? Tarjoile pekoniin käärittyjä parsoja.

Pikkunapsaa vailla? Kokeile paahdettuja kikkejä tai perinteistä popparia!

Venäläiseen pöytään katetaan blinejä...

...ja jenkkivaikutteiseen aamiaispannareita.

Muffinssit ja kuppikakut ovat käytännöllisiä jälkkäreitä puistossakin. Tuunaa makusi mukaan!

(Tässä vielä hiukan terveellisempi versio).

-ioanna-

A few ideas for what to prepare for May Day picnic on Wednesday! 

Perinnereseptejä kello viiden teelle

Etsiessäni loppuvuodesta joululahjoja verkosta, löysin myös vahingossa kaikkea kivaa itselleni (olen todella hyvä hankkimaan itselleni lahjoja!). Yksi näistä aarteista oli australialaisen Frankie-kustantamon reseptikirja Afternoon Tea. Leivontaopuksen 40 klassista kahvileipäohjetta ovat mummoilta ja äideiltä peräisin joten laatu on taattu. Sulokkaista marenkipiiraista, suklaakekseistä ja porkkanakakuista on otettu niin herkullisia kuvia, että makeanhimo täyttyy jo melkein kirjaa selailemalla. Voi söpöyttä!

Ruova Burken "Crunchy pink slice" maistuu kookokselta.

Murphyn perheen jouluperinne: lumipallot

Nadian äidin sitruunainen polentakakku

"Mummy biscuits"-keksit on nimetty tekijän mukaan.

Bettyn kinuskipiiras

When doing my Christmas shopping online last November, I accidentally bought Afternoon Tea by Frankie Press for myself for Christmas. It is a lovely collection of classic sweet treat recipes passed down by several generations. In addition to the actual treats, the pictures are mouthwatering as well. Lovely.

ioanna

Kai zombikin saa rakastaa?

Kuva / Photo

Lauantai-iltana ajauduin Kinopalatsin kasisalin takariviin toivomaan, että zombi pussaisi ihmistä. Näköjään se on ihan mahdollinen skenaario, kun ostaa liput Warm Bodies -elokuvaan.

Kyllä, se on zombi-elokuva. Mutta usko pois – se on myös todella ihastuttava pätkä (kröhöm: IMDB:n keskiarvo 7,3). Tarina on sydämellinen, lämminhenkinen ja tyylilajissaan erityinen, sillä se kerrotaan ruumiin näkökulmasta. Eikä kuolleena kuulkaas ole helppoa. Etenkään silloin, kun ihastuu elävään tyttöihmiseen. Eikä ainakaan, jos tytön isä johtaa taistelua kaltaisiasi vastaan.

Kuva / Photo

Elokuvan juju piilee tuoreessa näkökulmassa ja itseironisessa tyylissä, mutten oikeastaan halua paljastaa elokuvasta liikaa, siltä varalta, että otat neuvoistani vaarin ja todella menet leffaa katsomaan. Sitä paitsi Warm Bodies toimii kuin inside-vitsi: sitä ei oikeastaan voi kuvailla, se pitää vain kokea. Jälkikäteen ulkopuoliselle kerrottuna juttu vaikuttaa vain jotenkin urpolta.

Jos nyt jotain perusteluja elokuvan valitsemiselle kaipaat, mainittakoon käsikirjoittaja-ohjaaja Jonathan Levine (teki myös mainion 50/50-leffan!), pääosa Nicholas Hoult (muistatko pojan elokuvasta Poika?) sekä loistava soundtrack (Bon Iver, Bob Dylan, M83, The National yms.).

Joten kun kaverisi, veljesi tai murusi ehdottaa kepeätä leffailtaa, ehdota sinä tätä feel good -rainaa, joka uppoaa niin kaksi- kuin kolmijalkaisiinkin.

Kuva / Photo

I went to see Warm Bodies and loved it! What a warm-hearted sweet film. No seriously. Go see for yourself!

-ioanna-

Kevät!

 

Vaikka kuljen vielä talvitakissani (pessimisti), pieni toivo keväästä on alkanut lämmittää mieltäni. Ah!

 

On aika kuurata akkunat.

Mutta minä odotan vielä, että puut alkavat vihertää. Mikään ei ole kauniimpi ääni kuin lehtien kahina.

-annu-

Spring is here! The sun is shining and the snow has melted away. I'm still waiting to see the trees full of leaves though. 

Tee ite! Lasin alla vuosi 1970

Kos, tuo 90-luvun paratiisi! 

Tällaiset hienot lasinaluset joutuivat käsittelyyni, sillä minulla ei ole mitään henkilökohtaisia muistoja paikasta nimeltä Kos. Monet ystäväni kävivät siellä lomillaan ollessamme yläasteella. Minä en. Joten, hyvästi Kos-kuvat!

Näin se käy! Sain napsauttamalla auki. Nips naps.

Putiikiltamme löytyi vuoden 1970 Hesari.

Ja Hesari pääsi lasinalusiin! Hienot, eikö?

Terkuin, annu

I found these funny Kos-coasters and a magazine from 1970. I took Kos-pictures out and replaced them with pieces of that magazine. Better, yeah?

Eräässä naantalilaisessa kodissa

Ystäväni Anniina kutsui minut lounaalle uuteen kotiinsa Naantalin puutalokorttelien kätköön. Kaksikerroksinen puutaloasunto oli ollut ostovaiheessa melko kaameassa kunnossa, mutta uudet asukkaat kunnostivat talon näyttävään kuntoon. Lopputulos on ihanan kodikas, yhtä aikaa raikas ja lämmin koti. Ihailin vuoroin valkoisia lattioita, vuoroin kattoparruja. Kun niskaa alko kolottaa tuijottelin hurmaantuneena kakluunia, puuhellaa ja pianoa.

Keväällä jokin alkeellinen pesänrakennusvaihde menee päälle. Tekee mieli vaihtaa kotia tai vähintäänkin sisustusta. Visiitti idyllisessä talossa vain kiihdytti kotoiluintoani. Kotiin tullessani kanavoin sisäisen Innon Markoni ja aloin suunnitella. Oman kodin muodonmuutosta odotellessa kelpaa ihastella näitä naantalilaisia makupaloja.

I visited my friend Anniina's new home in Naantali. It's in an old wooden house, but almost everything's been redone, renovated or restored to original glory. What a beautiful home! I especially loved the white floors, cealing beams, tile stove and piano. Beautifully serene and airy, yet homey. It really put my spring-inspired homemaking mode into full gear.

-ioanna-

Puhdas tie ja rakkauden kaiho

Kuva täältä.

Samalla hetkellä, kun kadut putsataan hiekasta ja paljailla teillä voisi skeitata (jos skeittaisi), rullaluistella (jos rullaluistelisi) tai vain kuljeksia menemään, saapuu syömmeen suuri rakkauspuuska. On syynä sitten suuri harjakone tai puhtaat tiet tai mikä, on tilanne aina sama. Rinnassa liehuu, päässä pyörii. Kevät. Syyttäkäämme kevättä.

Kuva täältä.

Ihastuminen on tunteista ehkä voimakkain. Se vaikuttaa ruokahaluun, ryhtiin, kasvoihin, silmiin, itsetuntoon, uskallukseen, uskomiseen. Sillä on valtava sokeaksi tekevä vaikutus, joka ei ole aina hyväksikään, kuten kaikki varsin hyvin tiedämme. Kukapa meistä ei olisi katsellut ystäväänsä vierestä, joka on korviaan myöten ihastunut johonkin orveloon, jonka kanssa aikoo heti mennä naimisiin ja ottaa maailman suurimman asuntolainan. Toisena kääntöpuolena on se, kun se ihan tavallinen tyyppi muuttuu silmissä maailman komeimmaksi tai kauneimmaksi olennoksi maan päällä.

Kuva täältä.

Kun on parisuhteessa ja se kaikista valloittavin huuma on ohi, tulee kaihottua ihastumistunteen perään. Wc:n ovea ei enää sulje perässään vaan pöntöllä istuu ihan muina naisina ja miehinä toisen silmien alla. Suloinen yökkäri on sullottu vaatekaapin perimpään nurkkaan ja päällä on useimmiten virttyneet kalsongit ja elämän ehtoopuolelle kuuluva t-paita, jota kukaan ei huolisi edes ilmaiseksi.

Kotiin tullessaan alkaa valitusvirsi. Joko tiskivuoroista, laskuista, omista huolista tai jostakin muusta. Arjesta tulee jokapäiväinen rituaali, joka ei hetkauta sisimmässä mitään tunnetta. Taas ne maailman rumimmat, mutta mukavimmat, kollegehousut jalkaan ja sohvalle rötköttämään. Yhteinen ilta kuluu tv-ruudun ääressä tai molempien tuijottaessa omaa tietokoneen ruutuaan. 

Kuva täältä.

Mistä sitä sitten vetelisi uutta kiihkoa esiin, kun toisen naama on niin tuttu, että sen muistaa paremmin kuin omansa?

Pitää ottaa kovat aseet käyttöön!

Aina toisinaan kannattaa muistaa olla kaunis kotonakin, ihan vain sitä siippaansa ajatellen. Jos pitsihepene on kamalan epämukava päällä, voi marssia kauppaan ja ostaa kauniin, mutta mukavan kotivaatteen. Sellaisia ON olemassa. En nyt tarkoita, että itsestään pitäisi tehdä muovinen ja pinnallinen voittopokaali. Peräänkuulutan vain sitä, että toisen takia voisi hieman laittautua. Onko se naista alentavaa? Ei mielestäni. Itse odotan mieheltäni samaa, että ei kulkisi (aina) reikäisissä kalsareissa.

Kannattaa miettiä milloin ja millaisissa tilanteissa parisuhteessa on ollut kaikista hauskinta. Meillä se on ollut yleensä matkalla. Mutta matkustus on nyt pannassa rahatilanteen vuoksi. Nautimme siitä, kun menemme lempiravintolaamme syömään. Se vielä onnistuu rahallisesti. Hauskaa on keikoillakin, ehkä joku ilta kuuntelemaan siis musiikkia?

Toisinaan pelkästään se, että tekee kotona hyvää ruokaa ja kysyy toiseltä mitä kuuluu, on jo tarpeeksi ihanaa herättämään ihastusta.

Huomenna minä siivoan kodin. Ylihuomenna kokkaan ja istutan mieheni pöydän ääreen ja kyselen kuulumisia.

Mutta tänään siirrän hitusen rahaa säästötilille. Jonakin päivänä meillä on sen verran rahaa tallessa, että pääsemme matkalle. Se on ihana ajatus.

-annu-

ps. Tosirakkautta on katsoa toista niissä virttyeissä vetimissäkin. Älä siis heitä lempipökiä romukoppaan uusien, kauniiden tieltä. Ja minä jätän edelleen wc:n oven auki, kaiken uhalla. Ei nyt ihan liian siirappiseksi kannata muuttua vaikka toisinaan imelöisikin menemään. 

Kuva täältä.

If your relationship is boring, you have to make it more exiting! If you feel pretty, you usually look like it too. So spend some time front of mirrow. It doesn´t make you shallow. Cook for your loved one, ask how he/she is doing, listen. And if you have money, travel together. It is the best things we have done together with my husband.

Sadepäivän turvapaita

Ulkona sataa vettä. Pisarat putsaavat katuja pölystä ja sulattavat likaisia lumikasoja. Kotoisa ropina asettaa rauhallisen tunnelman. Se muistuttaa lapsuuden sadepäivän leikestä, kun rakennettiin sohvatyynyistä majoja, esitettiin varjoteatteria ja piirrettiin jännittäviä maailmoja lattialla lojuten kuuntelukasettien kertoessa Kalle Blomqvistin seikkailuista.

Sellaisena päivänä sopii vetää ylleen pehmeä, mukava ja sopivan pöhkö neule. Semmoinen, johon on kudottu vaikkapa sinertävä satuhevonen, jonka hihat on koristeltu palleroilla ja selkämys kruunattu, noh, kruunulla.

Kaiken maailman säihkyturvat jäävät uljaan ratsuni seurassa ihan kakkosiksi. 

Pallerot hihoissa, kruunu selässä.

It's raining today. The pitter patter of rain drops reminds me of those cosy indoor days as a kid, when we'd build a fort out of sofa cushions or perform shadow hand puppet theatre. Days like these call for a soft, comfy and somewhat silly jumper, say something with a bluish horse.

-ioanna-

Tirkistelin lapsuuteeni

En tiedä, mitä tässä juhlitaan, mutta ainakin olen pukeutunut juhlavasti.

Vietimme veljeni kanssa pääsiäistä vanhempiemme luona. Sunnuntaina isä kurotti kätensä puuarkkumme syövereihin 80-luvulle saakka ja nosti sieltä 15-kiloisen videokameran sekä kasan kuvanauhoja. Asetuimme vieri viereen sohvalle ja odotimme jännityksellä, mitä nauhoista paljastuu.

Ensimmäisessä nauhassa veljeni on kolme ja hän laulaa kameralle. Ensireaktioni on ihmetys: "Tuoltako sä kuulostit?". En tiedä mitä odotin. Örisevä ääni taaperolla olisi sekin varmasti hämmentänyt, mutta sellaiselthan veljeni kuulostaa. Nykyään. Kesti jonkin aikaa uskoa, että se todella oli hänen äänensä eikä huonon dubbauksen tulosta.

Äiti järkkäsi melkoiset synttärit!

Isi hoiti onginnan mm. ilmastointiteipin avulla. Meillä sitä tosin kutsuttiin roudarinteipiksi.

Seuraavalla kasetilla oli perheemme ensimmäiset kotivideot eli ne, missä isä testaa zoomia ja minä 6 v. esitän jotain popbiisiä tanssikuvioneen rusetit hiuksissa liehuen (kameran edessähän kuuluu esiintyä). Sitten jokellan jotain englanniksi oudolla korostuksella – tuoltako minä todella kuulostin lapsena? Seuraavaksi kuvataan Tukholmankatua olohuoneen ikkunalasin takaa. Oranssi ratikka. Kasariautoja. Todella vähän liikennettä. Valintatalon vaaleanpunaisia muovipusseja. En ymmärrä, miksi isä kuvaa ankeaa katukuvaa, kun hän voisi katsella linssin kautta myös minua. Protestoin julistamalla "It's stupid outside," vaikka maaliskuinen maisema oli keväinen. Ennen ainakin keväällä oli kevät.

Oli kummallista nähdä videokuvaa lapsuudestaan ulkopuolelta. Katselin kolmikymppisiä vanhempani ihmisinä ja se oli huojentavaa nähtävää. Eivät he olleetkaan viisaita aikuisia, kuten silloin kuvittelin, vaan samanlaisia suuria lapsia kuin me nyt. Suuria lapsia, joilla oli valtavat silmälasit ja isot olkatoppaukset. Eikä niitä muuten pidetty mitenkään ironisesti, vaan ihan tosissaan.

Iime-tädillä oli komea tukka.

Musahommia.

Sää on asennekysymys. Loskassa on näköjään ihan mukavaa, kunhan on rusetti päässä.

Serkkujeni kesämökillä kuvattu aineisto oli herkullista. Isä kuvasi ensin vartin grillillä wokkaamista, sitten hetken kanan grillausta ja nauha päättyi makkaran kärventämiseen nuotiolla. Ruokaa on siis todistetusti kuvattu ennen Instagramia.

Aikuisten valmistellessa aterioita neljä lasta hyöri siinä ympärillä leikkimässä, tutkimassa ja ilakoimassa milloin kiven päältä löytyneestä toukasta milloin laiturilta hypätystä pommista. Vaikka neljän aikuisen ja neljän lapsen yhteiselo oli vilkasta, vallitsi rauha, sillä olimme vain siinä hetkessä ja paikassa. Kukaan ei maininnutkaan mökin ulkopuolista maailmaa, sillä vailla puhelimia, nettiyhteyksiä ja telkkaria eihän meillä ollut sinne minkäänlaista kanavaakaan.

Kummitädin huoneessa oli satiinilakanat ja Princen julisteita.

Hyvää synttäriä isi!

Huiveja ei koskaan voi olla liikaa.

Itseään on mielenkiintoista tarkkailla vuosia myöhemmin. Olin lapsena ihan hurjan iloinen! En ollut isän tylyistä käskyistä moksiskaan, sillä osasin olla ottamatta hänen ärtymystään henkilökohtaisesti. Ja kun 8-vuotiaana vietin veljeni 3-vuotissyntymäpäiviä, olin aidosti todella iloinen ja innoissaan hänen puolestaan. Pikkuveljeni vuoksi tein kaikkeni, en koskaan mollannut poloista vaan autoin minkä saatoin. Olin alati vauhdissa ja aina yhtä intona, viihdytinpä itseäni värikynillä tai räpylöillä.

Siinä sohvalla lapsiminääni seuratessa muistin yhtäkkiä miten mukavaa elämä oli tuollaisena välittömänä perhosena. Myönteinen ja innostunut asenne on vuosikymmenten saatossa valjuuntunut melkoisesti. Sinä pääsiäissunnuntaina taisin ottaa opikseni – tai ainakin hoksasin, että kannattaisi.

My brother and I spent Easter at my parents' house and we spent Sunday watching old family videos. It was so strange seeing us as kids, hearing our childish voices. Not to mention my parents! As kids they were always the wise old ones, but watching them as thirtysomethings now was refreshing – they were just as out of it as we are! I also realised how happy and lively I was as a kid and I remembered how nice life was that way. I still consider myself positive and excitable but with reserve. I think I could really learn something from my childhood self.

-ioanna-