Kun kaveri on kaukana

Joidenkin ystävien kanssa käy vain niin. Kun toinen muuttaa toiselle paikkakunnalle, vannotaan ja luvataan, että pidetään yhteyttä. Mutta sitten ei pidetäkään. Ja kun pitkästä aikaa nähdään, on olo väkinäinen ja hapuileva. Omasta elämästä pitäisi kirjoittaa kattava essee, johon tavattava kaveri voisi tutustua etukäteen ja päinvastoin. Siinä, kahvilan pöydässä, molemmat olisivat ensin hiljaa lukiessaan ja voisivat sitten hypätä asian ytimeen ilman hymäilevää "kaikki on niin hyvin, mulle kuuluu siis tosi hyvää"-täytettä.

Mutta sitten on niitäkin kavereita, jotka asuvat mahdollisimman kaukana, joille soittaa harvoin, mitä nyt laittaa facebookiin viestin silloin tällöin. Ja sitten kun taas nähdään, on kuin ei mitään aikaa ja matkaa olisi välissä ollutkaan. Juttu kulkee, hypätään heti asioiden ytimeen ilman teennäistä teeskentelyä.

Minulla on sellainen ystävä. Kun istuimme alas 9 kuukauden näkemättömyyden jälkeen, aloimme molemmat suoltaa, että mitä ihan oikeasti kuuluu. Kuului hyvää ja pahaakin, kaikesta sai sanoa ääneen. Ja pitikin.

Kun illan jälkeen saatoin hänet taksiin, sanoimme heipat. Mutta se ei ollut ollenkaan kamalaaa, koska vaikka välimatkaa onkin, tiedän, että hän on minua varten. Ja minä häntä varten, tietenkin.

En minä ole samanlainen kuin tutustuessamme vuosia sitten. Eikä hänkään. Ja miksi edes pitäisi olla? En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten kasvamista erilleen ja sillä argumentilla perustelua siihen, miksi toisen kanssa ei enää viihdy, oli kyse elämänkumppanista tai ystävästä. Mitä se edes tarkoittaa? Ainahan me muutumme! Onko se itsensä pettämistä, että ei myönnä kestävänsä muutosta, kun toinen ei olekaan kuin omassa mielikuvassa?

Kun molemmat ovat samalla siivulla siitä, että molemmat ovat muuttuneet, mutta että olemme silti niitä "samoja" ihmisiä, on tapaaminen aina jännää. Kun siinä sitten pähkii omaa elämäänsä ääneen, voi pitkän matkan kaverilta saada raikkaan mielipiteen asiaan. Minäkin sain.

Ja miten ihmeessä suklaakuvat liittyvät tähän aiheeseen?
Ne ovat tuliaisia ystävältäni. Hän asuu kaukana Sveitsissä. Maassa, jossa osataan suklaat ja nyt jääkiekotkin. Se on yllättävää vaikka mitä minä mistään jääkiekosta tiedän.

-annu-

My friend lives in other country and I see her about once or twice in a year. Not too much! But every time we see each other, it is like there has been no time and distance between us. She has changed and I have too, but that's not a problem. It is always fun to hear how she has been and how she has changed. She is still the same person, time just gives and takes from us and builds us again and again. More important is to listen and understand. Good friend is good to keep, no matter how far she is.