Hidastamisen hankaluus

Kuva täältä.

Olen yrittänyt todella paljon olla sellainen maailmaa syleilevä, elämää hidastava ja pieniä asioita arvostava ihminen. Olen hidastanut niin paljon, että tämän hitaammaksi ei voi enää etanankaan vauhti mennä.

Mutta mitä enemmän olen hidastanut, sen työläämmäksi on elämäni käynyt. Pienetkin asiat ovat alkaneet tuntua uurastuksilta, saati sitten että tekisi koko päivän jotakin kovalla temmolla, saisin kaiketi sydärin. Tosin en ole koskaan viihtynyt näin hyvin kotona. Kynnys lähteä mihinkään muualle kuin koiran kanssa lenkille on noussut suureksi. Kun ei jaksaisi, täällä on niin mukavaa, voisin ottaa vaikka tirsat.

Kuva täältä.

Nyt, kun minulla kerrankin olisi aikaa kirjoittaa omia juttujani, niin en saa sanaakaan ylös. Ennen, supertyöteliäänä, kirjoitin bussissa, töissäkin, joka paikassa, pieneen vihkooni päähän pompsanneita asioita ja ajatuksia, kauniita sanoja ja oivalluksia. Mutta nyt lyö tyhjää, tik tak, sanoo pää.

Minä en osaa kaiketi hidastaa oikein. Tai olla. Jotta saan itseni toimimaan kunnolla, minulla pitää olla paljon tekemistä ja töitä, jopa liikaa. Mutta sehän on väärin!

Vai onko?

Kuva täältä.

Meitä ei ole veistetty samasta puusta, sen nyt tietää jokainen. Miksi siis edes yrittää sulloutua trendikkääseen muotiin, jotta voisi rakastaa maapalloa ja itseään ja naapuria ja bussikuskia, kun siihen on aikaa? Minä en pysty siihen. Kartan kaikkea ja kaikkia tuntemattomia ja puolituttuja näinä hiljentämisen aikoina. En muutu yhtään sen sulokkaammaksi, päinvastoin. En ole koskaan ennen murissut näin paljoa pyöräillessäni kuin lähiaikoina. Jotta tajuan miten paljon mahtavia asioita ja rakkaita ihmisiä ympärilläni onkaan, minulla pitää olla helkatinmoinen kiire. Olen parhaimmillani silloin. Ja kun siitä vauhdista saa hetkeksi, yhdeksi illaksi, istua hengähtämään, niin voi moro, että olen onnekas!

Voisinhan toki tehdä urakalla töitä kotona. Mutta kun koti on minulla se uunoilupaikka. Se, missä ei valmistu kuin sämpylätaikina ja listoja. En halua töitä kotiin, haluan voida unelmoida täällä rauhassa. Työhuone-etsintäni onkin jo alkanut (jos tiedät jostakin nurkasta, mihin voisin sulloutua koneeni kanssa, niin vinkkaa!). Samoin suunnaton töiden etsintä. Haluan työkaverit, työpaikan, työmatkan, työväsymyksen, työstressin!

Onko se liian väärin?

-annu-

I don't know how to make life slower and be happy about it at the same time. I need too much things to do, so I can be me and be happy. That sounds little bit odd, I know. Maybe I just need people to work with sometimes, even though I enjoy being home alone. But that should be my free time, I don't want to work at home, all alone.