Tykkään susta hirmuisesti WAM

Miehet esittävät ensisuudelmiaan Miika Kiminkin videoteoksessa Pieni ikuisuus (2013)

Wäinö Aaltosen museo koreilee suosikkitaidemuseoitteni jaetulla ykkössijalla. (Tähän väliin todettakoon, etten ole kauheasti ulkomailla museoissa ravannut, joten guggenhaimit ja louvret eivät pääse vertailuuni.) Vuoden -99 Annie Leibovitz ja Yoko Ono -näyttelyistä lähtien lempparini oli Helsingin taidemuseo Tennispalatsissa, mutta kotikaupungin vaihduttua WAM on vähintäänkin kirinyt tasoihin.

Museon kesänäyttely Suurin kaikista on rakkaus? (14.6.–8.9.2013) kerää 12 suomalaisen taiteilijan näkemyksiä intohimosta, ihastuksesta, empatiasta, läheisyydestä, erotiikasta, kaipauksesta ja muista rakkauteen liittyvistä olotiloista. Lopputulos yllättää: vanha kunnon rakkaus onnistuu yhä edelleen tuottamaan uusia ja raikkaita näkökulmia. Ihme tunne tuo kiintymys.

Jaana Kirjonen: Tahdon (2011)

Osa Pasi Tammen teoksesta Asetelma (2007).

Milja Laurilan teoksesta Rinnakkainen kulku (2005).

Kaija Papun Kaikki on täydellistä (2008) -teoksessa vastataan kysymykseen
"En halunnut harrastaa seksiä koska..." 99 kertaa.

Vaikka rakkaus on loputtoman monimutkainen kaveri ja se esiintyy milloin minkäkin näköisenä, on teema niin tuttu, että käsittelipä teos sitä miltä kantilta hyvänsä, reaktioni oli lähes poikkeuksetta ymmärtäväinen hymy. Luulen, että taustoistamme huolimatta rakkauden eri muodot yhdistävät meitä melko ainutlaatuisella tavalla. Sosiaalisia elukoitahan tässä ollaan, joten suhde toiseen on aina ollut olemassaolollemme keskeistä ja rakkauden tunteet sekä kohteet universaaleja (sen sijaan esim. kauneus, rikkaus ja menestys ovat eri aikoina ja eri puolilla maailmaa tarkoittaneet eri asioita).

Luin juuri Elizabeth Gilbertin Eat, Pray, Love -kirjan (suosittelen lämpimästi!) ja yksi kohta, joka siitä jäi erityisesti mieleen oli kirjailijan tarina kambodžalaisista pakolaisista. Kirjailijan psykiatriystävää oli pyydetty auttamaan venepakolaisia, jotka olivat kärsineet kotimaassaan kansanmurhasta, raiskauksista, kidutuksesta ja nälänhädästä, kituneet vuosia pakolaisleireissä ja selvinneet vaarallisista laivamatkoista. Kaiken tämän kauheuden jälkeen, mistä kambodžalaiset halusivat terapeutin kanssa puhua? Sydänsuruista! Yksi toisensa jälkeen he kertoivat tarinoita tyyliin: "Tapasin pojan pakolaisleirissä ja rakastuimme palavasti, mutta sitten kävi näin ja erosimme ja hän lupautui perheensä mieliksi naimisiin tuon kanssa ja nyt olen surun murtama ja voi voi." 

Oma suosikkini oli Markus Kåhren Ravintola Pidot.

Tiina Heiska: Sarjasta Eclipse (2006).

Maarit Hohterin teoksesta Katja ja Miro kesämökillä, Kuopio (2003)

Kenties rakkaus on kaikesta huolimatta yksinkertaista? Intohimoa, kaipausta ja kumppanuutta on vaikeampi kieltää kuin vaikkapa kateutta, surua tai vihaa. Rakkauden edessä on turha teeskenellä. Kun tykkää niin tykkää ja kun ikävöi niin samperi vieköön, silloin ikävöi! Niin se vain on. Ja siksi esiintyipä rakkaus niin tai näin, sen tunnistaa ja ymmärtää. Sillä tällaisia me ihmisolennot vain olemme – sekaisin rakkaudesta.

I went to see Greatest of all is Love? at the Wäinö Aaltonen Museum of Art. Although love as a theme has been chewed, swallowed and spit out millions of times, the exhibition was surprisingly fresh. I think that although love is complex and manifests itself in such a variety of emotions (passion, companionship, longing, attachment, empathy, eroticism just to name a few) it is still so simple. Love's been around as long as people have and it's never really changed. I mean infatuation is infatuation whether it's felt by a caveman, 17th century English gentleman, Superman or a modern Australian dude man. Thought provoking, definitely. So make sure you pop by, the exhibit is on until September 8th.

-ioanna-