perjantai 6. syyskuuta 2013

Syyslista


Syyskuu saapui, eikä kukaan voi enää väittää, että vielä on kesää jäljellä (ei edes Mamba). Sen kanssa on siis elettävä, kuudesta kahteentoista viikkoa tämän vuotisen talven luonteesta riippuen. Hoihhoijaa.

Älä nyt ymmärrä väärin, syksyssä itsessään ei ole mitään vikaa. Itse asiassa pidän siitä jonkin verran. Ongelma vain piilee vuoden kierrossa ja Suomen ilmastossa, jossa syksyrukasta on tullut vuodenaikojen sunnuntai: se enteilee pitkää, raskasta ja työlästä talviarkea, jonka läpi koettaa parhaansa mukaan rämpiä kunnes kevät, tuo sesonkien perjantai, antaa taas toivoa ja tilaa hengittää.

No kenties tuo meni hiukan dramaattiseksi, mutta viime vuonna talvi kesti seitsemän kuukautta ja koetteli mieltäni melkoisesti, joten suothan minulle hiukan patettisia sanankäänteitä?



Mutta syksy. Keskitytään nyt siihen ensin. Ja mikä olisikaan parempi tapa innostua syksystä, kuin lista? (Kysymys on retorinen.)

Ioannan Syyslista 2013

Ota tavaksi lähteä parituntiselle kävelylenkille kaverin kera kerran viikossa.
Siivoa vaatekaapit – lämpimät kuteet ja kengät kesähepeneiden tilalle.
Katso Woody Allenin elokuvia (ainakin Annie Hall, Manhattan sekä uutukainen Blue Jasmine).
Näe ystäviä edelleen: kahville/teelle/viinille vähintään kerran viikossa.
Liity Poppivelvollisuus-joukkueeseen.
Vietä muutama päivä Helsingissä ja käy maalla sukuloimassa.
Anna joogalle mahdollisuus.
Kokeile uusia reseptejä.
Kudo villasukat.
Tee ruskaretki Ruissaloon.
Hanki ja ota käyttöön ideointivihko kaikkea mahdollista varten.
Lue.
Kirjoita.
Järjestä tyttöjen iltoja (korttipeli-illasta vihdoin totta!), kun muru on reissussa.
Mene teatteriin.
Inventoi tylsät asiat (verot, vakuutukset, laskut, opintolainat yms.), niin tiedät missä mennään.
Jaksa askarrella, tuunata ja kyhätä!
Käy kuntosalilla, sillä pidät siitä.
Mene WAM:in syksyn näyttelyyn.
Aseta tavoitteita ja mieti, miten pääset niihin.
Vieraile Tallinassa.
Älä ota listojasi liian vakavasti, vaan suhtaudu niihin suuntaa antavina.

It's autumn now. I like autumn, but it's kind of like the Sunday of seasons, and it's hard not to let that long and tiresome daunting winter affect your mood. I really dislike winter and since last year that SOB took seven months (seriously), I'm bracing myself for the worst. But let's not get ahead of ourselves, or autumn, and make the most of it. And what better way to get exited (about anything really) than list making? (It's a rhetorical question.) I'm planning on watching Woody Allen films, trying out new recipes, going on long walks, reading, visiting Tallinn, throwing a girls' night and cleaning out my closets – what plans do you have?

-ioanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti