Sunnuntaipäivän rohto

Turussa on jokirannassa Apteekkimuseo, jonka ohi kävelen viikottain, mutta jossa en ollut vieraillut koskaan. Kun sunnuntaikävelylläni viikko sitten astelin jälleen kerran rakennuksen ohi hoksasin, että olisi korkea aika käydä ihan sisällä asti.

Herbaarion välineistöä.

Vaikka kuivat kasvit ovat sisustuksellisesti ällöttäviä (kuka oikeasti haluaa katsella pölyisiä kuolleita kukkasia?), apteekkimuseon herbaario oli jotenkin ihastuttava. Kenties se johtui sumuisen ikkunan läpi paistavasta auringosta. Tai siitä ajatuksesta, että joku on jauhanut unikonkukkasia rohdokseksi morttelissa ja kirjannut sulkakynällä lasipullollisen pulveria suureen nahkakantiseen kirjaan. Pilleripurkin ojentamiseen verrattuna perinteisessä farmaseutin hommassa ammattiylpeys ja -osaaminen paistaa kirkkaammin. Vaikka myönnän: päänsärkypaholaisen iskiessä valitsisin tuumimatta Ibumaxin lehmusteen sijaan.

Farmaseuttien opukset sisältävät reseptejä ja ohjeita.

Näin niitä pillereitä tehtiin.

Käärmeen uskottiin auttavan myrkytyksiin.

Asiakkaan lääkekirja. Potilas on kaivannut mm. droppeja, mixtuuraa ja linimenttiä.

Turun Kauppatorin Apteekki (avattu 1689 ja yhä toiminnassa) myi mm. Äidin tippoja.

Apteekkimuseo on rakennettu Qwenselin talon, Turun vanhimman omavaraistalouden ajalta säilyneen porvaristalon kauppasiipeen (rakennettu vuoden 1700 paikkeilla). Talon asuinpuolella asusteli Pippingin perhe, jonka vanhaa kotia pääsee ihastelemaan samalla visiitillä. Hienointa kodissa olivat tulisijat, joista jokainen oli ainutlaatuinen.

Qwenselin talon olohuoneessa.

Museokierroksen jälkeen palkitsin itseni Cafe Qwenselin kahvilla ja taivaallisella saksanpähkinäpiiraalla. Harmi, että sunnuntaikahville Qwenselin talon pihalle pääsee jälleen vasta ensi kesänä. Pitänee viettää hiukan pidempi lounastunti jokin päivä, jotta pääsen taas tänne menneen ajan tunnelmiin herkuttelemaan. Pikkuinen aikamatka tekee välillä poikaa.

I visited The Pharmacy Museum and The Qwensel House on Sunday. It's situated on the riverbank and I pass it by every week, yet I'd never been there before. It's Turku's oldest wooden house, built around 1700. The home wing of the building was the home of the Pipping family while the museum bit used to function as a shop. My favourite room was the herbarium, perhaps because the sun shone through the stained window in such a dreamy way or maybe because I could so vividly imagine an old time pharmacist powdering plants into a little bottle and writing it all up with a quill into a leather bound big book. So much more romantic than a factory conveyor belt. Although once a headache hits I'd rather pop a pill than brew some linden tea, I'll admit that. After the museum tour I had coffee and walnut pie at the museum cafe outside in the courtyard of the old building. It was delicious and lovely. Too bad the cafe's closed for Sundays until next summer. Guess I'll have to take an extended lunch hour one day to do a little yummy time traveling.

-ioanna-