sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Luonnossa

En ole koskaan ollut sunnuntai-ihmisiä. Se päivä ei ole ikinä ollut minulle mukava lepopäivä, kaikkea muuta. Se on se 24-tuntinen, jolloin vain murehdin alkavaa viikkoa, mennyttä viikkoa, kotia, töitä, itseäni. Mutta! Nyt tein märehtimiseen poikkeuksen ja sen sijaan, että olisin taas miettinyt sohvalla miten meille tässä elämässä oikein käy, lähdin Ioannan ja ystävämme Pauliinan kanssa kirppisreissulle. Eikä siinäkään vielä kaikki! Me menimme Ioannan kanssa kirppisten jälkeen vielä luontoonkin!





Astuin todistetusti luontoon.


Ioanna päivittelee kasvimaailmaa.

Kesäni on ollut harvinaisen luonnoton. Olen kykkinyt kaupungilla ja sisätiloissa. Se on sääli, sillä luonnossa sitä vasta ihmisen sielu lepää. Me menimme niinkin järjestettyyn luontoon kuin kasvitieteelliseen puutarhaan. Päivittelimme kaiken maailman kasveja ja puita, mitä kaikkea tältä pallolta voikaan löytyä!

Minulla ei ole kotona palastakaan luontoa, koska olen kamalan huono kukkien hoitaja. Kaikki kuolevat väistämättä, kun unohdan kastella niitä. Tai jos muistan kastella, teen senkin jotenkin väärin. Sitten ne hiljaisina vain tekevät itsarin, mokomat. Jos kasvin kommunikointi on pelkästään nuupahtamista, niin mistä ihmeestä minä voin tietää tarkoittaako se sitä, että sillä on kamala jano vai sitä, että olen antanut liikaa vettä? Ja se valohässäkkä, ikkunalle vai pimeämpään, etelään, pohjoiseen, purkkiin salaojia, kiviä, kaktusmultaa, tavallista multaa, kuinka iso purkki, kuinka syvälle juuret, kuinka usein saa purkin ja mullat vaihtaa, mitä, täh, phöh. Kamalasti kysymyksiä ja edessä hiljainen huijari, joka lötköttää lehtiensä kanssa ja saa olon joukkomurhaajaksi. Eräänä yönä kaksi kasviani tekivät joukkoitsemurhan. Kaksi. Samana yönä. Niin epäreilua! Arvatkaas vaan tuliko siitä sitten mukava päivä. No ei, ei todellakaan. Sen jälkeen en ole kukkia hankkinut.

Ioanna osti luontoa kotiin.



Luonnossa samoilun jälkeen menimme Ruissalon kahvilaan lohisopalle. Ja päätimme vakaasti, että luontoon pitää tulla uudestaan, ennen kuin se samperin talvi alkaa ja linnoittaudun kotiini kolmeksi kuukaudeksi. Silloin minäkin haluan tiputtaa kaikki lehteni ja mököttää menemään. Silloin jokainen päivä on kuin sunnuntai.

Pakko keksiä talveksi kaikkea superhauskaa, jotta pimeitä, kylmiä päiviä ei mieti niin suurella ponnella. Meille voi käydä talvellakin ihan hyvin, eikö? Ehkä hankin muovikukkia purkkeihin, niin saan ainakin jotain elävän näköistä ja kuolematonta kotiini. Muovikukkiin voi ainakin luottaa tämän arvaamattoman luonnon keskellä.

-annu-

We went into nature! Me and Ioanna walked in Ruissalo and enjoyed the silence and all those beautiful flowers we saw. I don't have any plants at home. Because they always die. I don't know how to take care of them! What is the right amount of water? How much light do they need? How big pots? Lot's of questions without answers! Maybe I should buy plastic flowers for wintertime. Then I could have something that looks alive even though I won't need to take care of it and I can't kill it. Maybe plastic plants will help me get through the dark, long winter?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti