Yhtä sirkusta

Hauskoissa vapaa-ajanviettopaikoissa on jotain taikaa. Huvipuisto on kuin jonkinlainen haavemaailma, jossa voi ensin kieppua ja kiljua pää pyörällä ja sitten herkutella itsensä tainnoksiin hattaran voimin. Kun elokuvateatterin salin ovet sulkeutuvat ja valot hiipuvat, yleisöstä tulee jotenkin kokonainen yksikkö. Vaikken tunne ympärilläni istuvia ihmisiä, nauramme, itkemme, pelkäämme ja koemme yhdessä. Siksi olen kai joskus tehnyt huvipuistosta, elokuvateatterista ja kiertävästä tivolistakin työpaikan.

Koska hupipaikat houkuttelevat, on suorastaan eriskummallista, etten ole koskaan ollut sirkuksessa! Paitsi kävin minä viime kesänä Cirque Draculassa miekannielijän vieraana (se oli huippua!) ja kerran kyllä vietin illan Cirque de Soleilin hattuhyllyllä (se taas oli sen verran kummaa, että epäilin syöneeni ravintolassa vääränlaisia sieniä) mutta sellaisessa perinteisessä sirkusnäytöksessä en ollut koskaan ollut. 

Ja ajattele: Sirkuspelle Hermanni oli yksi lapsuuteni sankareista! Rakastin häntä ihan hurjasti. Odotin aina, että Hermanni puhuu minulle, mutta Pentti Joensuusta ja Piritta Jämsästä olivat minua onnekkaampia. Hauskinta oli, kun Hermanni itki, sillä hänen kyyneleet suihkusivat pitkin televisioruutua. Myös pellen hätäaputoimisto, äitiliini, mansikan molukat, kepakko ja näköpuhelin olivat huippujuttuja. Äiti koetti kerran jopa saada Hermannin syntymäpäiväjuhliini, mutta valitettavasti se ei onnistunut. (Koska Timo Taikurikin oli buukattu, vieraitani viihdyti joku tavistaikuri.)

Ystäväni Anniina kertoi olevansa yhtä kokematon sirkuksen suhteen, joten korjasimme tilanteen sunnuntaina, kun Sirkus Finlandia saapui Naantaliin. Teltat ja vaunut olivat juuri niin värikkäitä ja jänniä kuin pitääkin. Niissä oli sitä sirkustunnelmaa, josta olin jäänyt paitsi. Ja hattaraa! Ja paukkumaissia! Ja suuria tikkukaramellejä! Voi miten jännää! Vaikka taisimme olla ainoa lapseton seurue, olimme ihan mukana meiningissä.

Ja sitten astuimme telttaan – suoraan 90-luvulle. Ohjelma, lavasteet ja puvustus jolivat köyhiä. Hiukan paljetteja tuolla, vähän satiinia täällä. Kova valo. Nuori ja heikkoääninen nössötirehtööri. Ysärimusiikkia kaikkine melroseplacemaisine sähkökitarasooloineen. Huonoja vitsejä. Säikky ja äkäinen kissarukka. Masentunut hevonen. Pari tyyppiä gorillapuvussa. Ja Pellellä oli jalassaan Converset.

Kas näin! Huivista tuli pulu!

Heppa oli pilkukas kuin Peppi Pitkätossun Lilla Gubben.

Poika ja hyrrä.

Moottoripyöräilijät surrasivat aukeavassa häkissä.

Kämäisyyttä olisi ehkä sietänyt, jos sisältö olisi aiheuttanut enemmän tuolla jossain sisuskaluissani. Lintutaikuri oli viihdyttävä ja häkkipallossa kaasuttelevat moottoripyöräilijät vakuuttivat, mutta vaahtopötkylöitä tasapainottelevan akrobatianäytöksen aikana kokosin jo kauppalistaa. Ehkä ongelma on siinä, että kaikki tämä ja enemmän on jo nähty moneen otteeseen. Trapetsitaiteilijat ovat tietysti eteviä, mutta turta aivoni ei vaikutu aivan yhtä helposti enää, onhan tv ja netti täynnä kaikkea mullistavaa. Minulle Sirkus Finlandia oli hiukan kuin ruotsinlaivan ja Talent Suomen vahinkolapsi. Valitettavasti. Mutta kenties olin hommaan vain liian vanha ja kriittinen. Onneksi hattara sentään oli hyvää.

I've worked at a fun fair, amusement park and movie theater, yet I've never been to a traditional circus. That's odd, especially as my favourite tv-program as a kid was about a circus clown. My friend Anniina  had never been either so on Sunday we went to Sirkus Finlandia as they were in Naantali. Unfortunately, it was a bit of a disappointment. The staging, costumes and music were quite poor and very 90's and not very many performances impressed me. Maybe it's cause I've seen too much crazy stuff on tv and online. Or maybe I'm just too old. Thankfully the cotton candy was yummy.

-ioanna-