lauantai 20. heinäkuuta 2013

Granit


Vivin Granit-intoilu sai aikaan sen, että viimeksi Helsingissä pyöriessäni löysin itseni Bulevardin ja Erottajan kulmasta hiplaamassa lasipulloja, päiväpeittoja ja saviruukkuja. Ruotsalainen sisustusliike on vihdoin rantautunut myös Suomeen ja sehän passaa.

Granitin tyyli on selkeä ja rouhea, paikoin industrial-henkinenkin. Pääasiassa Granit myy sisustustavaraa, mutta mukaan mahtuu myös kaikkea toimistotarvikkeista kahviin ja keinuista saippuaan. Tuotteet ovat käytännöllisiä ja materiaaleiltaan sekä väreiltään selkeitä. Hintatasokin on kohtuullinen.

  




Loman alettua minuun iski sisustuskärpänen (syytän siitä Pinterestiä), joten vierailu Granitissa aiheutti melkoisia himoja ja tuunausinnokkuutta. Tällä kertaa hillitsin itseni ja kiikutin kassalle ainoastaan aakkosleimasinsetin. Helsingin keskustaan avataan pian toinenkin liike, joten uskallan toivoa, että laajenemisaikeet ulottuvat ennen pitkä myös päkaupunkiseudun ulkopuolelle. Todennäköisesti ainakin verkkokauppa palvelee pian Suomessa. Sillä välin kannattaa varata puodille hetki Helsingissä käydessään.





Granit opened a store in Helsinki and I made sure to pop by on my last visit. The Swedish shop specializes in interior design pieces that are modern, simple, practical and often represent a sort of industrial style. This time I only bought an alphabet stamp set, but I found a lot of interesting products and felt inspired to restyle pieces at home. Make sure to visit Granit next time you're in Helsinki!

-ioanna-

3 kommenttia:

  1. Ääh!! Mulla oli tollasia puisia aakkospalikoita ihan lapsena joilla leikin. Pakko saada sisustuselementiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli alkukodissa aakkospalikoita. Nämä kaverit tosin olivat leimasimia :)
      -ioanna-

      Poista