perjantai 9. elokuuta 2013

Pizzaa!


Hyvä pizzapohja on ohut ja rapea, mutta silti pehmeä. Tomaattikastikkeen taas tulee olla maukas ja sopivan makea. Aikaisemmat kokeiluni ovat olleet kovin keskinkertaisia, mutta näillä Leila Lindholmin ohjeilla sain aikaiseksi niin hyvää pizzaa, että sylkirauhaset aktivoituvat jo pelkästä ajatuksesta. Leila ei kyllä petä koskaan. Alkuperäiset reseptit ovat hänen kirjastaan Vielä yksi pala!, mutta jouduin hieman soveltamaan raaka-aineiden suhteen.

Peruspizzataikina, 4 pizzaa

1/2 pss kuivahiivaa (alkuperäisessä ohjeessa 15 g tuorehiivaa)
3 dl käden lämpöistä vettä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
6 1/2 dl vehnäjauhoja (alkuperäisessä ohjeessa 1 dl durum- ja 5 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja)

Liuota kuivahiiva veteen. Lisää sokeri, suola ja öljy. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja alusta taikinaa koneella (tai käsin) noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa. Ripottele hiukan jauhoja taikinan pinnalle ja kohota sitä liinan alla noin 45 minuuttia tai kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi. Kuumenna uuni 225°C. Jaa taikina neljään osaan ja kauli taikinapalloista mahdollisimman ohuet pizzapohjat. Mausta pohjat makusi mukaan ja kypsennä pizzoja uunin keskiosassa noin 5 minuuttia.



Tomaattikastike pizzaan, 4:lle pizzalle

2 valkosipulinkynttä
5 tomaattia
1 rkl voita
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Viipaloi valkosipulinkynnet ohuiksi siivuiksi ja leikkaa tomaatit pieniksi kuutioksi. Kuumenna kattila ja hauduta valkosipulit kevyesti voissa. Lisää hunaja ja kuutioidut tomaatit. Keitä kastiketta noin 20 minuuttia tai kunnes tomaatit ovat pehmeitä ja kastike saennut. Mausta kastike viinietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Jäähdytä.


I made the best pizza using Leila Lindholm's recipe (from her book One More Slice!) for both the crust and tomato sauce. Laila's recipe's are the best.

-ioanna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti