keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Sik sak -tossut


Ostin kesän lopulla Anttilan alesta kympillä valkoiset perustossut. Käytän tennareita ja tossuja kesät talvet lähes päivittäin, mutta suurin osaniistä on tylsiä ja yksivärisiä. Saa kengissäkin olla kuvia, värejä ja kuvioita! Sitä paitsi valkoiset kangaskengät ovat minun käytössäni valkoiset ehkä päivän, joten näistä sain ovallisen testiparin kangastussin käyttöön. Kuvioksi valikoitui sik sak ja väriksi mikäpä muukaan kuin musta (kauankohan tämä monokromaattinen vaihe kestää...).


Tossut saivat uuden ilmeen yhdessä illassa ja tarvikkeiksi riittivät kengät, teippi ja kangastussi. Taitavahan ei teippiä tarvitse, sen kuin taiteilee suoraan kengälle. Haluamansa ääriviivat voi myös piirtää ensin lyijärillä.


Seuraavaksi teippailin kuvin paikoilleen. Koska teippi oli mustaa antoi teippailu jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä kengät näyttävät valmiina. Siirtelin teippejä, kunnes teipattu popo näytti ihan kelpokengältä. (Lopputulos olisi tietenkin tämän kengän nega, kun valkoiset kohdat saavat mustan peitteen ja teipin alta paljastuu valkoinen kangas.)


Ja sitten vain sutimaan väriä tossuun! Jätin saumat valkoisiksi. Jos olet kovin tarkka niin pohjan kumireunat ja nauharenkaat kannattaa suojata.


Kun väri on paikoillaan, revin teipit irti ja korjailin pikkumokia tussin ohuella päällä.


Tussin ohjeessa suositellaan kiinnittämään väri silitysraudalla, jos mahdollista. Minusta kenkien silittäminen kuulostaa melkoiselta liioittelulta, niinpä jätin sen vaiheen suosiolla väliin. Saapa siis nähdä, miten väri pysyy. Hinkkaamalla se ei ainakaan lähtenyt leviämään. Lopputulos on hauska! Onhan ne viivat vähän vinossa, mutta niin on käyttäjäkin. Tätä pitääkin kokeilla uudestaan!

I upgraded a pair of boring white trainers by drawing on chevron shapes with a fabric marker. Easy peasy! I used tape to create the design, then coloured in the shoes and finally just peeled off the tape. Me likey! Can't wait to try out other designs as well!

-ioanna-

4 kommenttia:

  1. Tosi ihanat ja hieno idea! : ) Vastaiskohan hiustenkuivaajalla kuumentaminen samaa kuin silitys? Kai se kuumuus kiinnittää värin?

    Mäki haluun! : )

    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiustenkuivaaja onkin hyvä idea! Tossujen käyttö on toistaiseksi jäänyt vähälle, kun on ollut niin sateista, joten taidankin ottaa vinkistäsi vaarin ja varmuuden vuoksi kuivatella kenkäsiä näin jälkikäteen.

      Tossujen värittely oli helppoa, joten kokeile ihmeessä! Ja laita kuva lopputuloksesta! Olisi hauska nähdä, millaiset sinun kengistäsi tulee :)

      ioanna

      Poista