sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sunnuntaipuuhia

Olen alkanut pitää sunnuntaipäivistä. Ennen koin ne ahdistaviksi, kuin kävelisi lankkua pitkin arkeen. Sitten Bossaliinan aikana sunnuntait saavat uuden luonteen: ne olivat viikon viimeinen työpäivä ja ainokaisen vapaapäivän aatto. Nyt sunnuntait ovat jälleen viimeinen vapaapäivä ennen arkea, mutta niistä on hävinnyt ahdistus. Koska sunnuntai on luonteeltaan lepopäivä, ei se myöskään vaadi mitään. Jos koko päivä menee sohvalla maaten, hyvä niin, sunnuntaisinhan se on sallittua! Jos taas intoudun puuhastelemaan, voin olla toimeliaisuudestani ylpeä.

Tänään oli mitä kaunein talvipäivä. Aurinko paistoi ja pakkasta oli sopivan vähän. Minut on ehdollistettu siihen, että jos sunnuntaina on kaunis ilma, pitää lähteä kirpputorille etsimään aarteita! Hörppäsin aamukahvit ja lähdin kohti Manhattanin Kirppiscenteriä.

Hieno kisaessu jäi odottamaan uutta kotia.
Mukaan tarttui muutama kesämekko, Alfred Hitchcock ja 3 etsivää -kirja, punainen tuikkulyhty sekä peltinen lelupistooli, joka on täydellinen jonkun ihanan pikkuihmisen salapoliisileikkeihin!

Tuo pistooli vaatii seurakseen pikkuisen trenssin ja ison suurennuslasin. Vakoojan käsikirja löytyy jo!
Kirpparilta palatessani oli lounaan aika. Fetaista munakokkelia sekä eilistä salaattia paistettujen herkkusienien kera. Nam!


Auringon paistaessa likaisista ikkunoistani en voinut enää vältellä siivousta. Niinpä pyyhin pölyt, imuroin, pesin pyykkiä ja tein kauppalistan. Samalla kuuntelin Linnunradan käsikirja liftareille -kirjoittajan puheen luonnosta ja siitä, miten lajit ovat sopeutuneet sen muutoksiin. Puheenvuoro on todella mielenkiintoinen ja viihdyttävä, suosittelen lämpimästi!


Pakkassunnuntain kunniaksi pistin karjalanpaistin uuniin hautumaan. Sitten asetuin sohvalle ajelehtimaan nettiin hetkeksi, törmäsin muun muassa makeaan suklaabrownie-marjapizzaan, jota on pakko päästä kokeilemaan! Luulisin, että suklaaruutuohjeesta saisi moiselle hyvän pohjan...

Brownie-pohja, maustettua tuorejuustoa ja marjoja. What's not to like? Kuva /Photo
Meidän taloudessa on sunnuntain alkuiltoihin kuulunut jo pidemmän aikaa The Voice of Finland, niin myös tänään. Tämä on kyllä paras musiikkiohjelma aikoihin! Ohjelma on todella hyvin tuotettu, stailattu ja juonnettu ja tuomaristo on loistavasti valittu. Voi olla, että käymme katsastamassa yhden jakson livenä Logomossa, sen verran kokussa täällä ollaan. Elastisen joukkueen Taru Ratilainen on yksi lemppareistani.

Taru Ratilaisen Georgia on my mind -esityksen voi kuunnella täällä.
Odotellessani illallisen valmistumista siivosin vaatekaappini ja kuuntelin samalla torstain Chris Moyles Showta, jossa mm. keskusteltiin juomarahoista, haastateltiin Denzel Washingtonia ja suunniteltiin noloja kysymyksiä Mark Wahlbergille. Kohta kotoisa karjalanpaistin tuoksu täytti jo asunnon, joten aloin valmistaa perunamuussia. Pitäisi useammin muistaa tehdä perunamuussia. Voi veljet, että oli hyvää!


Jälkkäriksi Mika Waltaria, veriappelsiiniteetä ja omenasurvokseen tehtyjä keksejä (reseptin löysin täältä). Olipa onnistunut sunnuntai!


I've started to like Sundays more. You're allowed to not do anything but if you do get up to something, you can take extra pride in knowing that you were productive on a day off! Today I went to the fleamarket, made lunch, cleaned the house, listened to Douglas Adams's interesting and entertaining lecture, prepared mash and meat stew for dinner, cleaned out my wardrobe, listened to my favourite radio show, found lovely recipes online, watched The Voice of Finland and enjoyed some applesauce biscuits with tea and a good read. What a successful Sunday!


-ioanna-

3 kommenttia:

  1. OOh olispa omat sunnuntain yhtä ihania... Pitää kokeilla tota suklaaruutumansikkaihanuutta :D Näyttää mahtavalta.

    VastaaPoista
  2. Siis miten sä oot ehtinyt ton kaiken yhdessä päivässä :)? Upeeta! Ja hei, ei olla nähty satoihin vuosiin!!!

    VastaaPoista
  3. Lauantai meni leppoisasti (lue laiskasti), joten sunnuntaina riitti intoa puuhailla. Ja jos sille päälle joskus sattuu, niin pitää olotila heti hyödyntää! Auringonpaiste auttaa myös asiaa, jaksaa ihan eri tavalla. Silloin ei myöskään pääse pölyä pakoon, joten siivouksen kannalta ei oikeastaan ollut vaihtoehtoa...

    Nocturnal Fool: Suklaaruutuihanuutta on todellakin pakko testata heti marjojen ilmestyessä torikojuihin. Toinen samankaltainen herkku on Nigellan No Fuss Fruit Tart, joka sekin pitää kokeilla:
    http://www.bbc.co.uk/food/recipes/no-fuss_fruit_tart_11008

    Maria E.: No ei olla kyllä nähty aikoihin! Pitänee korjata tilanne kevään aikana. Pus!

    -ioanna-

    VastaaPoista