Olympiapäissään

En juurikaan välitä urheilusta, ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan (ja miksi ei oltais), en oikeastaan pidä liikunnasta laisinkaan. Uiminen ja vesijuoksu ovat ihan mukavia lajeja kyllä, mutta luulenpa että pidän siitä vedessä olemisesta enemmän kuin itse liikkumisesta. Myös tanssiminen on kivaa, etenkin jos musiikki on loistavaa, seura iloista ja välillä voi hörppiä Sol-pullosta. Mutta minulle se, että jokin on liikuntaa, pilaa sen vähänkin huvin mitä lajista muuten saattaisin kokea. Mielummin pyöräilen matkani jonnekin, kävelen kylään, siivoan ja järjestelen poskeni punaiseksi, pelaan Twisteriä tai joraan tanssilattialla kuin menen harrastamaan liikuntaa. Fyysistä tekemistä en siis vierasta, sitä "liikuntaa" vain (vaikka koskaan pilatestunnin jälkeen ei ole harmittanut). Yritän kyllä säännöllisesti jumppailla, mutta ei hikoilemaan ole koskaan kiva lähteä. Siksi ne vesilajit varmaan viehättävätkin, kun altaassa ei juurikaan tunne hikoilevansa.

Näin se vain on, päässäni on asennevamma. En ole siitä ylpeä ja mielelläni menisin vaikka hypnoosiin typeryyteni korjaamaan, olisihan elämä liikuntamielisenä todennäköisesti mukavampaa. No mutta takaisin siihen urheiluun: en seuraa mitään lajeja. Suurten kisojen aikana huuma kyllä saavuttaa minutkin (viimeistään finaalivaiheessa), olen katsokaas melko innostuvaa sorttia. Ja niin kävi nytkin. Viime viikot olen istunut iltaisin sohvalla silmät liimautuneena telkkariruutuun ja jännitänyt voittaako Unkari moukarin olympiakultaa (– voitti se!).

Olympialaiset peittoavat kyllä mitkä tahansa muut kisat. Ensinnäkin, paikalla on edustajia vaikka mistä maista. Koska muistat viimeksi kuulleesi uutisia Cookin Saarilta, Bhutanista, Surinamista, Andorrasta tai Burundista? Nyt kun Palaun Keesha Keane kilpailee naisten 50 metrin vapaauinnissa, tiedän, että tänään siellä päin maapalloa, tänään puhutaan hänestä. Tekee ihan hyvää, että aika ajoin muistaa kaiken maailman Lesothojen ja Yemenien olemassaolon. Siinä samalla tajuaa, että meitä on tällä planeetalla ihan älyttömästi ja oman elämän pikkuneuroottisuudet ovat loppujen lopuksi todella triviaaleja.

Parasta olympialaisissa ovat kaikki ne lajit, joista ei koskaan muuten kuule mitään. Seurasin puolitoista tuntia aivan hypnotisoituneena miesten synkronoitua uimahyppyä. Se on ihan mieletöntä. Miten se on edes mahdollista? Tai trampoliinivoimistelu! Televisiosta voi yhtäkkiä katsoa koskimelontaa ja miekkailua, tuntikaupalla. Yhtäkkiä olen kiinnostunut maahockeysta ja taitouinnista. Vieraat lajit ovat kaikessa outoudessaan jotenkin kiehtovia. "Hei noihan kuviokelluu ihan mielettömän hyvin!" huomaan ajattelevani. Ja "Oli kyllä hiukan haparoiva tuo alastulo". Ihan kuin muka ymmärtäisin jostain nojapuilla voimistelusta mitään. Kaikkea älytöntä ihminen onkin keksinyt tehdä kilpailuhengessä.

Olympialaisiin kuuluvat myös erilaiset olympiatarinat. Ja minä rakastan tarinoita ihan valtavasti. Parhaiden tarinoiden sankari eli urheilija on ylittänyt itsensä esteistä huolimatta. Kuulostaa Disney-elokuvalta, mutta kuvittele, että kisojen ensimmäisen maailmanennätyksen teki sokeaksi todettu eteläkorealainen jousiampuja Im Dong-Huyn. Malesialainen 29-vuotias Nur Suryani Mohammed Taibi puolestaan osallistui 10 metrin ilmakiväärikilpailuun, vaikka on kahdeksannella kuulla raskaana. Ja 400 metrin välierissä juoksi eteläafrikkalainen Oscar Pistorius, jolla ei ole jalkoja. Oikeasti. Ei minkäänlaisia. Ollenkaan. Kaikkeen se ihminen pystyykin, kun oikein tahtoo ja päättää.

Yksi lempitarinoistani on Togon Adzo Kpossi, 13-vuotias uimari, joka kilpaili naisten 50 metrin vapaauinnissa. Togossa ei nähkääs ole uimahalleja laisinkaan. Kpossi, olympialaisten nuorin kilpailija, on onnekseen saanut luvan kahden eri hotellin omistajalta, että hän saa harjoitella hotellin altaassa ilmaiseksi. Hotellit sijaitsevat 12 kilometrin päässä ja joka päivä koulun jälkeen Kpossin valmentajaisä ajaa hänet jommalle kummalle hotellille harjoittelemaan. Togon olympiakomitea onneksi maksaa matkat, sillä polttoaine on kallista. Kun Kpossi tuli heinäkuussa Lontooseen, hän sairastui malariaan ja vietti kolme päivää sairaalassa. Kaikesta huolimatta, kun Kpossi pääsi kisoissa kunnon altaaseen pulikoimaan, paransi hän omaa ennätystään 6,65 sekunnilla ja Togon ennätystä sitäkin enemmän. (Hänen aikansa oli 37,55 ja sijoitus 72, mutta sillä ei ole merkitystä.)

Olympialaiset herättävät myös mielettömän kysymysten tulvan. Tunnen oloni taas lapseksi, mutta kiusaan äidin sijaan miesparkaani. Mitä synkronoidun uimahypyn selostaja tekee loput 3 vuotta ja 11 kuukautta? Miten joku tietää, että olisi hyvä seiväshyppääjä? Miksi jalkapallossa on outo ikärajasääntö? Miksi miesten 100 metrin juoksu on niin tärkeä laji? Ohjelmoidaanko yleisurheilurataa kiertävä kamera aina tiettyyn vauhtiin lajista riippuen? Miten voimistelutuomarit voivat huomata kaikki pikkuseikat, kuten varpaan asennon kieputuksen aikana? Elättääkö joku oikeasti itsensä moukarinheitolla? Missä olympiatuli on ja kuka sitä hoitaa kisojen välillä? Miten yleisurheilua voi edes seurata stadionin hattuhyllyltä, kun kentällä juostaan, viskellään, loikitaan, hypitään ja seivästetään samaan aikaan? Miksi juuri jamaikalaiset ovat niin nopeita juoksemaan ja etiopialaiset hyviä juoksemaan pitkiä matkoja?

Onneksi seuraaviin kisoihin on neljä vuotta aikaa. Eihän tästä muuten tulisi mitään.

I'm not really a sports person, but I was completely sucked into the Olympics. Suddenly my eyes were glued to the TV-screen watching synchronized diving. And there's athletes from countries I'd forgotten even exist doing amazing things like pole volting or doing triple jumps on a trampoline. And all those amazing stories like this one about the Togoan 13-year old swimmer! Because I don't know much about sports, the Olympics also raise a lot of questions. Like what do ping pong commentators do between the Olympics, does someone really make a living playing shot put or why are Jamaicans really fast runners and Ethiopians great at running long distances? Thankfully the next Olympic games are four years away so I can rest my sports-racking brain for a while.

-ioanna-

Kaikki kuvat täältä / all pictures from here