DIY: paidan dippaus

Sattuipa niin ikävästi, että erään neuletakkini hihaan levisi aimo läntti mustetta. Se nyt ei lähde kankaasta irti, ei sitten millään, joten päätin vaalia virhettä ja kokeilla neuletakkiin dippivärjäystä omin voimin.

Koska kaapissani oli jo ennestään valmiina mustaa tekstiilinvärjäysainetta, ajattelin käyttää sitä. Se tosin oli tarkoitettu pesukonevärjäykseen, mutta tuumin, että kyllä se varmasti toimisi tarpeisiini käsipelilläkin.

Otin neuletakin, sangon, suolaa ja väripaketin ja aloitin hommat.

Käytin paketista vain puolet, samoin vaaditusta suolamäärästä. Vettä kaadoin ämpäriin puoliväliin asti. Sitten dippasin kostean neuletakin liemessä haluttuun rajaan asti ja nostin roikkumaan. Seuraavaksi huuhtelin sitä suihkulla hyvän tovin, jotta ylimääräinen väriaine irtoaisi. Kaikki tuo kannattaa tehdä rivakasti, sillä väriaine tarttuu hanakasti myös laattojen saumoihin. Huuhtelun jälkeen väsirsävy muuttui luonnollisesti haaleammaksi, tumman harmaaksi.

Älä heitä pois, vaan tuunaa! Ja voi, kuinka inhoankaan tuota sanaa! Muokkaa? Korjaa?

-annu-

I wanted to do something with black fabric dye which I have had home for a long time. I dipped my cardigan on it and look how great it turned out! It is little bit lighter now than in dip-picture, but I like the result. Old clothing turned out like new!

Junassa

Olen viime viikkoina istunut melkoisesti junissa. Neljä tuntia tuonne, kaksi tänne, kuusi kotiin. Mutta se on oikeastaan ollut ihan mukavaa. Junassa osaan nimittäin olla. Kotona keksin kaiken aikaa tekemistä enkä oikein malta vain lojua. En ole hetkeen saanut luetua kirjojakaan, koska sehän vaatisi keskittymistä ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan.

Mutta laiskottelu, oleminen ja ainoastaan omien ajatustensa kanssa keskustelu on ehdottoman tärkeää (jopa silloin kun kallonsisäinen rupattelutuokio käydään vaunutoverin huonosta tupeesta). Junassa en kykene harhauttamaan itseäni mietteiltäni kovin tehokkaasti. Pelaan pasianssia puhelimellani hetken, haen pahvimukillisen teetä, plärään kalenteriani. Yritän tutkia Twitteriä, Facebookia ja Pinterestiä, mutta hidas mobiiliyhteys tekee siitä sietämätöntä. Ehkä onneksi.

Junassa on aivan oma tunnelmansa. Siellä on aidosti rauhallista (no ei ehkä lasten vaunussa tai matkustaessa ruotsinlaivajengin kanssa, mutta noin muuten). Junan puksutus ja kiskojen kolina muodostavat turruttavan äänimaiseman, jonka keskeyttää silloin tällöin ainoastaan äidillinen kuuluttajaääni. Kaikki ovat hissukseen, paikoillaan, omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Lillumme ikään kuin yhteisessä välitilassa, limbossa matkalla jostain jonnekin. Eikä kellään juuri sillä hetkellä ole kiire – olemmehan voimattomia itse matkanteon suhteen.

Niinpä eräänä päivänä junaillesani kuuntelin Regina Spektorin Begin to Hope -levyn alusta loppuun tekemättä mitään muuta. Opettelin taas lukemaan Hunter S- Thompsonin Rommipäiväkirjan avuin. Luin Hesarista kokonaisia uutisia ja artikkeleja enkä ainoastaan selannut provosoivia otsikoita. Piirtelin ja kirjoittelin vihkooni ja tajusin, etten ole aikoihin kuvittanut ajatuksiani. Kuuntelin vaunussa käytäviä keskusteluja ja annoin murteiden kipitellä korvakanavissani. Ihastelin maisemia, tuumin kuka tuolla asuu ja mitä tuolla ladossa onkaan tapahtunut. Ihastelin Suomen syksyä vesipisaroiden rientäessä ikkunalasin yhdestä laidasta toiseen. Olin vaan, vaikka vauhtia oli 160 kilometriä tunnissa. Virkistävää vaihtelua.



I've spent a lot of time in trains lately. But it's actually been good for me. At home I'm constantly doing something, being productive, doing five things at once. Relaxing, just laying on the couch, not doing anything has been impossible. But aboard a train, I can't really distract myself too much. I play solitaire on my phone for a while, get some tea, look through my calendar. One thing at a time. And that's good for me, to just be. To be forced to have a conversation with my mind, even if it is about the sad toupee a fellow traveller's sporting. So on one of my recent journeys I listened to Regina Spector's entire Begin to Hope album. Just listened. I also learned to read again (I've been feeling too restless to concentrate on a book lately), it was Hunter S. Thompson's The Rum Diary that did it for me. I spent time with a newspaper and actually read whole articles instead of skimming through provokative headlines. I listened to conversations in funny accents, enjoyed the scenery and watched rain drops race accross the window. And I relaxed my butt off at 160 kilometers an hour. How very refreshing.

-ioanna-

Karpalojuoma

Ostin torilta puoli litraa karpaloita, popsin niitä muutaman sellaisenaan naama irvessä ja sitten ihmettelin pari päivää, mitä niille pitäisi tehdä. Lopuksi keksin keittää niistä limpparisiirappia ja nyt litkin karpalojuomaa useita litroja päivässä, niin hyvä se vain on. Tämä ohjeen lopputulos on kirpakka, joten jos suosit makeaa, lisää toki sokerin määrää.

Karpalojuoma

4 dl karpaloita
3 dl vettä
2,5 dl sokeria
+ kivennäisvettä maun mukaan

Kuumenna marjat, vesi ja sokeri kattilassa koko ajan hämmentäen, kunnes sokeri on liuennut. Survo marjat seokseen haarukalla tai nuijalla (näin jälkiviisaana suosittelen tekemään tämän tiskialtaassa, sillä marjat poksahtelevat muuten seinille, vaatteille ja naamalle). Sihtaa kuoret pois lävikön avulla ja siirappi on valmista. Valmista juoma sekoittamalla siirappia ja kivennäisvettä haluamassasi suhteessä. Jos et pidä kuplista, voit tehdä mehua sekoittamalla siirapin veteen. Kippis!

I bought some cranberries but they were way too sour to snack on. Luckily I had an epiphany: cranberry drink! It's strangely addictive and super easy to make. For the syrup just measure 4 dl cranberries, 3 dl water and 2,5 dl sugar into a pan and heat the mixture up until the sugar has dissolved. Mash the berries and sift out the rest of the berry bits. Then mix yourself a drink from the syrup and some soda and voilà!

-ioanna-

Valoa pimeään

Muista heijastin! Omani sain ihanalta Mimmiltä, joka on Helmikuu Designin emo. Tutustu Mimmin heijastimiin ja koruihin täällä! Mukavaa päivää, murut!

-annu-

It is very dark outside so remember to use a safety reflector! I got mine from Mimmi, the lady behind Helmikuu Design. Go and check out her beautiful jewelry! Have a nice day!

Rakkaudesta näköpuhelimeen

Teininä vietin useita tunteja päivässä puhelimessa. En koskaan saanut puhelinta omaan huoneeseeni, mutta hätätilanteessa eteisen puhelimen johdon sai vedettyä niin tiukalle, että luuri juuri ja juuri ylettyi huoneeni oven taakse. Siinä lattialla selkä seinää vasten kelpasi sitten juoruta tärkeistä asioista kuten siitä, mitä pukea päälle Annikan bileisiin (ästeeceen farkut ja paita) tai mitä Mika oli kirjoitellut Sallan ruutuvihkon kulmaan mantsan tunnilla (en enää muista mutta se oli jotain tosi diippii).

Puhelinkeskustelut eivät enää toimi kuten ennen. Harvoin kukaan keskittyy puheluun ja sen sisältöön, sillä yleensä ollaan aina matkalla jonnekin, höpötellään puhelin korvan ja olkapään välillä puristuksissa keskellä risoton hämmennystä, kauppaostoksia tai vaipan vaihtoa. Siksi kai suurin osa puheluista on lähinnä tiedusteluja: Missä oot, mikä se juttu olikaan, miten se homma toimi jne.

 

Tänä syksynä me rakkaan ystäväni kanssa kyllästyimme ikävään. Kaipasimme toisiamme arjessa. Sitä että voisimme vain löhötä sohvalla yhdessä ja jutella New Girlin Nickistä, lihapullataikinasta tai BB-voiteesta. Niinpä päätimme, että jatkossa teemme juurikin niin, joka viikko sovittuun aikaan. Keskiviikkoiltaisin kello yhdeksän keitän itselleni kupin teetä, otan mukavan asennon nojatuolista ja avaan Skypen. Kohta se muru siellä jo vilkuttelee viinilasi kädessään ja pääsemme puimaan elämän tarkoitusta sekä Greyn Anatomian viimeistä jaksoa, uuden juhlamekon helmanpituutta ja yksinkertaisen tekstiviestin "todellista" merkitystä.

 

Ei se Skype mikään uusi juttu ole, eivätkä tv-lääkäreiden parisuhteet ole oleellisia. Tietenkään. Mutta niiden rakkaimpien kanssa oleminen on tärkeää. Odotan aina innolla yhteistä hengailuhetkeämme ja vaikka olemme sitä joutuneet usein siirtämään, toistaiseksi treffit ovat olleet menestys. Mietin jopa, onnistuisiko leffan katsominen yhdessä näin virtuaalisesti? Pakko myöntää: vaikka toisaalta kaipaan jotain yksinkertaisempaa aikakautta, on tässä nykyajassakin puolensa. Illan treffejä odotellessa!

Applen iPhone prototyyppi vuodelta 1983.

When I was young I used to spend hours on the phone, but now a days talking is the last thing I use my phone for. I think it's because we don't really concentrate on our phone conversations anymore, everyone's always so busy that you just stick your phone between your ear and shoulder and carry on multitasking. I have a dear friend who lives in Helsinki who I really miss being part of my everyday life, so recently we decided to aart hanging out again once a week, virtually. We now have a set time each week when we skype eachother and just hang out for a while talking about the last episode of Grey's Anatomy or decrypting a text message. And even though the subjects of our conversations aren't important, spending time together really is. I wonder if we could watch a movie together this way?

-ioanna-

Sunnuntaiharhailua

  

Sunnuntai valui tällä kertaa hukkaan. Nukuin pitkään ja sitten siirryin sohvalle tuijottamaan komediasarjaputkia. Jääkaappi kaipasi täydennystä, joten ei auttanut kuin pukeutua oikeisiin vaatteisiin ja lähteä ihmisten ilmoille. 

 

Koska ulkona oli niin ankeaa, ohjasin kinttuni saman tien keskustan valoja ja jouluosastoja kohti punaisen piristysruiskeen toivossa. Kävelykadun ylle oli ripustettu jouluvalot, mutta siinä marraskuun ankeudessa ne näyttivät vain jotenkin surullisilta. Kenties sisällä olisi iloisempaa?

Stockan jouluosasto oli karmea: kimaltava ja kultainen räjähdys. Muovista krääsää kaikkialla ja tyhjä paketointipiste. Mikä pettymys. Onneksi Indiskassa tuntui oikeasti lämpimältä ja aidosti jouluiselta. Nuo maapallokoristeet olivat ihania.

One Wayssä soi Oasis, joten jalat veivät sinne. Harhailin pitkin käytäviä lauleskellen tuubihuiviini. Some Might Say ja toppatakit, Cast No Shadow koruosastolla ja She's Electric teinitrikoiden luona. Nuo raitahaalarit naurattivat. Unihattu mukaan niin Daltonien joulun yöasu olisi ollut siinä!

Siinä puolisen tuntia harhailtuani olin jo ihan uupunut. Matelin Herkkuun, keräilin hedelmähalloumisalaatin ainekset koriini (ne ja yhden suuren köntin tuhkajuustoa) ja löntystelin takaisin kotiin. Pikku-Torren viereisen liiketilan ikkunat oli kääritty paperiin ja sisällä häärättiin. Kyltti kertoi, että pian siihen avataan konditoria-kahvila Enni. Toistaiseksi odotan sitä enemmän kuin joulua – olisiko siinä tuleva kulmakahvilani?

Sunday was kind of a failure. I was tired and lazy and it was miserable outside. I tried to cheer myself up by taking a stroll in all the christmassy shops, but the glittery plastic junk just depressed me more. Thankfully one shop was playing Oasis so I lingered between the aisles for the duration of a few songs. By the end of it I was tired and missed my couch so I bought some groceries and headed back home. On the way I notised a sign on a shop window near my house: there's a cafe opening there soon! Now that's something to look foreward to. 

-ioanna-

Kippis, kirppislöytöni

Vaikka olenkin toitottanut tavaran turhuudesta, tarttui kirpputorilta mukaan muutama uusi kipponen. Kaihoavalle merimiehen vaimolle pari merihenkistä mukia ja kauhean suloinen vaaka.
Uusien juttujen ostaminen kirppareilta hivelee sieluani paljon enemmän kuin markettiroinan haaliminen. Metsästysviettini on ylimmillään ja tavaroilla on tarinoita, ne ovat kuuluneet jo jollekin muulle ennen minua. Ja ne hinnat tietysti! Mahtia!

Olen löytänyt pari uutta kirpparia täältä Turusta. Tai, uusia minulle. Ne ovatkin osoittautuneet aarreaitoiksi. Ehkä juurikin siksi, koska kun niissä ei ole ollut aiemmin, ovat silmät paljon valppaampina penkoessa. Mene ja tiedä. Haluaisin hurauttaa Turun lähikuntiin kirppisreissulle. Kaikki kirppispaikkavinkit otetaan avosylin vastaan!

-annu-

I found some nice things at the flea market. It's always fun to buy old stuff. Each piece has its own story. If you know any good flea markets outside Turku, let me know! I'd like to take a roadtrip out to the countryside and find new old things.

Taikaleipä

Näetkö tuon upean leivän tuossa yläpuolella? Tuon upean luomuksen, jossa on kova rapea kuori? Ei, se ei ole leipomosta eikä Stockan Herkusta, vaan MINUN KEITTIÖSTÄNI!

Törmäsin verkossa tähän ohjeeseen. Se on erikoinen ja jännä: siinä nostatetaan taikinaa 12 tuntia ja kypsennetään leipä padassa. Lopputulos näytti mielettömältä. Epäilin, että tässä on takana jotain taikaa. Oli pakko kokeilla.

Leipä oli todella helppo tehdä. Taikina valmistuu muutamassa minuutissa ja sitten vaan annetaan möykyn kohota päivän tai yön verran. Kypsentäminenkin on helppoa, mutta se vaatii hiukan aikaa. Suosittelen valmistamaan taikinan heti aamulla ja paistamaan leivän iltateelle tai sitten pyöräyttämään taikinan viikonloppuiltana ja kypsentämään leipäsen lauantain tai sunnuntain aamiais- tai brunssipöytään.

Taikaleipä

3,5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sämpyläjauhoja
1,5 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa. Mittaa joukkoon vesi ja sekoita taikina tasaiseksi käsin. Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan nousta 12–18 tuntia. Lämmitä uuni 225 °C ja laita tyhjä pata uuniin puoleksi tunniksi. Padan kerätessä lämpöä nosta taikina kulhosta jauhotetulle pöydälle ja muotoile siitä pallo. Kääri taikinapallo kelmuun padan lämpenemistä odotellessa. Poista pata uunista varoen (suosittelen tuplapatalappuja, jottet polta peukaloasi kuten minä). Tiputa taikinapallo padan pohjalle, laita kansi päälle ja pistä pata takaisin uuniin puoleksi tunniksi. Sitten poista padan kansi ja anna leivän kypsyä vielä 15 minuuttia. Nosta pata uunista ja leipä padasta. Anna leivän jäähtyä ritilällä, tämän ajan voit käyttää ihasteluun, kuoren kopsauttelemiseen, kuvien ottamiseen tai muunlaiseen täydellisen leivän tunnelmointiin.

I stumbled upon this amazing recipe. It's easy and the bread turns out amazing – crusty and moist. Bread in a pot. Magical. Try it out for evening tea or save it for Sunday morning breakfast or brunch. Trust me, it's super easy and rediculously yummy. Like I said, magical.

-ioanna-

Taidottoman soittopelit

Soittimet ne vasta kivoja on. Ja siksi olen niitä hankkinutkin nurkkiin pölyttymään aimo läjän. Jokaista yksilöä hankkiessani olen aina vannonut, että "tätä mä opettelen soittamaan" ja siihen se on jäänyt. Joka kerta.

Tai no, kerran siippani yritti opettaa minua soittamaa kitaraa. Se meni sen sortin riitelyksi, että kun siinä uudenvuoden yönä kinasimme ja yksi kielikin katkesi, vaihtui uusi vuosi täysin ääneti. Mutta ei siitä vuodesta sen huonompi tullut. Joten kaikki pakko vaihtaa vuosi tosi makeesti, että siitä ei tule huono -argumentit ovat täyttä hölynpölyä. Itse asiassa, jos riitelee oikein mojovasti heti uuden vuoden kunniaksi, voi olla sovussa pitkän aikaa. Varsinkin jos rikkoo tavaroita ja tekee itsestään naurettavan, sitten ei edes kehtaa riidellä hetkeen. En ole koskaan rikkonut mitään. Kai pitäisi ostaa joku riita-astiasto.

Ensin toin lapsuudenkodistani mukanani huuliharppuja. Niiden läpi osaan hienosti hengittää. Sitten löysin kirpparilta suupianon. Mikä sen oikea nimi on? Sen jälkeen sain siipalta lahjaksi kitaran, kun olin sitä tarpeeksi kauan vinkunut. Sen jälkeen oli pakko saada ukulele, koska Marilynilläkin on sellainen Piukat paikat -leffassa ja se näyttää helpommalta soittaa kuin kitara. Ja tällä viikolla hankin kirppisreissullani mandoliinin. Se vain oli niin hienon näköinen.

Mitä tästä pitäisi oikein ajatella? Olen selvästi kiinnostunut musiikista ja sen tekemisestä hankinnoistani päätellen. Ja olenhan kamalan innokas laulamaankin. Mutta miksi en saa opeteltua soittamaan?

Tähän pätee kaiketi sama ruoskimis-metodi kuin liikunnassakin. Tarvitsen opettajan. Olen käynyt salilla itsekseni, mutta että se olisi tarpeeksi tehokasta, on aina jonkun muun ansiota. Mukavuudenhaluni voittaa, mutta jos joku käskee vieressä, tottelen kiltisti.

Tänne siis, ukulele-opettaja, huuliharppu-opettaja, kitara-opettaja, mandoliini-opettaja ja suupiano-opettaja! Onko liikaa vaadittu, jos yksi ja sama ihminen voisi opettaa minulle kaikki nuo? Ilmianna itsesi, jos haluat oppilaan tai tiedät jonkun täällä Turussa, joka on kyseiseen hommaan kyvykäs. Parasta on, jos opettaja on hieman pelottava, jotta en ala lusmuilla. Nyt on aika ottaa haltuun nuo pelit ja vehkeet!

-annu-

I love instruments. I have a guitar, a ukulele, a mandolin, a mouth organ and a mouth piano (what's the real word for it?!). But I can't play any of them. It is impossible to learn to play all by myself. My husband tried to teach me once, but we just ended up fighting. I need a teacher! Someone with whom I can't fight and who I'm a little bit scared of. If you know someone, let me know! I really need to learn to play or I'll have to sell all of my instruments! :)

Viime aikoina

– Mitä kuuluu?

– Noh, viime aikoina olen...

 

...tuskaillut aamuheräämisien kanssa. Hohhoijaa.

...käyttänyt paljon kumisaappaita. Ihan kuin syksyä olisi jatkunut jo puoli vuotta.

...työskennellyt moinoshommien parissa. Puolet viikosta kirjoittelen ja suunnittelen konttorilla.

...juonut kuppikaupalla vihreää teehelmistä haudutettua teetä. Tee halaa sisuksia syksyn vaatimalla tavalla ja teehelmien hidas purkautuminen on jännää. Kenties nautintoon vaikutta myös tieto siitä, että joku on käärinyt teelehdet palleroiksi käsin.

...laatinut kymmenittäin listoja ja aikatauluja. Muuten mistään ei tule mitään.

...kuunnellut BBC Radio 6 Music -kanavaa, jonka koko ohjelmisto rakentuu erilaisista musiikkiohjelmista. DJ-kaartiin kuuluu mm. Jarvis Cocker.

...häärännyt putiikilla pesten, silitellen, järjestellen, askarrellen ja höpötellen mielenkiintoisten asiakkaiden kanssa tästä tuosta ja ihan mistä hyvänsä.

...viihtynyt keittiössä ja testaillut reseptejä. Lisää herkkuja luvassa!

...katsellut sarjoja ja leffoja. Ihan parasta! Tämän hetken lemppareita ovat Dexter, Parenthood, sekä Hyvät ja huonot uutiset.

...naputellut kovasti, myös huvin vuoksi.

...koettanut viettää leijonanosan vapaapäivistäni ja -illoistani hyvässä seurassa. Tätä lisää!

Lately I've had trouble with early (well, earlyish) mornings, used my wellies a lot (we're definitely stuck in a rain rut here), worked at the office doing copywriting and other advertising-related stuff, drank severe amounts of green gunpowder tea (it hugs my insides and I need that now), done lots of lists and timetables (getting organized is key when trying to get anything done ever), listened to BBC Radio 6 Music a lot (DJs include Jarvis Cocker!), worked at the shop (I love our customers!), been cooking a lot and trying out tons of new recipes (stay tuned...), enjoyed tv (Dexter, Parenthood and That 70's Show!), worn out my keyboard, and spent a lot of time hanging out with loved ones. 

-ioanna-

Pumpkin pie

Kävin Englantilaista koulua ja me vietimme aina Halloweeniä. Joka vuosi vanhemmat oppilaat järjestivät nuoremmille jännittävän koulua kiertävän Spooky trail -radan, jossa sitten peloteltiin pikkuiset kuoliaaksi esimerkkiksi hyppäämällä muumioasussa (=WC-paperiin käärittynä) siivouskomerosta tai nappaamalla nilkoista kiinni kierreportaissa. Illalla oli Halloween Ball -juhlat ja parhaat puvut palkittiin.

Kuudennella luokalla matematiikan opettajamme Sister Claire Ann (kyllä, meitä opettivat myös nunnat) asteli tuttuun tapaan luokkaan virsiä lauleskellen suuri teemuki kourassa, mutta tällä kertaa hänellä oli toisessa kädessä piirakka. "I made you some pumpkin pie, wanna try a bit?" hän kysyi luokallta ja kuten arvata saattaa, mehän halusimme! En muista mausta juuri mitään, mutta se jäi mieleen, että piirakka oli todella hyvää eikä muistuttanut mitään aikaisemmin maistamaani.

 

Kun viime kesänä näin jossain hypermarketissa kurpitsapurkin piiraspalan kuva kyljessä, muistui Sister Claire Annin herkku mieleen. Nappasin purnukan mukaan ja se odotti kiltisti lokakuuta, kurpitsan luvattua kuukautta.

Kahlasin läpi kymmenkunta ohjetta, kaikissa käytettiin purkkikurpitsaa sekä kondensoitua maitoa. Molempia myydään suurissa marketeissa sekä etnisissä ruokakaupoissa. Kurkkaa jenkkihyllyt, säilykeosasto ja kaiken varalta vielä leivonta- ja kahvihylly. Jos ei löydy niin kysy vielä myyjältä, sillä maitotiiviste hyllytetään milloin mihinkin.

 

Valitsin ohjeen, jossa ei ollut ylimääräistä sokeria ja valmistin myös piirakkapohjan sokeritta (jos olet laiskalla tuulella, käytä valmista piiraspohjaa). Koska raaka-aineet ovat jo niin valmiita, piirakan täyte vain sekoitetaan tasaiseksi – tämän helpompaa piirakkaohjetta tuskin on! Maku on ihanan mausteinen ja sopii tummiin syysiltoihin teekupposen seuraksi paremmin kuin hyvin. Mutta malta antaa piirakan jäähtyä ja mielellään vetäytyä yön yli jääkaapissa ennen kuin alat ahmia. Tiivistyneenä pumpkin pie on parhaimmillaan!

Pumpkin pie

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Täyte:
1 prk kurpitsaa
1 prk kondensoitua maitoa
2 munaa
1 tl kanelia
0,5 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl muskottipähkinäjauhetta
0,5 tl suolaa

Paloittele huoneenlämpöinen voi kulhoon. Mittaa vehnäjauhot sekä ripaus suolaa voin joukkoon ja nypi aineet tasaiseksi taikinaksi. Käri taikinapallo kelmuun ja anna jähmettyä puoli tuntia jääkaapissa. Sekoita kaikki täytteen aineet tasaiseksi massaksi. Ota taikina jääkaapista ja painele se voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte vuokaan. Paista piirasta ensin vartti 200°C, laske sitten lämpötila 175°C ja anna paistua vielä noin 40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pohja on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä ja tarjoile kermavaahdon kera. Säilytä jääkaapissa.

I made my very first pumpkin pie this year and it was delicious! Beautifully spicy and so flavourful! Plus it's super easy to do, basically you just mix everything together. I used this recipe. Just make sure you let the pie cool down or preferably settle in the fridge over night before you attack it. And have some whipped cream handy too. Enjoy!

-ioanna-

Pyhäinpäivän mietteitä

Kävin lauantaina hautausmaalla täällä Turussa. Tuhansia kynttilöitä lukuunottamatta oli pilkkopimeää. Miten ihanan tunnelmallista. Siellä täällä vierailijat etsivät rakkaittensa hautoja. Joku jutteli edesmenneelle vaimolleen, toinen asetteli kukkasia äitinsä leposijalle. Lapset tuumivat otsa rutussa koko kuolemisasiaa. Lapset ja minä.

Mitäköhän minulle lopulta käy? Lähdenkö yhtäkkiä vai sinnittelenkö satavuotiaaksi? Asun Turussa mutta olen kotoisin Helsingistä ja sukuani on haudattu Kouvolaan sekä Patmokselle Kreikkaan. Jos tämä olisi nyt tässä, mihin tämä ihmiskasa päätyisi? Mieluiten kai palaisin poroksi. Osan tuhkistani voisi haudata sukuhautoihin etelään ja pohjolaan ja loput säilöä kauniiseen vanhaan peltipurkkiin, joka haudattaisiin kotipihalleni jonkin puun juurelle. Vielä minulla ei ole kotipihaa tai tarpeeksi merkityksellistä puun juurta elämässäni, mutta toivottavasti ehdin sellaiset vielä hankkimaan.

Entä mitä sitten? Mihin tämä sielu päätyy? Saanko ilmestyä lasteni uniin tai kummitella kavereille?  Tapaanko enää muita? Selviääkö minulle jokin suurempi totuus? Vai katoaako kaikki viimeisen hengenvedon mukana? Siellä hautuumaalla, kaikkialla ympärilläni ja vain pari metriä jalkojeni alla, oli muistot kymmenistä tuhansista, jotka olisivat osanneet vastata kysymykseeni. Mutta siellä oli hiirenhiljaista. Eiköhän sekin asia joskus selviä, eihän kukaan vielä ole selvinnyt elämästä hengissä.

We celebrated All Saints' Day on Saturday and I visited the cemetery. It was completely dark except for thousands of candles. What a beautiful sight. All around me people were prettying up the graves, lighting candles and talking to their dead relatives. Kids were trying to understand the whole death thing. Kids and I.

I wonder how I'll go and where I'll end up. And what then? Will I get to meet other souls? Can I spook friends that are still alive? Or is it all over just like that? I suppose it'll all be clear to me one day – no one's survived life yet.

-ioanna-