perjantai 7. kesäkuuta 2013

Häät purjelaivalla

Kuva / Photo
Lauantaina vietimme rakkaan ystäväni Anniinan ja hänen mielitiettynsä Janin häitä. Juhlallisuuksista erityisen tekivät puitteet: hääjuhlat järjestettiin Anniinan isän perinnepurjelaivalla Inga-Lillillä Turun Saariston upeissa maisemissa. 

Muodikas merilook: tukka sekaisin ja naama punottaa.
Onneksemme aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Purjeet veivät meidät Rymättylään, Ruissaloon ja Airiston Loistokarille, missä pysähdyimme hetkeksi laituritansseille. Kemut jatkuivat paatilla bändin säestyksellä. Iloittelu keskellä kaunista saaristoa veden ympäröimänä on kyllä aivan erityistä. Harvoin tuntee olonsa yhtä vapaaksi kuin upean laivan kannella, etenkin kun ympärillä viini virtaa ja väki juhlii sinisen taivaan alla.

Onnellinen hääpari valssaa.




Kuva / Photo

Söimme kapteenin lohisoppaa, kuuntelimme juhlapuheita, visailimme ja kahvittelimme. Auringon laskiessa saavuimme takaisin Naantaliin. Illan upein hetki oli hääparin lähtö. Hämärän tullen he kulkivat käsi kädessä pienelle soutuveneelle ja lähtivät soutaen kohti toista rantaa. Anniinan isä säesti matkaa Inga-Lilliltä käsin soittaen trumpetilla Kummisedän tunnusmusiikkia. Sen upeampaa päätöstä en morsiamen ja sulhasen hääjuhlille osaa edes kuvitella.

On Saturday we celebrated Anniina's and Jani's wedding on Anniina's fathers beautiful traditional sailboat Inga-Lill. It was pretty breathtaking.

-ioanna-

2 kommenttia:

  1. Awww koska olen herkkis niin täällä ollaan ihan tippa silmässä kun kuulostaa niin kertakaikkisen ihanilta häiltä! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ne olivatkin ja juuri tämän pariskunnan oloiset. Omatkin silmät kostuivat päivän aikana muutamaan kertaan. Oi rakkautta, on se ihanaa!
      ioanna

      Poista