keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kesän pikakaunistus!

Aurinkoa!


Pieni päivetys kunniaan! Mutta rajansa kaikella. Älä grillaa itsestäsi oranssia tai ainakaan punaista. Kun kerran hipiänsä polttaa, on sille alttiimpi aina vain helpommin. Kun on mahdollisuus mennä varjoon, mukana vettä ja pään suojaava myssy sekä aurinkorasvaa, voi ulkona patsastella vaikka kuinka. Kyllä meidän nyt kelpää, kun on kesä. Sadepäivinä voi (päässä mölisevän äidin) luvalla olla sisällä!

Terveellistä ravintoa!


Olen toitottanut tätä ennenkin, mutta sanon taas; mene ihmeessä torille. Vielä mansikat eivät ole halvimmasta päästä, mutta satsaa silti muutama euro terveelliseen herkutteluun. Mansikat, herneet, kirsikat, myöhemmin mustikatkin ovat lemppareitani. Niillä voisi elää koko kesän. Ja voi, kuinka terveellisiä mollukat ovatkaan! Juhannusgrillauksen jälkeen tuoreet marjat tekevät hyvää.

Ihon kuorinta!


Hihi, kuva on niin pöllö, että naurattaa. Mutta, nopean kuorinnan teet vaikka mökkiolosuhteissa kahvinpuruista ja kasvorasvasta. Halpaa ja helppoa ja iho nauttii! Kuorinnan päälle aimo kerros kosteusvoidetta.
Samaa mössöä kannattaa hivellä myös jalkoihin. Tämä on hellempi tapa käsitellä kovettumia. Kesäisin kuivan raspin käyttö voi tehdä vain hallaa, joten malttia!


Kasvojen pikakiinteytys!


Kippaa lavuaariin jäitä, kurkkuviipaleita ja kylmää vettä. Lilluta kasvojasi jäisessä vedessä niin kauan kuin tohdit pitää. Tee muutamaan otteeseen uudestaan. Veri kiertää, silmäpussit saavat kyytiä ja auringosta tai ruoasta turvonneet kasvot viileän käskyn palata kuosiin taas. Kamalaa, mutta tehokasta!

-annu-

Sit in the sun, eat strawberries, take care on your skin. Simple and cheap things!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti