perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hiilekkäät potut ja libanonilainen salaatti


Kyllä se vain niin on, että tulen kautta tulevat maukkaimmat muonat. En keksi mitään kypsentämistä vaativaa, mikä ei olisi loistavaa grillattuna. Tuore tomaatti on toki hyvää, mutta grillattu tomaatti on vielä parempaa.

Sain kutsun kaveripariskunnan luo ja voi pojat, grilli oli kuumana! Suurimpien liekkien hälvennyttyä suuret potut kääräistiin folioon ja nakattiin suoraan hiillokseen muhimaan. Hiilloksen päälle asetettiin itse grillitaso ja siinä kypsentyivät muut ruoat. Kokonaiset sipulit ja tomaatit saivat grillaantua ilman foliota, niihin tuli mukava savun maku.


Grillimestari oli marinoinut lihoja tuntitolkulla. Ah!


Havainnollistava kuva pottujen kypsennyksestä. 

Potut saivat mustan, hiilimäisen kuoren. Sisällä oli pelkkää pehmeää perunaa, joka ei vaatinut oheensa kuin vain vähän voita ja suolaa. Hiillosperuna on parempaa kuin perus-uuniperuna. Kuoren reunasta on ihana rapsuttaa pottua, joka on pehmeää ja ytyä makunsa puolesta samaan aikaan.



Potut ja lihat saivat oheensa libanonilaista salaattia, jota grillimestarimme on tehnyt siitä asti, kun sai reseptin ystävänsä libanonilaiselta isältä. Ainekset ovat yksinkertaiset, mutta maku hullun hyvä. Tomaatti ja punasipuli leikataan pieniksi. Tuore, kypsentämätön parsakaali leikataan joukkoon myös. Jos ei omista libanonilaista hankalasti löytyvää sumak-maustetta, ei haittaa. Mukaan monen monta valkosipulin kynttä, sitruunamehua, suolaa, pippuria, hieman oliiviöljyä. Mitä enemmän valkosipulia ja sitruunamehua, sen parempi.

Haluaisin löytää mahdollisimman pienen, mutta hyvän grillin. Pallogrillikin on varastottomalle kodillemme liian suuri ja hankala säilyttää. Mikä neuvoksi? Grillimetsästys alkakoon!

-annu-

I love barbecue food. Anything, which is done in fire, is totally tasty. I barbecued with my friends couple of days ago. Potatoes went to ember, meat and vegetables to the grill and then we just waited. Our grillmaster also made some lebanese salad, which includes lots and lots of garlic. Oh boy, it was good!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti