Istun koneella niskat juntturassa. Sama tapahtuu silloin, kun kudon.
Ryhtini ei ole mallikelpoinen.
Liian pehmeä sänky saa selkäni toisinaan jomottamaan.
Takareiteni joutuvat liukkailla keleillä koville, kun jännitän koipiani pysyäkseni pystyssä.
Lapsena venyin kuin kuminauha, istuin lattialla poikittaisspagaatissa läksyjä tehdessäni. Nyt en saa sormia varpaisiin ilman kamalaa huutoa ja tunnetta, että verisuoni poksahtaa päästä.
Kuinka tämä yksinkertainen neuvo onkaan voinut jäädä unholaan: venyn, jos venyttelen. Venyttelyn jälkeinen verenkierto on mannaa tässä raihnaisessa kehossa!
Tänään aloitan päiväni venyttelyllä. Ehkä myös huomenna. Jospa saisin juurrutettua tästä joka-aamuisen tavan itselleni?
Kaikki mukaan venymään!
-annu-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti