Puola osa 3: Jozef K

Kaikki ne Gdanskissa käyneet ystävämme, jotka kuulivat meidän matkustavan kyseiseen paikkaan, saivat Jozef K -hepulin. Silmät revähtivät auki ja ääni nousi falsettiin. Ja sitten alkoi armoton selitys ja touhotus siitä, kuinka meidän olisi ihan PAK-KO mennä Sopottiin ja siellä olevaan Jozef K -kahvilaan. Pakkohan heitä oli uskoa, joten otimme yhtenä päivänä suunnaksi Puolan Rivieran. Sopot oli jo itsessään mahdottoman suloinen. Onneksi myös muutama rähjäinen taloparka löytyi siistien ja söpöilevien talojen välistä, eihän sitä imelyyttä olisi muuten tällainen karski suomalainen pystynyt sulattamaan. Mutta siis, asiaan. Sinne kahvilaan.

Sisään astuessa tuli tunne kuin olisi kävellyt suoraan lavasteisiin. Kaikista tuoleistakaan ei voinut olla varma: "Voiko tuohon istua vai ei?" Viivyimme kahvilan sohvalla tuntitolkulla ja tuijotimme ympärillemme. Lattian läpi kasvoi puu, kattoparrujen päällä oli rivissä mustia, täytettyjä lintuja, nurkassa suhisi vanha televisio lumisadetta. Kaikki paikat olivat täynnä tavaraa. Kehuessamme kahvilassa työskentelevälle tytölle, että hänellä on aivan ihana työpaikka, hän huikkasi siihen mennessään: "I know!"

Jatkamme Jozef K -mantraa ja kehotamme (pakotamme) käymään Puolassa ollessasi täällä. Huh, mikä kahvila, sanomme me.

-annu- 

Kuvia katossa, sehän on selvä.