maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kävelyllä alppiruusupuistossa


Vanhempani asuvat Helsingissä, noin viiden minuutin päässä Haagan Alppiruusu- eli Rodopuistosta. Metsäinen puisto on hehkeimmillään aina kesäkuussa, kun alppiruusut ja puistoatsaleat kukkivat, niinpä viime reissulla ohjelmaan kuului ehdottomasti visiitti keskelle kukkien väriloistoa ja makeita tuoksuja.



Puiston uudella puolella pensaissa kirkuivat oranssit ja keltaiset atsaleat. Ilmassa tuoksui voimakas parfyymi. Sieraimet tunnistivat tuoksussa toisaalta jotain hedelmäistä ja toisaalta jotain Comfortmaista.





Alppiruusut olivat jo haalistuneet ja osa kukista oli nuupahtanut. Äiti kertoi rodojen kukkineen kirkkaana fuksian punaisena viikkoa aikaisemmin. Myöhästyin siis juhlista, mutta onneksi jatkoillakin pääsi tunnelmaan.





Auringon säteiden porautuessa puidan latvojen välistä upeisiin puskiin ajattelin, että jos rodot jaksavat kukkia seitsenkuisen talven jälkeen, jaksan minäkin. Ensi vuonna myös.

My parents live close to the Haaga Rhododendron Park in Helsinki. Since rhododendron and azalea blooming is at its best in early June, I made sure to visit the park during my last trip back home. The flowers were breathtaking and the air was filled with a gorgeous fruity and perfumey aroma. I guess if the rhododendron can bloom so beautifully after seven months of winter, so can I.

-ioanna-

1 kommentti:

  1. En ollut kuullutkaan tuollaisesta paikasta! Pitää ehdottomasti käydä joskus. :)

    VastaaPoista