perjantai 3. elokuuta 2012

Au!

Minua sattuu aina mahaan. Se on tila, johon olen jo tottunut, ihmeellistä siis on, jos ei satu. Kun mainitsin asiasta viisaalle ystävälleni Jannalle, hän ehdotti siirtymään leivän mussutuksesta hiivattomaan ja jauhottomaan versioon. Ja kas, ei satu enää! Voin jopa vedellä tulista ruokaa ilman minkäänlaisia jälkilöylyjä eturepussa! Koska Janna on viisautensa lisäksi myös mitä mainioin keittiökuningatar, hän antoi minulle vatsaystävälliseen leipään ohjeen. Janna pitää omaa Ruokahommia -blogia, joka on mainio niin tekstinsä, ohjeidensa kuin kuvienkin suhteen. Blogista löytyy siis myös tämä uuden elämän minulle antaneen siemenleivän ohje! Jannan blogiin pääset tutustumaan täältä. Suosittelen!

Leivän vinkkivitonen on siemenet. Montaa sorttia!

Ioanna lahjoi minua kerran maailman ihanimmalla keittokirjalla. Paras ikinä!

Leipä on helppo valmistaa. Kaikki ainekset vain sekaisin, koko mössö leivinpaperilla vuoratulle pellille ja uuniin. Ohje suosittelee lisäämään taikinaan mantelijauhoja, joka lisää lopputuloksen kuohkeutta. Koska en löytänyt mistään kaupasta kyseisiä jauhoja (mistä niitä löytää!), tuli omasta leipäsestäni rieskamainen ja hieman lituska. Mutta niin hyvä! Älä anna siis mantelijauhottomuuden tulla tekemisen esteeksi!


Chiliä joukkoon!
Minä ja vatsani boikotoimme tätä nykyä leipähyllyä ja valmistamme oman herkkumme itse. Oi, tätä kivuttoman elon auvoa! Onni!

-annu-


My stomach always hurts. When I told this to my friend Janna, she recommended trying this bread recipe, which doesn't include any flour or yeast. Janna has her own food blog called Ruokahommia. Her bread recipe can be found in there. Her blog is lovely, I definitely recommend it. And by the way, I don't have an pain anymore! I am so glad! Thanks to Janna and her recipe!

6 kommenttia:

  1. hei ihana,
    en tiedä saako suomesta mistään mantelijauhoa, mutta itse olen onnistuneesti käyttänyt mantelijauhetta, joka on vain vähän karkeammaksi jauhettua. meilläpäin on s-marketin leivontahyllyllä sitä saatavana sellaisessa melkein kilonkin pussissa.

    hirveän hyvä, ettei enää satu.

    VastaaPoista
  2. Voi Annu, tulin niin iloiseksi tästä! Tiedän nimittäin, miten hirveitä ne vatsavaivat ovat, ja niistä eroon pääseminen tuntui taivaalliselta. Ihan parasta että sunkin kipujen syy ratkes. Ja että uskalsit koittaa tuota kreisiä reseptiä! Pitäis taas tehdä itsekin, oon vähän tässä kesälomalla sortunut kaikenlaisiin muihin leipiin ja ollut sitten kipeänä. Toi resepti on kyllä kiva siitä että sitä voi muokkailla hirveästi. Jos ja kun löydät sitä mantelijauhetta (se mun mantelijauho-termi taitaa olla väärä, jauhettua manteliahan se vaan on eikä mitään varsinaista _jauhoa_) niin saat taas uuden version leivästä. Jee! Kivaa! Koska nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niinkun tuossa yllä Kaija vinkkaa, sittarista/s-marketista/prismasta leivontahyllyssä, jättisäkki, Sallisen-merkkistä.

      Poista
  3. Janna, jos tuo resepti on käännös ameriikasta, niin siellä kuulemma on sellaista vielä hienommaksi jauhettua mantelia, joka esim. macaron-leivoksissa olisi hiisin paljon kätevämpää kuin siivilöidä tuosta mantelijauheesta pois se liian karkea osuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo käännös, mutta en kyllä tiennyt että sellaista superhienoa mantelijauhoakin on olemassa! :) Tässä reseptissä karkeus ei haittaa, mutta voin kuvitella että macaroneissa se kyllä saattaa koitua kohtalokkaaksi! :)

      Poista
  4. oih, kommentteja! :) juu, pitääkin lähteä sittariin etsimään mantelijauhoa! ja ei muuta kuin uutta leipää uuniin vaan!

    VastaaPoista