maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 10: Tee-se-itse teelahja!


Lojuuko kaapeissasi irtoteetä pussikaupalla? Minun kaltaisellani teejuopolla on tapana hamstrata ihania teelaatuja pussikaupalla ja sitten kuitenkin juoda vain sitä jotain tiettyä lajia kerralla (paraikaa teehelmet vievät voiton). Onneksi teestä saa myös mukavia persoonallisia lahjoja! Tässä yksi idea askertelijaluonteille: persoonalliset teepussit!

Teepussi on hauska pikkulahja lähetettäväksi vaikkapa joulukortin kyljessä tai annettavaksi lahjamukin kera. Pusseista voisi myös valmistaa sarjan, vaikkapa aamuteet viikoksi tai työkavereille omat nimikoidut teet työpaikan keittiöön.


Teepusseja varten tarvitset kahvisuodattimia, irtoteetä, sakset, lankaa (tekokuitua, ettei värjää), ompelukoneen, nitojan sekä hauskoja papereita, liimaa, tusseja tms. teelappuja varten.


Leikkaa ensin suodatinpussista kaksinkertainen suorakulmio.  Ompele sitten kaksi pitkää reunaa yhteen. Jos palassasi ei ole valmiiksi kiinnitettyä reunaa ompele myös yksi reuna, jotta saat pussin. Täytä sitten pussi noin puolilleen irtoteetä. Ompele pussi kiinni.


Seuraavaksi se hauskin vaihe, teelappujen askartelu. Leikkasin jokaista lappua varten kaksi vastakappaletta ja liimasin ne vastakkain niin, että lanka jäi jemmaan puolten väliin. Itse valmistin viime vuonna Leenaelinasta ostamistani lahjapapereista bambi- ja robottilaput sekä leikkasin ja kirjoitin itse tuon puhekuplan (kuten huomata saattaa). Lapun voi räätälöidä hauskasti saajan mukaan tai siihen voi raapustaa vaikkapa vitsin, mielenkiintoisen faktan, visakysymyksen & vastauksen tai vaikkapa tehtävän!


Ota valmis lappu lankoineen sekä teepussi. Taittele pussin toisesta päästä kulmat sisään ja sujauta lanka toisen kulman alle. Käännä vielä koko reuna alas, nosta lanka ylös ja nido pussi kiinni. Teepussi on valmis.


Door 10: Make a tea gift! I tend to hoard tee, as I'm a serious addict. Here's a fun idea: use loose tea to make tea bags for little Christmas treats! Just cut out a two-sided rectangle from a coffee filter, sew it into a bag, fill it half way with loose tea, sew the bag closed, make cute personalized tag for your tea bag and the fold and staple the string onto the bag! You could write jokes, quiz questions or little missions on the tea bags or illustrate them with cute little pictures. A fun little treat to send with your christmas cards, give with a present mug or offer at a Christmas party!

-ioanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti