maanantai 17. joulukuuta 2012

Luukku 17: Koristele kotisi!


Lumihiutale on perinteinen joulukoriste. Paperisia versioita astetta kestävämpi tapaus syntyy hama-helmistä. Helmet asetellaan alustaan haluamaansa kuvioon, ja luomus silitetään yhtenäiseksi leivinpaperin läpi. Helppoa! Valkoiset luonnollisesti soveltuvat hiutaleisiin parhaiten, mutta pimeässä loistavat helmet näkyvät valojen sammuttuakin. Ripusta ikkunaan tai vaikkapa kuuseen!


Muovieläimistä saa myös hauskoja koristeita. Ruuvaa metallilenkki otuksen selkään (sen saa ihan vääntämälläkin ilman työkaluja) ja halutessasi koristele elukka. Kultamaalisuihke oli tehokas tapa koristaa elukat, netissä törmäsin myös glitterversioon, joka oli ensi sudittu liimalla ja sitten dippailtu hileeseen. Lenkistä nauha ripustamista varten ja ta-daa!


Kiedo rautalangan ympärille silkkinauhaa ja väännä sydämeksi. Solmi rusetti sydämen keskelle ja ripusta esille. Ennen kuin väkerrät rautalangasta mitään mahtikuvioita, malta mielesi! Kiedo lanka tai nauha aina suoraan rautalankaan! Silloin se asettuu paikoilleen kauniisti, eikä sinun tarvitse menettää hermojasi sulloessasi nauhamyttyä pienistä raoista. 



Mallinna rautalangasta haluamasi teksti, suorista lanka ja aloita villalangan pyöritys. Tämä vie tovin aikaa ja itse tekstin vääntäminen villalangan pyörityksen jälkeen on piinallista, jos rautalanka on liian heppoista. Varaa siis tarpeeksi paksua rautista, niin hermosi säästyvät! Laita teksti roikkumaan vaikka kranssin tilalle ulko-oveen.


Vaikka joulukranssit rappukäytävissä ovat kuulemma laittomia, toinen meistä aikoo pahistella ja ripustaa oveen viime vuotisen tekeleensä. Ohjeet paperiseen kranssiin löydät täältä.

Door 17: Decorate! Making your home feel christmassy doesn't necessarily require a lot of money or time. Just a few small things here and there can make a world of difference. Make some Hama bead snowflakes, spray plastic animals golden, or glue together a paper wreath.

-ioanna & annu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti